Voi että. Pikkuhiljaa alkaa itse ymmärtää, että kyllä ne pennut vaan sitten kaiken tämän päätteeksi lähtevät. Etenkin kun kodit alkavat varmistua, ja uudet omistajat jo innoissaan odottavat pennunhakureissua. Evalla, Valhalla, Harmony, Upgrades ja Kolya ovat jo luvattu tiettyihin koteihin, Beckett & Continuum -parin kanssa vielä arvotaan ja laatikkohirviö Stardrive etsii vielä harrastavaa sijoituskotia. Miehen mielestä tytön nimeksi olisi kuitenkin loppujen lopuksi pitänyt pistää Hyperdrive, olisi ollut kuvaavampi ja sopinut teemaankin vielä. 😉

Menneellä viikolla pentuhuone on alkanut jäämään pieneksi, ja lapsilla on yhä enemmän tylsiä hetkiä. Tilaa on siis laajennettu koko taloon, tosin tällöin pitää aina olla vahtimassa ettei johtoja vedellä parempiin suihin. Kaikki matot on kustu, ja pyykkikone pyörii… 😀 Ensi viikolla pitänee taas käydä kaupungissa ja vihdoin löytää näille ne pannat, samoin olisi tarkoituksena laajentaa ulkoiluja kotipihan ulkopuolelle. Sirutus ja pentutarkastus on vasta melkein kahden viikon päässä 5.10. kun pennut ovat 7-viikkoisia.

Pentujen luonteisiin olen todella tyytyväinen. Pentue on kokonaisuudessaan aika lailla juuri sitä mitä toivoinkin – osittain parempaa kuin toivoin, toki siellä on muutama sellainenkin pentu jota en hyvillä mielin aktiiviseksi harrastuskoiraksi lähettäisi. Onneksi tälläisillekin pennuille on koteja tarjolla, ja niistä tulee aivan ihania kotikoiria. Tästähän se pikkuisten elämä vasta pikkuhiljaa alkaa, mutta tällä hetkellä tuntuu että oikeanlaiset pennut ovat menossa oikeanlaisiin koteihin. Purennat ovat toistaiseksi kaikilla jees ja hännät ovat suorat. Kaikilla on enemmän tai vähemmän vaaleat silmät ja monella korkea häntä, nämä ovat molemmille vanhemmille yhteisiä ominaisuuksia joten erittäin odotettavia ulkonäkövirheitä!

Lapset ovat tosiaan oppineet seisomaan vähän paremmin kuin edellisinä viikkoina, eilen kuvausaikaan osa oli aika väsyneitä, mutta kyllä nyt taas jotain tuli jokaisesta.

Uros Beckett:
Todella miellyttävä, hauska pentu, ominaisuuksiltaan hiukan enemmän näyttely- kuin käyttökoira-ainesta.

Uros Upgrades:
Vähän tosikko kakara, jota ei mikään hätkähdytä. Varma kaikessa tekemisessään.

Uros Continuum:
Sulattaa sydämen kuin sydämen surullisella katseellaan ja sisäisellä roihullaan. 😉

Uros Valhalla:
Sähikäinen jolta ei vauhti, saati lelujenrepimisinto lopu kesken. Upea pentu.

Uros Acastus:
Uusissa tilanteissa vähän epävarmempi, mutta erittäin ihmisrakas kullannuppu.

Narttu Stardrive:
Aina kiire ja hoppu! Ottaa paljon kontaktia ja rakastaa lelujen repimistä. Busybusy!

Narttu Evalla:
Hurmaava pikku nenänsyöjä, kamala piraija.

Narttu Harmony:
Tykkää huomiosta, ja tuntuu aina olevan paikalla. Ja aina hereillä. Ja aina pahanteossa!