Pentuepäiväkirjat

Pennut 1 vko

Lasten 1 vko -kuvat tuli otettua jo aamulla, mutta oli pakko nukkua ennen kuin teksti alkaa luistamaan! Olipa muuten HYVÄT unet, ei tarvinnut montaa kertaa nousta kurkkaamaan pentulaatikkoon. Tänään leikattiin myös kynnet ensimmäisen kerran, kaikilla oli tästä tietenkin oma mielipiteensä…

Osa pennuista on jo melkein tuplannut painonsa (mainitakseni mm. “Hippo” eli vihreä tyttö, joka on aivan hirveä goljat, sekä muutama pienempi joilla on vähemmän grammoja kerättävänä), ja loputkin varmaan onnistuvat siinä viikon ikään mennessä. Vaikka kokoeroja on, ei voi sanoa että pentueessa olisi “pahnanpohjimmaista”, pienimpänä syntynyt ei ole enää pienin ja kokoerot alkavat muutenkin tasoittua (paitsi tytöt “Hippo” ja “Violent Violet” painivat aivan omassa liigassaan, lempinimiä on siis myös alkanut muodostumaan ;)). Olen erittäin tyytyväinen, elinvoimaisia kakaroita!

Dex on kunnostautunut pentujen hoidossa. Alunperin suunnitelmana oli, ettei se saa tavata pentuja ennen kuin niillä on silmät auki, sama juttu kuin viime vuonna Jadin pentujen kanssa. Maltalla tuntuu kuitenkin välillä olevan tuo pyllynpesu vähän satunnaista, ja silloin tällöin meillä on kitisevä pentu jonka äitimuori ei ymmärrä sen parasta. Apuun rientää Dex! Annoin sille pennun haisteltavaksi, ja se alkoi raivoisasti pestä kakaran mahanalustaa. Nyt Dexistä on sitten tullut meidän varaäiti, joka huolehtii pentujen kakattamisesta ja pissattamisesta kun Malta ei hoida tehtäviään. Kakkoja se ei kyllä syö, mutta innokas hoitaja se on. Joka kerta kun se kuulee pentujen vikinää se nousee tuohon portille toiveikkaana, josko olisi hänen vuoro jo. On se hölmö poika!

Jadin kohdalla ollaan vielä hyvän aikaa varovaisempia, se on myös tullut kiinnostuneena haistelemaan Dexin hoitamaa pentua, mutta en vielä luota etteikö vanhempi narttu tilaisuuden tullen voisi vielä satuttaa tuon ikäisiä pentuja. Luultavasti se on vaan onnellinen että nämä eivät ole sen omia. 😉

Nyt tämä ensimmäinen viikko onkin jo takana, ja kun pennut ovat pian jo niin isoja ettei tarvitse pelätä tuon vahingossa liiskaavan niitä, päästään me kaksijalkaisetkin varmaan normaaliin unirytmiin. Kun käyn nukkumassa ja herättyäni katson pentulaatikkoon, ovat nuo aina selkeästi isompia. Pantoja on jo jouduttu suurentamaan monta kertaa. Nuo ihan kirjaimellisesti kasvavat silmissä!

Mutta kai sitä pidemmittä puheitta voisi siirtyä pentujen potretteihin:

Uros, tummanvihreä panta 
Tämä pentu nukkuu tietokoneella istuvan miehen sylissä tyynyn päällä. Jep, suosikki on näköjään taas löytynyt!

 Uros, ruskea panta
Uroksista pienin, oikein ponteva poika. Varoitus, tämän viikon kuvissa on haukottelubuumi!

 Uros, turkoosi panta
Tällä hetkellä pojista ehkä aktiivisin, ihan huomaamatta ohittanut molemmat toiset pojat painossa.

 Narttu, violetti panta
Vieläkin tosi mielipiteikäs ja määrätietoinen piru pentu. Tulee mieleen ihan pikkuDex kun katsoo tuota vauhtia millä se liikkuu pentulaatikossa. 😀 Extrana Ainolle ja Lauralle omistetut varpaat!

 Narttu, oranssi panta
Tämä ja tuo seuraava punainen pentu ovat hyvin samanoloisia ja -kokoisia tyttöjä.

 Narttu, punainen panta
Todella vaikea päättää kummasta tykkään enemmän!

 Narttu, vihreä panta
Koko pentueen suurin, karhumainen hurmuri. “Hippo” vaati sitten itselleen haukottelukuvan, katsokaa vaikka (anteeksi huono huumori, hihitän hippo badge -kuvalle täällä yksinäni vieläkin ;))!

  Narttu, keltainen panta
Keltaisella on taipumuksena kiivetä Maltan yli ja jäädä seinän puolelle jumiin. Auta armias millä äänellä tämä tyttö kertoo mielipiteensä semmoisesta…

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *