Tarkoitukseni oli tehdä edellisen pentueen tapaan ensimmäisen viikon kasvusta kasvukäyrä blogiin, mutta teknologia petti! Aina ennen minulla on ollut vihko, johon pentujen päivittäiset punnitukset kirjataan, mutta nyt kirjoitin ne modernisti puhelimen muistioon. Kun 1 vko punnitusten kohdalla muistio alkoi näyttämään jo sekavalta, kerroin itselleni että minähän kirjoitin nämä jo koneelle muistiin, poistetaan vaan ja aletaan täyttämään 1 vko painoista eteenpäin. No enpä ollut kirjannut mitään muuta muualle kuin ne syntymäpainot…
Kaikki pennut kasvoivat koko viikon tasaisesti, kertymää oli n. 30-100 grammaa per päivä alkaen aivan ensimmäisestä päivästä. Viini/koralli, oranssi ja vihreä kaikki tuplasivat painonsa, ja lopuillakin 1 vko paino oli 1,8-1,9-kertainen verrattuna syntymäpainoon. Kaikki liki kilon painoisia tai jo yli: kenestäkään ei ole tarvinnut huolehtia ja maitoa riittää. Jatkossa pennut punnitaan ensin muutaman päivän välein, ja sitten kerran viikossa mikäli kaikki jatkuu normaalina.
Mina on ollut superäiti, joka samaan aikaan huolehtii kaikista tarpeista mutta ei yhtään lällyttele turhaan. On hienoa aina seurata kuinka luonnollisesti pennut oppivat sisukkuutta, kun niitä ei siirrellä tissille heti kun ne eksyvät emän selän taa tai muutaman pennun mitan päähän nisistä. Mina on syönyt aivan erinomaisen hyvin, ja kuluttaakin nyt aivan valtavasti. Noin muuten se on alkanut makailemaan enemmän sohvalla pentulaatikon sijasta eikä sitä tarvitse enää raahata ulos. Pentuja se vahtii vieläkin tarkalla silmällä, mutta käytännössä niitä saa käsitellä vapaasti.
Viikon iän saavuttamisen kunniaksi otin pentulaatikosta teltan pois, eli nyt ei enää piileskellä luolassa! Mina ja pennut pötköttelivät lattialla peiton päällä vaihtaessani pentulaatikon alusia, ja oli ihana katsella niitä siinä auringonpaisteessa pienenä perheenä. Ja tietenkin heti kun palautin tyypit laatikkoon, Mina kaivoi uudet aluset irti ja kanteli niitä suussaan yrittäen saada minua vetoleikkiin. Minkäs teet kun emäkoira on ikuinen kakara!
Omat koirat ovat eläneet nyt yläkerrassa, etenkin Brimi ja Pants pitävät tätä oikeinkin hyvänä tilanteena koska saavat maata sängyllä sekä päivät että yöt… Kovasti oma lauma haistelee meitä läpi aina kun tulemme alakerrasta, etenkin Pip ja Pants ovat ihan hullaantuneita pentujen hajuihin. Katsotaan milloin ensitreffit järjestyvät, mutta kiire ei ole.
Aika 1 vko potrettien ja viikottaisten kuvausten! Jälleen disclaimerina, että etenkään pentua odottavien ei kannata näistä aivan liikaa yrittää tulkita, oleelliset jutut eivät välttämättä mahdu kahteen riviin ja pennut kehittyvät viikottain aina uusiin ulottuvuuksiin. Ulkoisiin habituksiin saa toki ihastua.
Uros, punaiseen viittaavan värinen 😀 panta
Ensimmäisenä syntynyt, suurin pentu. Pitää melkein alkaa uskomaan värin ja luonteen linkittymiseen genetiikassa, kun tuntuu että niin monessa omassa pentueessa on tälläinen suuri, vaalea, rauhallinen tyyppi!
Narttu, oranssi panta
Oranssi tyttö oli syntyessään toiseksi pienin, ja lisäksi on tumma väri-oranssi panta -yhdistelmällään kuin ilmetty isoäitinsä, joten kutsuin sitä tänäänkin vielä “pikku tytöksi”. Se oli kuitenkin hyvin vihainen syömäri viikon alkupuolella, ja siitä hyvästä nyt pentueen toiseksi suurin pentu.
Uros, vihreä panta
Tällä pojalla on kannus vasemmalla takasessa ja se on muita uroksia hieman tummempi. Tämä poika tuntuu myös kahta vilperiveljeään hidasliikkeisemmältä tällä hetkellä. Ihana tyyppi joka nukahtaa nopeasti syliin.
Uros, punainen panta
Punapantaista ja mustapantaista urosta olisi varmaan vieläkin mahdoton erottaa toisistaan ilman pantoja, sillä ne ovat niin samanvärisiä. Punapantaisella pojalla on kuitenkin kannukset. Se on hyvin nopeasti pentulaatikossa etenevä tyyppi.
Narttu, sininen panta
Tällä hetkellä sinipantainen narttu vaikuttaa tasaiselta tyypiltä josta ei ole oikein hirveästi sanottavaa. Vaikka tässä vaiheessa mitään erityistä ei hyppää esille, tulevalla viikolla kerrottavaa on varmasti enemmän.
Uros, musta panta
Mustapantainen poika on usein löytänyt itsensä Minan selän takaa ja antanut suuttumuksensa kuulua. Notkea solakka poika jolla vaikuttaa olevan sirot pään piirteet.