Viimeksi olen tainnut kirjoittaa junnusta silloin kun täyteen tuli 1v. Jospa tähän tehtäisiin nyt korjaus. Pip on tässä kevään ja kesän aikana aikuistunut hurjasti. Se teki ensimmäiset juoksunsa vasta yli vuotiaana tuossa keväällä, ja niiden jälkeen sen fyysinen kehitys on asettunut ja alkanut tulla valmiimmaksi. Kyllä sillä sitä kasvamista olikin, sillä korkeutta tuli runsaasti ja massaa siinä samalla. Kevään rokotuksilla se taisi olla 28-kiloinen.
Pip on koira jonka omistaminen tuntuu joka päivä lahjalta. Minulla on ollut aiemmin pari sellaista koiraa jotka ovat olleet suurina vaikuttajina siihen millaisia holskuja haluan kasvattaa; Suri ja Ducky (joista kummastakaan ei tullut jalostuskoiraa, Surista ennenaikaisen kuoleman ja Duckystä ihmisaggressiivisuuden takia, vähän hassua laittaa pipipäistä koiraa tähän listaan mutta Duckyssä on valtavasti hyvääkin). Pip on nyt liittynyt tähän ryhmään kolmanneksi. Toki näitä vaikutuksia saa jatkuvasti pieninä määrinä näkemistään, tapaamistaan ja tuntemistaan koirista, mutta kyllä ne tyypit joiden kanssa itse jakaa kodin vaikuttavat eniten. Pip on suuri persoona, itsepäinen aasi joka menee kirjaimellisesti betonista läpi jos nyt vaan sattuu sen mieleen saamaansa. Samaan aikaan se on rauhallinen, lempeä ja tasapainoinen. Sellainen koira jonka kanssa voi moikata pieniä valkoisia karvakasoja kaupungilla ja ihailla vaan hymy korvissa kuinka nätisti se leikkii pienen kanssa. Sen kanssa ei koskaan tarvitse kulkea silmät selässä tai miettiä että kuinka se nyt johonkin saattaa reagoida. Tällä hetkellä se tuntuu niin pomminvarmalta kuin koira vaan voi olla.
Viime vuoden puolella Pipin työskentely oli vielä pentumaisen kömpelöä, mutta tänä vuonna se on kehittänyt ketteryyttä, voimaa ja viettiä. Alkutalvesta lähdettiin pikkuhiljaa tekemään tottiksenkaltaisia juttuja säännöllisemmin, ja silloin minulla oli leluun sikaileva päälle hyppivä jyrä. Talven aikana ei tehty lähellekään niin paljon kuin haluttiin Halla-projektin takia, mutta kyllä nyt taaksepäin miettiessä paljon on tapahtunut ja koira osaa hurjasti enemmän. Se on oppinut yhteiset pelisäännöt ja sillä on oma-aloitteista aktiivisuutta. Sillä on hurja työmotivaatio, hyvä ohjaajafokus ja sen kanssa on aina kiva treenata. Vähän on jopa kesän jälkitreenit välillä tullut vaihdettua tottikseen, kun koira nyt on vaan niin ihana tottiksessa.
Jäljelle meillä oli viime kesänä hurjat tavoitteet, tänä kesänä en laittanut kuukausittaisia tavoitemääriä treeneille ja olen vaan ollut onnellinen siitä että ollaan saatu edistyttyä viimevuotisesta. Ollaan siirrytty kahdesta liinasta jälkiliinaan, pidennetty liinaa ja jälkien mittaa, hajoitettu ilmaisu ja saatu se miltei entiseen tasoonsa, häivytetty ruokaa pois… Vaikka treenikertoja ei jälleen ole ollut niin kuin ehkä olisi voinut toivoa, niistä on saatu irti niin paljon kuin on vaan mahdollista. Tällä hetkellä fiiliksenä on se, että pitäisi alkaa nyt tekemään selkeästi enemmän kulmia ja panostaa vielä ilmaisun varmistamiseen lisää. Tänä syksynä ei onneksi ole pentuja tulossa kuten viime syksynä, joten meillä on nyt aikaa lumien tuloon saakka saattaa jälki kivaan kuntoon. Jos keväällä saisi alkaa tekemään ykkösluokan jäljen kaltaisia treenejä, oltais varmaan ihan kivassa tilanteessa.
Viikko sitten käytiin maalimiehen kanssa leikkimässä ja hakemassa vinkkejä palkkaamiseen. Viime syksystä lelujen mälvääminen etenkin tottistreeneissä on mennyt niin paljon pahemmaksi, että näpit on välissä joka toinen sekunti. Edellisen kuukauden olin siirtynyt vaan nakkaamaan pallon palkaksi välttääkseni sormille kiipeämistä. Tämä lisääntyi etenkin sen jälkeen kun sikailevasta possusta alettiin muokkaamaan varmemmin irroittavaa vähemmän sikailevaa possua. Emälinjasta pehmeys nostanee sieltä päätään vaikka ei sitä toki kaltoin ole kohdeltu, eihän Pip missään nimessä ns. ohjaajakova koira ole. Joka tapauksessa maalimiehen kanssa tehtiin koiralle rauhaa ja jo yhden treenin aikana mälvääminen väheni huomattavasti ja koira alkoi pitää huolta siitä että lelu pysyy suussa yhdellä puraisulla huomattavasti tarkemmin. Jatketaan tätä ja toivotaan että en kohta tarvitse talvihanskoja kesällä tottista treenatessa enää. 😉 Mutta tulipa melkein tippa silmään kun näki kuinka kivaa koiralla oli! Lisäksi tapahtumasta tarttui mukaan ajatuksia jäljellekin, vaikka sinne ei sitä varten mentykään. Kaikin puolin kiva juttu siis!
Syksyn ja talven suunnitelmat? Edistyä Pipin treeneissä, se on koira joka ansaitsee tulla viedyksi eteen päin. Kesän erkkari peruttiin, joten sinne ei päästy näytille vaikka kuinka sitä uhosin tammikuussa. Sen sijaan meinattiin käydä nyt syksyllä pyörähtämässä kehässä, jos uusia peruutuksia ei tule. Lisäksi itse olen meinannut tavata kasvatteja, muutama hoitokoira on tulossa ja sen lisäksi MH-kuvauksia ja terveystutkimuksia. Tarkoitus olisi että ennen talvea meillä alkaisi olemaan vähän parempi ajatus siitä että millainen pentue/pentueita ensi vuodelle olisi mietteissä. Tällä hetkellä narttuvaihtoehtoja on useita, mutta suurin ongelma tuntuu olevan urosehdokkaat. Verkkoja on laskettu vesille, mutta saa nähdä milloin se kutkuttava yhdistelmä piirtyy mieleen mahdollisena. Viime aikoina olen rakentanut pitkäkarvaihmisille toivottavasti hyödyllisiä tilastointeja/työkaluja jotka toivoin julkaisevani ennen koulun alkamista, mutta nyt alkaa olla vähän myöhäistä. Ja siinä se viimeinen suunnitelma olisikin, nauttia täysillä opiskeluista.
Ai niin, ja koska Pip on niin hieno ja paras mussukka …, tein sille oman instagram-tilin, jos käyttää ko. palvelua sen löytää @igpip. Postaan sinne kuvia arjesta, mutta myös treenijuttuja. Oma ig-tilini on @azuricoyotes, sinne tulee sitten kaikkea muuta myös “oikeaan elämään” ja muihin kiinnostuksen kohteisiin liittyen.
