Viimeisen kymmenen vuoden aikana ajatusmaailmani on pikkuhiljaa muokkaantunut kiinnostuksesta auttaa pitkäkarvoja lyhytkarvojen avulla kiinnostukseksi lyhytkarvoja itseään kohtaan. Siinä missä pitkäkarvajalostuksessa joutuu aina miettimään paljon enemmän sellaisiakin asioita joilla ei ole itse koirien laadun kanssa mitään tekemistä, lyhytkarvoissa valinnanvaraa on enemmän ja itselle mieleisiä koiria on helpompi löytää. Seuraavaa lyhytkarvaista yhdistelmää on siis mietitty hyvän aikaa.

Olin varovasti kysellyt Brimille urosta Ruusan pentueen jälkeen 2019. Uroksen omistaja/kasvattajalta tuli vihreää valoa, mutta sitten kun Brimin selkä ei ollutkaan uusintaröntgenissä enää aivan puhdas jätin suunnitelman telakalle. Siinä vaiheessa päätös oli helppo tehdä, olihan meillä juuri ollut kolme pentuetta (liian) tiheällä aikataululla ja tuntui vahvasti siltä että pieni loma tekisi hyvää. Kovasti jäi kuitenkin harmittamaan että mahdollisuus käyttää pitkään seuraamaani urosta itselle mieleisestä suvusta jäi nyt sitten siihen. Niin kauan kuin muistan, olen seurannut Hectoria, sen jälkeläisiä ja muita lähisukulaisia, joten isku oli uroksen puolelta rankempi kuin nartun. Sovittiin omistajan kanssa, että palataan asiaan mikäli minulla on joskus vielä sopiva narttu, mutta kovin todennäköisenä en sitä pitänyt sillä uros oli tuolloin jo 9,5-vuotias.

Muutaman mutkan kautta kävi kuitenkin niin, että Pantsin pennuista Koru alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan enemmän ja enemmän siltä, että siitä voisi tulla sopiva lisä jalostustyöhöni. Se oli ollut koko kasvuaikansa jämerä ja järkevä narttu, koira jolla on luonnostaan tyyni pääkoppa ja pikkuvanha käytös. Onneksi Korun omistaja Hanna oli liisaukselle avoin, ja MH-kuvauksen jälkeen elokuussa 2020 alettiin pikkuhiljaa jännittämään sitä tuleeko sille terveystutkimuksista sun muista sopivat tulokset. Ja niin niistä tuli! Koska Koru sopi Hectorille ehkä vielä jopa paremmin kuin Brimi, en missään vaiheessa edes miettinyt mitään muuta urosvaihtoehtoa.

Hectorilta kerättiin viimeinen annos pakastespermaa marraskuussa 2020 eli 10-vuotiaana. Minulle tarjottiin neljä olkea, määrällisesti tarpeeksi siittiöitä yhteen hyvään yritykseen. Kun olin ensin käynyt tavaran speksit läpi parin eri klinikan kanssa ja todennut että laatu on yrittämisen arvoista (liikkuvuus erinomainen 70% sulatuksen jälkeen, iäkkäämmälle urokselle tyypillisesti aavistuksen kohonnut määrä ns. epänormaaleita), lähdin alkuvuodesta puuhaamaan siirtoa Suomeen. Valitettavasti kuitenkin ennen kuin päästiin kunnolla edes vauhtiin, Koru aloitti juoksunsa ja päätimme siirtää projektin seuraaviin juoksuihin. Korulla on pitkä, n. 8 kk juoksuväli joten aikaa jäi nyt todella runsaasti saada asiaa kuntoon. Kesän aikana etsiskelin muita USA:sta pakastespermaa tuovia kasvattajia jakamaan kuluja, ja löysinkin mahdollisia kimppakyytikumppaneita useamman kerran. Valitettavasti kaikki nämä suunnitelmat menivät lopulta syystä tai toisesta pieleen, ja siinä vaiheessa kun lopulta päätin lähettää tankin matkaan yksin oli odotetun juoksun alkuun enää pari viikkoa.

Minulla ei ole tällä kertaa kerrottavana vaiherikasta matkailutarinaa, mutta jännitystä ei tankinkaan matkailusta puuttunut; lukuisten sattumien ja väärinkäsitysten takia se saapui USA:ssa väärälle klinikalle! Hieman hiki nousi pintaan, kun aikataulu painoi tosiaan päälle, mutta saimme siirrot sovittua lopulta ilman sen suurempaa häslinkiä. Juoksu oli lopulta n. 2 viikkoa myöhässä, saman verran kuin tankkikin! Eli sentään joskus myötätuuli on mukana koira-asioissakin. 🙂

Sekä kyytipalvelut että keinosiemennyksen hoiti Reprovet. Riddick x Sindi -pentue on myös tehty heidän toimestaan, tosin Opaskoirakoulun tiloissa. Nyt käytettiin heidän omaa klinikkaansa. Korun juoksu alkoi 9.10. lauantaina, ja 9 päivää sen jälkeen maanantaina otettiin ensimmäinen progesteronitesti. Meillä on etenkin näitä Maltansukuisia astutettu yleensä kohtuullisen myöhään, joten oli todella suuri yllätys että ensimmäinen proge näytti jo luomuastutukseen sopivia lukuja. Tässäkin kohtaa kävi siis onni, että ei jouduttu ikuisuudelta tuntuneeseen verikoekierteeseen, vaan saatiin siemennyspäivä buukattua jo heti ensimmäisen jälkeen ja pääsimme kokonaisuudessaan kahdella progesteronimäärityksellä!

Keinosiemennys on kyllä vähän sellainen hermoja raastava kokemus. Luomuastutuksessa on omat jännityksen aiheensa, mutta siementäessä suurin kysymys on aina se sperman laatu. Onko se enää edes elossa, tai mitä jos papereissa oli liioiteltu sen laatua, tai mitä jos nartulta löytyy vaikka emättimen väliseinä juuri siinä kriittisellä hetkellä? Reprovetissä siemennetään katetrilla kohtuun koiran seisoessa pöydällä hereillä, joten sekin että miten tyyppi jaksaa seisoa samalla kun kamera ja katetri on sisuskaluissa aina mietityttää. Sitäkin voi hermoilla, että entä jos onkin yhtäkkiä jo liian myöhäistä, ja kohdunkaula onkin jo kiinni eikä mistään tule mitään. No, turhaan hermoiltiin mitään! Koru seisoi pöydällä koko toimenpiteen kuin tatti, omalla seesteisellä tyylillään, kamera näytti kauniit rakenteet ja sulatettu sperma lähti hienosti käyntiin. Se oli laadultaan juuri sellaista kuin oli luvattukin, parempaa jopa, ja ajoitus oli juuri oikea. Ensimmäisellä kerralla laitettiin kaksi olkea, ja seuraavana aamuna loput kaksi – yhteensä 296 miljoonaa Hectorin puolikasta! Toisena päivänä kohdunkaula oli jo vähän tiiviimpi, mutta silti hyvin läpäistävissä ja Koru oli vielä rennompi tällä toisella kierroksella. Ensimmäisestä käynnistä ei siis jäänyt traumoja, päin vastoin.

Kaikki koettu ja nähty viittasi tällä kertaa siihen, että meillä pitäisi olla oikein hyvät mahdollisuudet pentueeseen. Mietin ensin että uskallanko kirjoittaa tätä postausta lainkaan, jos ei tulekaan pentuja. Mutta toisaalta kun uusintayritystä ei ole tulossa, niin annetaan yhdistelmälle oma hetkensä, kävi lopulta miten kävi. Olen niin iloinen ja ylpeä siitä että uskalsin lähteä tekemään tätä projektia. Välillä sitä toki miettii, että eikö olisi vain helpompaa löytää joku uros jostain vähän lähempää, sellainen jonka kanssa välttäisi keinosiemennyksen (pidempään seuranneet tietävät että luomuastutukset ovat meillä tähän mennessä aina tärpänneet, mutta keinosiemennyksiä on epäonnistunut useampi, joten minun on helppo olla tiettyä mieltä) ja voisi silti tulla ihan ok pentue. Mutta kyllä se vaan todellisuudessa menee niin, että ei mikään “ihan ok” yhdistelmä lopulta ole sen vaivan arvoinen, eli kyllä se kasvatus on minulle sellaista että joko toteutetaan niitä unelmia, tai sitten jätetään pentue kokonaan tekemättä.

Kun varmistutaan siitä että tärppäsikö nyt vai ei, julkaisen pentuja -sivulla paremmat kuvaukset vanhemmista ja yhdistelmästä kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä en kuitenkaan enää uskalla ottaa uusia kotiehdokkaita “jonoon”, joten mikäli luet tätä pentueesta kiinnostuneena eikä olla vielä tultu tutuiksi, jää ihmeessä seurailemaan tiedottamista sivuilla pentueen syntymän jälkeen. Mikäli nyt ei tärppää, on mahdollista että yritämme jollain toisella uroksella lyhytkarvapentuetta myöhemmin, mutta ensisijaisesti seuraava pentuesuunnitelma olisi pitkäkarvainen.

Kaikki ulokkeet pystyssä, että tulee tulosta!