Pentuepäiväkirjat

Astutus ja kantoaika

Paljon on elämässä ja koiraharrastuksessa tapahtunut sitten viime päivityksen. Sekä hyviä että huonoja asioita. Jätetään näistä turiseminen kuitenkin pois, koska on aika aloittaa uusi pentuepäiväkirja!

Sijoitusnarttuni Minan pentueprojekti on ollut vuosien mittainen. Tykkään käyttää jalostukseen “valmiita” koiria, joten otettiin ihan rauhassa aikaa  ja mietittiin että mistä ihmeestä lyhytkarvaisesta käyttösuvusta syntyneelle nartulle löydetään sellainen pitkäturkkinen uros jonka kanssa uskaltaa toivoa edes suurinpiirtein tasaista & tasapainoista tulosta, ja joka paperillakin täyttää minimivaatimukset. Vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä tutkaani osui mieleinen uros, jossa tuntui olevan kaikki kohdallaan. Harmi vaan että ko. koira oli lyhytkarvainen… Niinpä lähdin kyselemään kennelliitosta olisiko teoriassa mahdollista että Mina siirrettäisiin takaisin lyhytkarvarekisteriin, mistä olin sen pentuna pitkäkarvaksi DNA-testin perusteella siirtänyt. Vastaus oli että valitettavasti näin ei voi tehdä, mutta tee ihmeessä muunnosristeytysanomus. Koska Mina on itse lyhytkarvaisista vanhemmista, rotuyhdistyksemme ei kuitenkaan nykysäännöillään voi puoltaa sille muunnosristeytyslupaa (pitkäkarvalla tulee olla 3 sukupolvea pitkäkarvaa sukutaulussa, lyhytkarvalla 3 sukupolvea lyhytkarvaa). Kerroin heille risteytysten nykytilanteesta rodussamme, ja että en voi saada yhdistyksemme puoltoa asialle vaikka yhdistelmä lyhytkarvaisena yhdistelmänä täyttäisikin yhdistyksemme jalostussuositukset. Kehottivat silti tekemään anomuksen, koska kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta päättää loppupeleissä asian itse.

Anomukseni taisi mennä sisään tammikuun alussa ja maaliskuussa Mina tuli juoksuun. Kennelliitto (tai ehkäpä vain yksittäinen toimihenkilö) oli näyttänyt asialle niin vihreää valoa että oltiin melkein jo lähdössä reissuun samana päivänä kun asialle piti tulla kennelliiton kokouksesta päätös. Ei kuitenkaan onneksi uskallettu ennen kuin lupa oli käsissä. Pettymys oli aika mittava, kun asian käsittelyn etenemisestä seuraavana päivänä tiedusteltuani vastaus oli että koska rotuyhdistys ei ole yhdistelmää puoltanut, he eivät asiaa edes käsittele ellen välttämättä sitä halua. Halusin, ja lopullinen vastaus tulikin sitten kuukausi-pari jälkikäteen – hyvin lyhyesti kieltävä lausunto sen nojalla, että rotuyhdistys/järjestö ei ole puoltanut. Näin päättyi siis yritykseni saada lyhytkarvaisesta yhdistelmästä syntynyt narttu lisääntymään lyhytkarvapuolella! Vähän jäi kaivelemaan että miksi minua ylipäätään kehotettiin tekemään se anomus, tämä tuhlasi nyt aivan kaikkien aikaa. Ellei risteytyssääntöjä saada lähivuosina muutettua, tulen tulevaisuudessa jättämään pitkällä turkilla lyhytkarvapentueeseen syntyvät pennut ehdottomasti lyhytkarvarekisteriin, ja siirtämään ne pitkispuolelle vasta jos ne sinne luonteensa puolesta sopivat. Koin että yritykseni tehdä rodulle oikea päätös hukkui nyt byrokratian rattaisiin, ja samalla toiveeni saada jatkaa tätä linjaa lyhytkarvapuolella sen siskon kohdalle osuneen tragedian jälkeen pysähtyi seinään.

Lyhyesti mietin olisiko oman 2019 -pentueeni uroksista joku Minalle sopiva, mutta koska Suomessa asuvia uroksia ei oltu vielä MH-kuvattu ja niiden Tsekissä asuvalle siskolle oli suunnitteilla jo pentue Minan veljen kanssa, jätin tämän ajatuksen vielä taka-alalle. Seuraavaksi makustelin mahdollisuutta käyttää USA:sta tuomaani rotuunotetun Riddickin spermaa. Etenkin Pipin tavanneet ihmiset tukivat tätä vaihtoehtoa voimakkaasti, ja lopulta lämpenin itsekin ajatukselle. Koska Riddickin ja Sindin pentueessa oli OCD-ongelmaa, Minalta otettiin vielä olan röntgen jolla varmistettaisiin että tällä kertaa Riddick menee yhteen varmasti terveen nartun kanssa. Tämän suunnitelman koin jo lukkoon lyödyksi, ja jäimme odottamaan juoksua. Tuon risteytyslupahässäkän takia kokonainen juoksu oli mennyt hukkaan, ja kesällä Mina teki ensimmäistä kertaa elämässään valerstartin juoksuihin, joten odottamista oli todellakin edessä! Syksyn tullessa meillä olikin sitten Cosmo x Ruusa -pentueen MH-kuvaukset, ja kesällä olin saanut tavata niiden ulkomaille viedyn siskon. Näiden tapaamisten jälkeen ymmärrys siitä kuinka hyvin tuo pentue todella olikaan onnistunut laajeni selkeästi, ja samaan aikaan ajatus Riddickin käytöstä seuraavan pentueen isäksi alkoi tuntumaan vieraammalta ja vieraammalta ajatukselta. En enää odottanut Minan tulevaa juoksua innolla, vaan melkein pelkäsin sen alkamista. En avaa tässä kaikkia epävarmuuksieni sisältöjä, koska antaakseni niistä oikean kuvan joutuisin kirjoittamaan romaanin. 😀 Mutta ehkä tuo pelko OCD:tä kuitenkin oli sellainen iso mörkö siinä keskiössä vieläkin.

