Nyt ollaan siinä hilkulla, että kohta loppuvat rennot pötköttelyt ja nokoset pentujen kanssa ja kohta sitä saakin hakea turvaa sohvalta terävien hampaiden ulottumattomista… Niiden keskinäiset leikit ovat välillä jo aikamoisen raivokkaita, mutta ihmisiä kohtaan ne vasta harjoittelevat. Kannattaako purra kädestä, vaatteista, vai hiuksista? Vai olisiko vaan kuitenkin kivempi pussailla?
Heti viime viikon kirjoituksen tehtyäni Moonie löytyi samana iltana ensimmäisen kerran lattialta pentulaatikon ulkopuolelta. Ja toisen kerran.. Ja kolmannen… Etuosaan laitettiin kompostiverkko blokkaamaan tietä, joten toistaiseksi ollaan turvassa. Pennut ovat kuitenkin saaneet säännöllisesti alkaa oleskelemaan myös tuvan puolella, ensin vähän kerrallaan ja nyt jo useampia syönti-nukkumis-heräämis-tappelu-syönti-sykliä. Yönsä ne ovat nukkuneet pentulaatikossa aivan äärettömän nätisti, Pants ruokkii ne kerran tai pari yössä. Kiinteää ne ovat syöneet nyt aterian per päivä, yleensä illalla ennen nukkumaanmenoa. Kahtena päivänä tehosekoitettua nappula-lisukesotkua ja muina päivinä lihoja – ihan hienonhienoa muussia tai sitten vähän könttäisempää, kumpikin on mennyt alas hyvin. Lisäksi ne on madotettu ensimmäisen kerran ja ovatpa ne päässeet tapaamaan jo vieraitakin, sillä ensimmäiset pennunkatsojat ovat käyneet kylässä.
Tulevan viikon ohjelmassa on ruokailukertojen lisääminen kahteen ja säännöllisen ulkoilun aloittaminen sään salliessa. Talon kylkeen on tulossa pentuaitaus, jota ei tälläisenä synkkänä vuodenaikana pysty käyttämään yhtä tehokkaasti kuin kesällä, mutta myöhemmin se tulee olemaan todella hyvä paikka dumpata pennut aamulla kun itse rehkii siivoamassa niiden yösotkuja. Ai että, en malta odottaa… Eiku…
Pienistä on viimeisen viikon aikana tullut selvästi nyt omia persooniaan, ja ulkoisestikin omannäköisiä. Ne tunnistaisi helposti ilman pantojaankin joko käytöksen tai ulkoisen habituksen perusteella, joten ajattelinkin lähestyä kuvauksia tällä viikolla tälläisten tuntomerkkien kannalta. Kuinka sellainen joka ei ole neljää viikkoa näitä tuijotellut tunnistaisi kuka on kuka?
n. Azuricoyotes Sweet Skooma – vaaleansininen panta
Pörröinen, pienin tyttö – nyt pentueen ainoa alle kaksikiloinen. Skoomalla on lyhyehkö runko ja olkien välissä läntti kultaa. Se on aina tulossa kohti häntä pystyssä ja läpsii tassuilla äänitehosteiden kera. Skoomassa on tiettyä mietteliäisyyttä, mutta samalla se on voittanut monta sisarustaistelua ja on muutenkin oikein pippurinen pieni pötkylä.
u. Azuricoyotes Balmora Blue – vaaleanpunainen panta
Salmon on aivan tajuttoman kaunis pitkäkuonoinen, sutjakka uros. Se on väriltään vaalein ja toisella puolella sillä on vielä isompi läntti vaaleata väriä. Käytökseltään se alkaa olla aika perkele – se ääntelee paljon, komentaa, ärisee ja myös kitisee ollessaan tyytymätön. Sillä on aina häntä pystyssä ja se on aina menossa seuraavaa sisarusta kiusaamaan.
u. Azuricoyotes Stros M’Kai Rum – tummanvihreä panta
Rum on suurikokoinen, tumma suurikarvainen mötkylä. Se on luonteeltaan lempeämpi kuin veljensä ja käyttää enemmän aikaa maailmaan tutustumiseen. Se kulkee joutuisasti pitkin huoneita häntä pystyssä – sen hännässä on nykyään joko mutka tai murtuma joten outo kulma osuu helposti silmään pentulaumasta.
n. Azuricoyotes Moon Sugar – punainen panta
Moonie on suuri voimakas musta luikero. Se on koko ajan liikkeessä, ja se pitää erityisesti ihmisistä. Allaoleva kuva on yksi ainoista missä se ei jo ollut jossain aivan muualla sillä sekunnilla kun painoin laukaisinta. Moonie on se pentu joka osuu monelle heti ensimmäisenä silmään, sillä se vain on joka paikassa, koko ajan, aina.
n. Azuricoyotes Tamika Vintage – oranssi panta
Tamika on pienehkö, vaaleavärisin narttu. Sillä on muita pentuja suuremmat silmät (Pantsin sisarusparvessa tälläiset pöllösilmät oli kaikilla :D) ja siksi se näyttää koko ajan aivan järkyttyneeltä asioiden kulkuun. Lisäksi sillä on aivan tajuttoman pitkä häntä. Se on tällä hetkellä kohtuullisen rauhallinen liikkeissään ja osoittaa yhtä paljon mielenkiintoa sekä ihmisiä, sisaruksiaan että tutkimusmatkailua kohtaan.
