Kasvattajuus ei sovi niille, jotka eivät pidä vauhdikkaista juonenkäänteistä. Ei tuon perusteella siis sovi minullekaan, mutta pikkuhiljaa meininkiin alkaa tottumaan. Tällä kertaa Ruusa aloitti juoksunsa kaksi päivää sen jälkeen kun olin antanut passini pois Venäjän viisumihakemuksen kylkiäisinä. Hyvin pian kävi ilmi että Sveitsissä ei harrasteta jäähdytetyn speman lähetyksiä, joten pakaste olisi ainoa vaihtoehto. Siirryttiin kuitenkin selvittämään mahdollisuuksia ehtiä hakemaan matka-asiakirjaksi henkilökortti, hakea pikapassi lentokentältä, tai ehkä saada passi Venäjän konsulaatista takaisin kesken käsittelyn… Ja uskaltaako sinne kuitenkaan lähteä yksin? Ja millä? Koiran juoksut eivät yleensä tule juuri silloin kun on suunniteltu, ja palveluja viime hetkellä varaillessa saa varautua maksamaan itsensä kipeäksi.

Loppujen lopuksi palapeli saatiin selviteltyä niin, että sain kuin sainkin passin takaisin reissun ajaksi. Löysin sopivat lennot suoraan Zürichiin ja hintakaan ei noussut karmivaksi kun paluulento otettiin vasta yli viikon päähän. Uroksen omistajat tarjosivat minulle ja Ruusalle paikkaa maatilallaan koko tuoksi ajaksi, joten meillä olisi hyvin aikaa katsoa tärpit ihan rauhassa ilman hermoilua siitä että aika ei riitä. Tämä oli minulle ensimmäinen astutusreissu ilman henkistä tukea kotimaasta, ja mies jäi omalla lomallaan kotiin hoitamaan koiria. Lento napsahti juoksun 13. päivälle, ja 12. päivänä käytiin progessa toteamassa että tärpit olisivat aika lailla juuri nytheti.

Näillä taustoilla reissuun. Joku aiempia astutusreissutarinoita lukenut voi muistaa että vihaan lentämistä… En yksinkertaisesti voi ymmärtää että ihmiset ihan vapaaehtoisesti keikkuvat siellä pilvien päällä metallipurkissa. Koiran laittaminen ruumaan ei tuntunut kuitenkaan yhtä pahalta kuin ensimmäisellä kerralla, etenkin kun Ruusa on todella hyvä matkustaja ja viihtyy boksissa, siinä missä Pantsillä ei hirvittävästi boksimatkustamisesta ollut kokemusta. Keskiviikkoiltana saavuimme siis Zürichin lentokentälle ja löysimme isäntäväkemme sieltä odottelemasta. Zürichistä oli vielä yli tunnin matka autolla kohteeseen.

Harvoin uroksen taustoja selvitellessä kuulee jo useammalta sen tuntevalta hyviä asioita nimenomaan sen omistajista. Olin siis kieltämättä hieman utelias! Seuraavan 9 päivän aikana sain todeta että todellakin, aivan oikeasti harvoin löytyy näin ihania, avoimia, rehellisiä ja anteliaita ihmisiä. Meidät otettiin suorastaan perheenjäseniksi koko viikon ajaksi. Saimme tutustua Sveitsiin monelta kantilta, ja reissu tuntui enemmän lomalta kuin mikään aikaisempi astutusreissu. Koko hommasta voin kiittää isäntäväkeämme. Yhteistä kieltä oli rajallisesti, mutta muutaman vuoden saksan opinnot taskussa auttoivat tähän hätään paljon. Sveitsin omaa murretta en ymmärrä, mutta isäntäväki vaihtoi hövelisti “normaaliin saksaan” minulle puhuessaan. Talon rouva ja herra ymmärsivät muutaman sanan englantia, ja välillä paikalla oli muita perheenjäseniä jotka pystyivät kääntämään monimutkaisempia aihepiirejä koskevia keskusteluja. Ja aina on Google-kääntäjä kasvi- ja ruokalajien nimien kääntämistä varten!

Uroksen kohdalla en odottanut yllätyksiä. Sen suku on itselle niin tuttu että pystyin näkemään koiran olemuksen jo mielessäni, enkä joutunut pettymään; se oli todella sosiaalinen ja ennakkoluuloton koira, jonka sain nähdä monissa eri ympäristöissä hanskaamassa monet eri tilanteet ihastuttavalla itsevarmuudella. Lisäksi sain positiivisesti yllättyä kuinka hyväkuntoinen, nuorekas ja siistisuinen se oli näin liki 8-vuotiaana, kun moni “perinteinen” pitkäkarvaholsku alkaa näyttämään jo aika rohjolta. Cosmo on aika lailla täsmälleen samanikäinen kuin meidän Dex, ja oli selvästi paremmassa kunnossa. Cosmon emä (joka on myös meidän Maltan täti ja Jadin puolisisko) eli 13-vuotiaaksi, ja sillä on useampi sisarus vielä elossa 15-vuotiaana. Niin toivoisin että tämä elinvoima näkyisi mahdollisissa tulevissa pennuissakin.

Se ainoa negatiivinen puoli tässä uroksessa (syy jonka takia yhdistelmän toteuttamista mietittiin vuosikaudet) olivat huhut siitä että se ei osaa astua. Sillä oli aiemmin käynyt yhteensä kolme narttua, joista vain yhden kanssa oli onnistunut astutus. Kaikki kolme narttua tosin olivat epäonnistuneet toistenkin urosten kanssa, joten päätin lopulta että riski otetaan ja paikan päällähän se sitten nähdään että puuttuuko koiralta lisääntymisvietti täysin vai mistä kiikastaa. Itse olen sitä mieltä että etenkin pitkäkarvoissa ihmiset hermoilevat aivan liikaa, tunkevat väliin ja yrittävät kikkakolmosia, ja lisäksi ovat usein vielä liian aikaisin liikkeellä ja luovuttavat ennen kuin kunnon tärpit ovat edes kohdalla. Urosta on helppo syyttää, vaikka onnistuminen on molemmista koirista kiinni. Yhdistelmä lyötiin lukkoon sen päätöksen jälkeen, että yritämme tätä yhdistelmää joka tapauksessa ja teemme tuorespermasiemennyksen mikäli alkaa näyttää siltä että astutus ei onnistu järkevässä ajassa. Luomuastutuksiin ei olla aiemmin otettu progeja, mutta tämän vuoksi nyt otettiin.

Toteutus ei mennyt ihan tuon kaavan mukaan. Kuten edellä mainitsin, paras astutusaika oli varsin kypsä jo Sveitsiin saapuessa. Ensimmäisenä iltana koirat saivat tutustua vain hetken ennen kuin tuli liian pimeää, ja siinä ajassa ei ehtinyt oikein näkemään muuta kuin että että uroksella on todellakin sukuvietti kohdallaan. Seuraava aamu oli jo 14. juoksupäivä, ja siementävä lääkäri oli sitä mieltä että tavara pitäisi saada sisään NYT. Niin tehtiin. Sperma oli hyvälaatuista (mikä olikin tiedossa jo ennen reissua) ja laitettiin suoraan kohtuun Ruusan seisoessa pöydällä. Lääkäri kommentoi että Ruusa oli tärppinartuksi hyvin vähän turvonnut ja itse mietin että eikö nyt kuitenkin ole vielä vähän aikaista, sanoi proge mitä sanoi: että ovulaatio oli jo tapahtunut pari päivää sitten. Tuonnäköiseen perään ei tehdä yhtäkään luonnollista astutusta, eli ei auttanut kuin odotella pehmenemistä.

Seuraavina päivinä meininki oli aina saman näköistä. Yritystä oli kovasti viikonloppuun saakka, mutta Ruusa alkoi olemaan tarpeeksi pehmeä vasta sitten kun tärpit alkoivat olla ohi. Aivan loppuviikosta se oli sen näköinen että sen ehkä juuri ja juuri voisi astua, mutta siinä vaiheessa se haisi Cosmon nenään jo laimeammalta ja tosissaan yrittäminen alkoi olla satunnaisempaa. Tiistaina eli 19. juoksupäivänä Ruusa palautui yön aikana “ei juoksuja”-tilaan, mitä olinkin jo vähän uumoillut koska se oli edellisenä päivänä ollut jo hyvin tarkka siitä mistä kulmasta sen selkään saa nousta ja saako ollenkaan. Ja no, siinä vaiheessa progejen perusteella ovulaatiosta oli jo viikko. Senkin jälkeen lenkkeiltiin yhdessä sekä hihnassa että vapaana, eikä kiinnostusta mihinkään ollut kummallakaan osapuolella.

Toki tämä oli harmistus, koska luonnollinen astuminen on itselle tärkeää. Mutta toisaalta päätös siitä että yhdistelmä on mahdollisen siemennyksen arvoinen oli tehty jo etukäteen. Itse en nähnyt mitään ongelmia uroksen käytöksessä, ja yritin vakuutella oman kokemukseni perusteella samaa uroksen omistajillekin. Cosmo on uros joka tietää hyvin selvästi hyvät päivät astua ja tekee nartun kanssa “kaiken” oikein. Ruusan kohdalla fyysisesti parhaat astumispäivät eivät vaan sopineet yhteen juoksukierron parhaiden päivien kanssa. Tai kuka tietää, ehkä oltiin paikalla kuitenkin vähän liian myöhään ja lääkärissäkin käytiin ihan viime hetkellä. Joka tapauksessa olen aivan äärettömän iloinen että reissu tuli tehtyä eikä tilattu vaan spermaa Suomeen. Nyt ei tarvitse hiljaa mielessä miettiä ainakaan sitä, että tuliko nyt käytettyä sukuvietitöntä laamaa jalostukseen. Joka kerta tulee jotain uutta ja ihmeellistä vastaan!

Ruusa oli ihana reissukaveri. Kun Sindi kävi meillä tekemässä pennut, sydäntä lämmitti nähdä kuinka samanlaisia ilmeitä sillä oli kuin emällään. Ruusan kanssa ei ole tullut vietettyä enemmän aikaa nyt muutamaan vuoteen, ja sen kohdalla sain huomata että sillä on ilmeiden lisäksi emänsä sielu ja olemus. Välillä tuntui aivan kuin olisin ollut Jadin kanssa reissussa. Toki siinä on erilaisiakin juttuja kuin Jadissa, mutta en usko että tytär voisi enempää olla samanlainen emänsä kanssa. Cosmo ja Ruusa sopivat täydellisesti toisilleen; Cosmon cooli ja rauhallinen asenne yhdistettynä Ruusan korkeaan temperamenttiin ja miellyttämisenhaluun antavat hyvät lähtökohdat tasapainoiselle pentueelle. Kun tämä yhdistelmä Cosmon kanssa on vielä linjaus sekä Jadin emän että isän sukuun, en voi kuin innolla ja mielenkiinnolla odottaa ja kuvitella tätä pentuetta maailmaan.

Reissugalleria löytyy täältä. Tätä kirjoittaessa astutuksesta on jo yli 2 viikkoa, joten toivotaan että viimeistään parin viikon päästä meillä on hyviä uutisia.