Pienet hirviöt ovat tänään jo seitsenviikkoisia! Ruokaa mene tuhottomasti, vauhti kiihtyy entisestään ja aamuisin pentuhuone on seiniä myöten… töhnässä. Aikamoista rallia siellä aina vedetään, ja sanomalehtiä on niiin kiva repiä. Sitä kivempi, mitä likaisempia ne ovat.

Kodin ulkopuolellekin ollaan päästy ja muutama pennuista on istunut mukana autossa kauppa- ja huoltoasemareissuilla. Harmony puklasi tänään alle tuntia ennen syömänsä nappulat auton jalkotilaan, joten tyttöjen otto ajelulle ei ollut ihan loppuun saakka ajateltu sillä kertaa… Mitään muuta ylimääräistä noista ei kyllä autoilu ole saanut irti, ihan jämäkästi tassut rentoina ne istuvat sylissä ja viihtyvät jalkotilassakin. Kotipihan ulkopuolellekin lähdössä nähdään eri tyylejä; osa kipittää perässä samalla tavalla kuin Sieni tuossa aiemmin kesällä, mutta esim. tuleva päänvaiva Upgrades kyllä marssisi ihan minne huvittaa välittämättä mitään siitä missä me muut mennään. Hohhoijjaa.

Tänään herätessä oli kuitenkin aivan upea ilma, ja pääsin pitkästä aikaa kuvaamaan pentuja ulkona. Aika hupenee, ja minulla on vielä suunnitelmissa ainakin pari erilaista kuvausreissua. Vähintään yksi pitää toteuttaa ensi viikolla, jos vaan onnistun bongaamaan jonkun kauniin aurinkoisen päivän. Noh, jaanpa kuitenkin tähän blogientryyn niin monta syksykuvaa kuin saan tungettua, lisää tämän päivän otoksia löytyy taas tuttuun tapaan galleriasta.

(Kamala tuota kuvaa, mutta ei, Valhalla ei ole silmien alta kalju, sillä on vaan hienot rinkulat!)

Pennuista on tullut ihania vispilähäntäisiä pikku kullannuppuja. Tänään kuitenkin tuntui aivan erityisen mahtavalta, kun kuvaussessiolla herra-minähän-en-kellekään-matele-Upgrades keskeytti poseerauksen ja ryntäsi luokseni häntä heiluen halimaan. Viimeistään tässä vaiheessa sydän suli kyllä ihan täysin, aiemmin olen tuntenut oloni vähän epämukavaksi pennun kanssa joka ei omine juttuineen tunnu yhtään itseni tyyppiseltä koiralta. Mutta onhan se nyt ihana mussukka. [sydämiä sydämiä] Ja mieheltä tuli heti kommenttia että hän on ihan varma että pentu tykkää minusta enemmän kuin hänestä. Kateus. 😉

Lässytys sikseen, ja kuvia!

Uros Beckett:
Pentueen karhu..npentu? Mitali pörröisyydestä ja pehmolelumaisuudesta!

Uros Upgrades:
Ei hän ehkä ole pentueen kaunein, tai revi rättiä parhaiten. Mutta meille se hienoin pentu.

Uros Continuum:
Edellisen postauksen videossa eli tässä kiteytyy tämän pojan ihanuus!

Uros Valhalla:
Tykkää meistä ihmisistä niin maan prkleesti! Ja pallojen suhteen on tullut äitiinsä… Seisomakuva tällä viikolla aika kamala, mutta sekä jätkää että meitä väsytti sen verran että jätettiin vähän puolitiehen. 😉

Uros Acastus:
Hellyyttävä ja rauhallinen pentu. Hampaat aina itsestään vain pureskelevat jotakin, ei Kolya itse sellaisia tekisi…

Narttu Stardrive:
Hieno, vakuuttavasti esiintyvä viaton ja söpö tyttö, jota ei todellakaan uskoisi aidoksi hirviöksi..

Narttu Evalla:
Omalaatuinen, aina liikkeessä ja jonon kärjessä uusia asioita tutkimassa. Puree nenästä ja juoksee!

Narttu Harmony:
Harmonylla on häntä joka heiluu koko ajan.  Kaikki on kivaa ihmisten kanssa. Väriltään kuulemma hamsteri.