Kun Minan juoksu sitten alkoi pari kuukautta myöhässä, olin juuri tullut “testiviikon” loppuun: olin antanut itselleni luvan kuvitella viikon verran, että valittu uros olikin Cosmo x Ruusa -pentueen Ruuti. Ruuti oli tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen että sen jalostuskäyttö alkoi tuntumaan realistiselta, ja lisäksi ajatus siitä että tulevan pentueen koko sukutaulu molemmin puolin olisi itselleni niin äärimmäisen tuttua kiehtoi suuresti. Tästä mielikuvaharjoituksesta jäi lopulta niin hyvä fiilis, että laitoin heti viestiä Ruutin omistajalle. Vuorokausi sen jälkeen Ruuti oli jo käynyt silmäpeilauksessa ja kohta jo alettiinkin sopia parin tapaamista. Sydämeltäni vieri kivi, sillä olin löytänyt oikean päätöksen äärelle ajoissa. Valtava kiitos sekä Ruutin että Minan kotiväelle, että koiranne saivat tulla meille astutusreissuun! Muutimme syksyllä isompaan taloon, joten parin ekstratyypin pyörittäminen ei tuntunut kauhean vaivalloiselta. Ruutin kanssa tutustuttiin toisiimme, ja viikon kuluessa se oli jo yhtä rakas naama kuin kaikki sitä edeltävätkin sukupolvet. Se tunne kun näet kaikki rakkaat omat koirasi aivan uuden yksilön sielussa: se on ehkä yksi kasvattamisen hienoimmista kokemuksista. Minan kanssa ei oltu vietetty aikaa pidemmin pariin vuoteen, ja se vakuutti minut kypsyydellään. Onhan sillä vieläkin vähän hullua päässä, mutta samaan aikaan se on niin jämäkkä ja selkeä koira että ei siitä voi kuin tykätä.

Koirat tapasivat ensimmäisen kerran sunnuntaina 11.12. eli Minan 12. juoksupäivänä. Ei siinä pitkään nokka tuhissut, kun homma oli selvä. Tämän jälkeen koirat pääsivät kerran päivässä touhuamaan aina siihen saakka kunnes alettiin kotiuttamaan niitä lauantaina 17.12. Seitsämän astutusta juoksupäivillä 12-18, nalkit seitsämästä minuutista puoleen tuntiin joka päivä aina muutaman minuutin pidempänä. Kaikki astumiset tapahtuivat meidän keittiössä, itse ehti juuri ja juuri istahtaa alas puhelinta räpläämään ennen kuin tuli jo valmista. Ei voinut olla kuin erittäin tyytyväinen, ja koirat palasivat kotiin todellakin kaikkensa tehneenä.

Mina vietti kantoajan kotona aina tähän helmikuun alkuun saakka. Sen tiineysaika oli ongelmaton, alkoi pienellä pahoinvoinnilla ja kehittyi aivan järjettömäksi syöntihaluksi. Meille tullessaan sen maha oli vielä kohtuullisen pieni ja olikin sellainen olo että se oli vielä aika pienillä päivillä. Viikossa se kuitenkin paisui jo kaksinkertaiseksi, ja sen habitus alkoi valmistautumaan lähestyvään synnytykseen. Pentulaatikko kasattiin alakertaan ilmalämpöpumpun alle, ja Mina nukkui olohuoneessa yöt. Alla oleva kuva otettiin 12.2. eli 63 vrk ensimmäisestä astutuksesta. Yksikään narttu ei ei ole meillä kantanut näin “pitkään” eli ovulaatio on Minan kohdalla ehkä tapahtunut hieman myöhemmin kuin astumishalukkuuden perusteella näytti. Olenkin tosi iloinen että meillä oli koko viikko aikaa astuttaa. Mietin pentujen lukumäärän olevan niiden koosta riippuen 5-8, mutta enemmän tuohon alakanttiin sillä tässä emälinjassa pennut eivät luultavasti olisi valtavan pieniä.

Tämä ensimmäinen postaus on kirjoitettu silloin kun pentue on jo liki viikon ikäinen, eli siksi tässä ei enää jännitetä mitään. Haluan silti dokumentoida tapahtumat selkeästi sekä itselleni että pentujen tuleville omistajille.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *