Heti synnytystä seuraavana päivänä käytiin pohjalla. Pahnanpohjimmainen pikku pirpana alkoi kahden-kolmen maissa hiipumaan silmissä. Mies tokaisi, jotta onpa jotenkin oudon kylmä pentu. Olin syntymästä saakka yrittänyt pitää huolen että pienelle riittää aina tissi, mutta olin ilmeisesti jättänyt vahtimatta että se ehtii ruokailla useammankin kun muutaman sekunnin. Kokoeroa on sen verran, että pienin työnnetään salamannopeasti paikaltaan ja vieritetään vielä “lauman” ulkopuolelle. Juuri kun olin päättänyt että huomiseen en enää odota ja olin soittanut äidilleni pyytäen häntä käymään hakemassa lisäruokintatarvikkeita ja tulemaan pikapikaa, jähmettyi pieni tyttö ihan jäykäksi. Olin jo varma että meiltä lähtee jo toinen tyttö muovipussissa matkalle, kun Patrick nosti pennun syliin ja jotenkin mystisesti onnistui hankaamaan sen eloon. Pentu kuitenkin virkistyi saatuaan sokerivettä, ja vietettyään puolisen tuntia viltin ja sukan sisässä annoimme sille korvikemaitoa ja rypälesokerivettä. Sen tila parani tämän jälkeen todella nopeasti.
Pikkutytön jälkeen kaksi muuta pentua meni huonoon kuntoon; sininen poika ja pentueen suurin, punainen poika. Syynä nestehukka. Surku on etenkin punaista poikaa, joka oli syntyessään suurin ja käytökseltään valloittava, ja nyt sen paino on pienin noista “isoista”. Sininen poika lähti uuteen nousuun todella nopeasti, ja tänään on lisäruokittu enää punaista poikaa ja pientä tyttöä, niitäkin koko ajan vähemmän ja vähemmän nyt kun maidontuotanto äiskällä on lähtenyt kunnolla käyntiin ja painot nousevat nopeaan. Pieni tyttö ohitti syntymäpainonsa parissa päivässä, mutta punaiselta pojalta puuttui viikon puolivälissä vielä yli 50g syntymäpainosta. Hengenlähtö ei siis ollut kaukana…
Seuraavaksi Jadi alkoi tuntumaan oudon vaisulta ja silmiin nousi kipeä katse. Se ei oikein suostunut syömään tai juomaan. Pitää nyt ihan painottaa tässä sitä, mitä esim. Fraain pentueen kohdalla ei tehty; pentujen jo synnyttyä jatkakaa emän lämmön mittaamista! Jadilla oli lämpö tänään 40,4 astetta, vaikka lämmön tulisi normalisoitua synnytyksen jälkeen parissa päivässä. Vasemmalla puolella etummainen pieni nisä on turvonnut ja punainen ympäriltä, kudoksessakin on selvää turvotusta joka tuntuu kovuutena nisää ympäröivässä ihossa. Nisätulehdus. Kyllä meinasi taas usko loppua, mutta nyt Jadilla on antibiootit ja kipulääkkeet tätä hoitamassa.
Kieltämättä tällä hetkellä on vähän sellainen olo että mitähän seuraavaksi, ja vannottu on jo että yhtään pentuetta meidän talouteen ei enää koskaan tule. 😉 Toisaalta sitten taas tälläisten tilanteiden kohtaaminen opettaa tulevaisuutta varten; kirjoista ja ohjeistuksista ei konkreettisesti pysty oppimaan esimerkiksi sitä, miltä huonosti voiva pentu käteen tarkalleen ottaen tuntuu, ja miltä oma koira näyttää kun sillä ei ole enää hyvä olla, vaikka se on ollut äiti vasta kaksi päivää.
Pennut ovat kuitenkin nyt muutaman viimeisen päivän aikana kasvaneet suorastaan silmissä, ja etenkin noiden muutaman kohdalla on ollut todella ihana huomata heiveröisyyden muuttuvan jämäkkyydeksi. Pikkuinen on tosin vielä aikamoisen kevyt, mutta täysi maha korvaa puuttuvan massan. Kaikkien paino on noussut jo jonkin aikaa todella hienosti, siihen syntymäpainon tuplaamiseen ei tässä ensimmäisen viikon kohdalla päästy kenenkään kohdalla, mutta kaitpa nälänhätä jättää jälkensä itse kuhunkin. Tärkeintä on, että pennut voivat hyvin ja painoissa on tasainen noususuhdanne.
Jadi on aivan superäiti. Se pitää lapsensa ja pentulaatikon niin puhtaana, että päivittäistä alustanvaihtoa ei oikeastaan edes tarvitsisi. Lupasin sille kuitenkin, että kun pennut täyttävät viikon se saa alkaa oleskelemaan pentulaatikon ulkopuolella, ja kas vain, aamulla se ei olisi lenkin jälkeen enää millään jaksanut kököttää lootassa kakaroidensa kanssa. Säännöllisin väliajoin komensin sen syöttämään pieniä, mutta niiden nukahtaessa se aina palasi takaisin tuolini viereen nukkumaan. Kipeä se ei enää ole ollut ja maitoa on alkanut tulla tarpeeksi joka iikalle. Kyllä se siis tästä!
Uros, musta nauha:
On ihana. Jämerä ja määrätietoinen, mutta vaivaton pentu.
Uros, punainen nauha:
Ihana iso poika josta tuli ensin pieni ja sitten taas iso. Pörröturkkinen egoisti. Ehdoton suosikkini.
Uros, sininen nauha:
Kuvaus ei oikein maistunut tänään, kun piti metsästää gaselleja. 😀
Uros, keltainen nauha:
“Uskallappas tuoda se [syringe] lähelle niin syljen ne korvikkeet naamallesi!”
Uros, vihreä nauha:
Vaikka Kolya onkin saanut lempinimensä pahiksen mukaan, se on nykyään pentueen isoimpana semmoinen pehmoinen, turhia hötkyilemätön nallekarhu.
Narttu, pinkki nauha:
Ihana tyttö, minijadi. :3
Narttu, ilman nauhaa:
On kasvanut niin kovin, pikku prinsessa. Huomattavasti pippurisempi kuin mitä ulkonäkö antaa ymmärtää!
Narttu, valkoinen nauha:
Paksu, kirjava kananen. Jos musta poika olisikin tyttö…