On tämä joskus vaikeaa. Piti kirjoittaa tämä blogipostaus jo kolme viikkoa sitten reissusta kotiutuessa, mutta jostain syystä en vaan ole saanut aikaiseksi. Sähköpostit vastaamatta ja oma tietokanta päivittämättä. Ehkä tämä iski vähän kovemmin kuin alunperin oli itse ajatellut, joten arki on mennyt… noh, sitä omaa arkea eläessä ja omaan onnellisuuteen keskittymisessä, jotta jaksaa taas jatkaa tätä matkaa kasvattajan roolissa.
Ne Nevan pentusuunnitelmat. Kun loppuvuodesta 2021 sain viestiä ruotsalaiselta kasvattajalta, tiesin hyvin nopeasti että Nevan mahdollinen tuleva uros oli syntynyt. Siitä oli pitkä matka odottaa että uros & sen sisarukset terveyskuvattiin, käytettiin MH-kuvauksessa, hakivat tuloksia jne. (puhumattakaan Nevan omista virstanpylväistä) kunnes sitten keväällä -23 paketti oli kasassa, ja sovittiin että vihdoin aika on koittanut ja tulisimme astuttamaan seuraavasta juoksusta. Uros oli tuossa vaiheessa vielä alle 2-vuotias, mutta olisi pentujen syntyessä sen 2v ja pidin tätä hyväksyttävänä riskinä, olihan Neva itse jo pian 4-vuotias ensisynnyttäjä.
Neva tuli meille kesällä noin viikko juoksun alusta lähtien, ja seuraavalla viikolla vein sen progeen. Olin ihan varma ettei se ole vielä lähelläkään oikeaa aikaa ulkoisten merkkien perusteella, mutta olikin toisin: proget olivat jo niin korkealla että lääkäri uumoili kannattaako sinne enää edes lähteä. Tarkkoja lukuja en kyllä enää muista, mutta koska oltiin reissuun valmistauduttu ja paikalle pääsi 24 tunnissa kevyesti, lähdettiin äitini ja Nevan kanssa ottamaan yhteinen kesäreissu. Jos astutus onnistuisikin, ja samalla tulisi toki nähtyä sulhanen Léon. Vietettiin Ruotsissa viitisen päivää, tutustuttiin urokseen, katseltiin koirien touhuja yhdessä ja todettiin että kauheaa kiinnostusta ei kyllä enää ollut. Kotiin tyhjin käsin, mutta toisaalta se ei ehkä ollut tässä kohtaa kovin yllättävä lopputulos. Oli todella hienoa nähdä Neva reissukoirana “ihan kahden kesken” ja saada entistä enemmän varmistusta sille että pidän siitä todellisena jalostuskoirana. Meidän kaikkien koirat käyttäytyvät hieman eri tavalla kun oma porukka on paikalla, joten nämä hetket ovat sijoituskoiran omistajalle aina paljon antavia.
Sovittiin että kokeillaan uudestaan seuraavasta juoksusta, jolloin Neva olisi sen 4 ja Léon jo hyvin sen 2. Koska talvikelit osuisivat kivasti juoksun kanssa samoihin, puhuttiin alustavasti keinosiemennyksestä, jotta ei tarvitsisi lähteä uudelleen ajamaan. Syksy oli niin rankka ja meni niin nopeasti, että hoidin asian kuitenkin todella huonosti ja siinä vaiheessa kun juoksu taas alkoi, meillä ei ollut mitenkään sovittuna sitä että kuka kerää ja missä ja miten. Suomen päässä Reprovet hoitaa näitä pienilläkin varoitusajoilla, joten en kuitenkaan odottanut että meille tulisi ongelmia vastaan.
Mutkana matkaan ilmaantui se, että juoksun sitten alettua Ruotsista viestitettiin että keräys onnistuisi lähimmillään yli 400 kilometriä uroksen omistajan kotoa Piteåssa (minne ei saa aikoja enää, kuten myöhemmin todettiin), ja että sitä ei kerättäisi ilman houkutusnarttua (asia jolle minä en pysty tekemään juuri mitään tuomatta omaa narttuani sinne!). Piteåstahan on Suomen rajalle pari tuntia ajomatkaa. Montaa hetkeä ei tarvinnut pohtia, ennen kuin tiesin että Ruotsin reissuhan tästä taas tulee. Nevan sijoitusomistaja pääsi lähtemään mukaan, joten reissukaverikin oli suhteellisen nopeasti selvä. Toisaalta harmitti se ettei kaikkea voinut hoitaa nätisti täällä kotimaassa, mutta toisaalta olin todella tykännyt uroksen kotikaupungista, ja Léon on yksi kivoimpia pitkisuroksia mitä olen ikinä tavannut, joten miksi ei?
Neva tuli meille sunnuntaina, ja edellisestä kerrasta viisastuneena minulla oli sille varattuna aika progeen jo seuraavalle päivälle. Tämä taisi olla 7. tai 8. juoksupäivä vasta. Progesta tulikin taas ylläritulos: ovulaatio, astuttaa pitää jo tänään. Käytin sekä tällä että edellisellä kerralla paikallista klinikkaa, jolla on omat koneet, mutta joka ainakin puhelimessa kertoi että kyse ei ole pikaprogesta. Pikaproget on tunnettu siitä, että ovat vähän epätarkempia ja voivat näyttää vähän todellisuutta suurempia lukuja, joten periaatteesta en ole halunnut niitä käyttää. No, nyt mentiin kuitenkin tällä ja reissuhan alkoikin sitten samantien!
Nukuttiin yö Torniossa ja jatkettiin aamulla matkaa. Skellefteåssa otettiin tiistai-iltana toinen progetesti. Heillä tuntui olevan asiantuntevuus ja labrat kohdallaan ja muutenkin lisääntymisasioista hyvä ote. Seuraava ylläri olikin sitten se, kun he tulivat labratuloksen kanssa suuresti pahoitellen vastaan… Että nyt on vielä aivan liian aikaista, ei olla vielä edes LH-piikissä. En mainitse lukuja tässä ihan sen takia, kun Suomessa ja Ruotsissa käytetään eri mitta-asteikkoa, mutta kyllä oli taas sellainen olo että voi … Ilmeisesti sillä pikaprogen tuloksella olisi voinut heittää vesilintua, ja oltiin aivan järjettömän aikaisessa ottaen huomioon sen, että oltiin kumpikin valmistauduttu parin yön reissuun ja deadline Suomeen oli jo alkuviikosta. No, ei siinä mitään muuta voinut tehdä kun käydä nukkumassa (kun kiire ei ollut taas mihinkään) ja lähteä seuraavana aamuna kohti viimeistä etappia eli Sollefteåta.
Keskiviikkona käytiin tapaamassa Léonia silleen huvin vuoksi, vaikka tiesimme että astutusta ei vielä tule. Se oli selvästi kehittynyt ja aikuistunut viime kesästä, ja oli aivan yhtä hieno poika kun viime kerralla. Neva oli jo nyt huomattavasti enemmän kiinnostunut kuin viime reissussa kertaakaan, joten kaikki näytti oikein hyvältä jatkoon. Torstaiaamuna käytiin jälleen progessa toteamassa että nyt alettaisiin olemaan lähes ovulaatiossa, ja kohta voisi alkaa astutukselle olemaan otolliset ajat.
No, siitä eteenpäin meillä loppuikin aika kesken aika nopeaan. Torstaina ja perjantaina näytti vieläkin siltä että oli Nevalle liian aikaista. Lauantaina aamulla kävi uroksen omistajan “astutuksia työkseen tekevä” ystävä katsomassa ja tutkimassa Nevan ja toteamassa että ehkä on vieläkin liian aikaista, ja astutus onnistuu hyvällä tuurilla illalla tai huomenna sunnuntaina. Illalla näyttikin jo hyvältä, kun yritys päättyi siihen että siemenet menivät reisille eikä yrittää sille illalle enää tarvinnut. Oikeat paikat olivat koirilla kuitenkin jo kohdallaan. Sunnuntaiaamuna meillä oli viimeinen mahdollisuus onnistua, sillä Suomeen oli lähdettävä kiireellä. Valitettavasti siinäkään ei saatu muuta aikaiseksi kuin toinen reisille meno, ja meidän oli pakko painaa pää ja huristaa Suomeen yksien silmien taktiikalla niin, että oltiin aamuyöstä maanantaina kotona.
Kyllä kirvisteli lähteä kotiin, kun tiesi että onnistuneen astumisen tiellä oli muutama tuntia. Mutta tässä yritelmässä oli kyllä epäonni ja sattuma mukana joka käänteessä, tähän “lyhyeen” kirjoitukseen ei saa kaikkea edes mahdutettua. Oli kyllä sellainen olo että maailma oli meitä vastaan. Sovittiin kuitenkin vielä siinä lähtiessä, että nyt otetaan Léonista pakasteet tässä välillä niin, että aikataulut ja välimatkat eivät kuse meitä seuraavan juoksun alkaessa. Enkä enää ikinä otata mitään epämääräisiä progetestejä, kiitosta vaan. Välillä sitä tulee mietittyä, että miten ihmeessä me saatiin pari ekaa pentuetta astutettua ilman ongelmia, kun mitään progeja ei koskaan otettu. Sen jälkeen kun näitä testejä on alkanut käyttämään, epäonnistumisia on ollut selvästi enemmän!
Muutama päivä myöhemmin sain tietää, että Léonilla oli heti meidän jälkeen käynyt Suomesta toinen narttu astuttavana. Sellaisen kasvattajan, jonka kanssa oltiin kesällä nimenomaan Léonia koskien oltu yhtä mieltä siitä, että ei mennä samalle urokselle samaan aikaan, hän kun oli ollut kiinnostunut siitä myöskin. Niin nuori uros, muunnokselle uudesta sukulinjasta jne. kaikki syyt miksi jälkeläismäärää tulisi hajottaa mahdollisimman monelle vuodelle. Kun Léonille on tulossa tässä keväällä vielä yksi toinenkin narttu (ei tosin Suomesta), mietin hetken kyllä että onko minun vastuuni nyt jättää se käyttämättä sen takia, ettei muunnos saa kerralla liikaa ns. vierasta verta ja haluanko edes käyttää sitä, jos se on kohta taas joka toisessa sukutaulussa. On jo useamman kerran nähty, kuinka nämä vauhdilla käytetyt uuden veren lähteet ovatkin ihan yllättäen lähde myös tietyille sairauksille tai muuten vaan sopimattomille luonteille. Päätin kuitenkin lopulta että olen niin pitkään tähän resursseja jo pistänyt, ja uskon yhdistelmäni yhteensopivuuteen niin paljon, että en enää meinaa uhrautua vaan jatkan tätä suunnitelmaa niin kuin mikään ei olisi muuttunut. On todella sääli, että tälläisiä tapauksia ylipäätään ilmenee pienessä rodussa, jossa pitäisi puhaltaa yhteiseen hiileen.
Pidetään sormet ristissä, että voin tulevaisuudessa siirtää tämän postauksen kategorian 2024 Léon x Neva pentuepäiväkirja alle. Haluan myös osoittaa kiitollisuuttani kaikille niille, jotka ovat osoittaneet mielenkiintonsa yhdistelmää ja kasvatustani kohtaan. Nyt kun tämä pitkään jahkailtu ja aina mielessä ollut postaus on tehty, pystynen taas aktivoitumaan teidänkin kanssa kommunikointiin.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!