Kyllä sitä tässä vaiheessa taas muistaa, miksi vain hullut kasvattavat koiria. Jos asiat haluaa tehdä kunnolla ja/tai ei halua käyttää/ei ole käytettävissä varsinaisia kenneltiloja, on pentueen kasvattamiseen menevä aika, raha ja vaiva aivan suunnaton satsaus pariltakin ihmiseltä muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Väsymys siis alkaa painaa päälle kun viimeiseen viikkoon lähdetään, ensi viikonloppuna lähtevät jo tytöt omiin koteihinsa.

Jäljellä on on vielä pentutarkastus ja sirutus, vähän pentujen haastamista, kuvausreissu(ja sään salliessa) ja mahdollisimman paljon uusia kokemuksia. Pennut nukkuvat yönsä kylppärissä, ja viettävät päivän toilailunsa laattalattialla pois tuvan puolelta. Nuo tilat on helppo siivota ja niistä on myös nopeampi kantaa pentuja ulos tarpeilleen. Ne vetävät aika hirvittävää rallia jo pihalla keskenään, ja väsyneen nahistelun meteli on välillä korviahuumaava. Puhumattakaan siitä “olemme hereillä ja nälkäisiä ja tiedämme että te olette siellä” -huutamisesta… Se tälle pentueelle kyllä pitää antaa ylistykseksi, että yleisesti ottaen ne ovat huutaneet vähemmän kuin aiemmat pentueet (tosin niitä on vain 5!) ja ne ovat olleet koko ajan hirvittävän helppoja käsitellä myös kynsienleikkuussa ja muussa. Rentoja, luottavaisia otuksia koko ronkka.

Eilen kokeiltiin autossa matkustamista ja otettiin pennut mukaan lyhyelle päiväreissulle kaupunkiin. Päivä oli molemmille ihmisille kevyt, joten kakarat joutuivat odottamaan noin tunnin verran boksissa autossa ja sen lisäksi olivat äitini luona terrorisoimassa jonkin aikaa. Kaikki kitinä autoillessa liittyi boksissaolon ahtauteen, eikä kukaan osoittanut merkkejä autopahoinvoinnista (tämä rajoittui meidän ensimmäiseen pentueeseen, mutta oli sitäkin kurjempi ominaisuus). Ne saivat yksitellen istua sylissä boksin sijaan, ja kaikki olivat oikein uteliaita kiipeilijöitä ja ikkunasta ulos katsojia. Ne olivat välittömästi kuin kotonaan myös äitini luokse päästyään ja juoksivat pihalla yhtä hulluina kuin normaalisti. Melkein tekisi mieli sanoa että kaikki asiat huomioon ottaen kokonaisuudessaan paras pentueeni tähän saakka, mutta yritän olla vertailematta tällä tavalla, etenkin kun aikuisluonteet on vielä näkemättä.

Pentujen painot huitelevat nyt viiden kilon molemmin puolin. Rum on painavin ja Skooma taas kevyin koska Tamika päätti ottaa tällä viikolla kasvuspurtin ja keräsi eniten painoa koko pentueessa.

Kirjoitan varmaan vielä ensi viikonloppuna viimeisestä viikosta, ja sen jälkeen palataan enemmän tai vähemmän arkeen. Pojista Salmon on vieläkin ilman kotia, tiedusteluita on tullut jonkin verran mutta ei mitään juuri tuolle pennulle sopivaa. En pidä itseäni hirvittävän vaativana, mutta en myöskään halua tehdä kompromissia kodin kanssa vain sen takia että luovutusikä lähestyy. Lisäksi jos on kiinnostunut myös sijoitusuros, pitkäkarvainen Rum on saatavilla, sitä en mainostele sen enempää toistaiseksi koska sille on periaatteessa olemassa sijoituspaikka jos ei jotain erikoista tule vastaan, mutta sekään ei lähde mihinkään vielä ensi viikonloppuna ja mieluiten pitäisin sen täällä Suomessa. Tytöille on kaikille juuri sellaiset kodit kuin niille olen haaveillut, joten varmasti jossain vaiheessa poikienkin kanssa osuu just nappiin.

n. Azuricoyotes Sweet Skooma – vaaleansininen panta
Tässä pennussa on valtavasti luonnetta ja persoonaa, vaikka se ei ensinäkemältä olekaan yhtä räiskyvä kuin siskonsa. Siinä on tällä hetkellä aimo annos rohkeutta, itsenäisyyttä, hirrveästi taistelutahtoa ja voimaa ja kaikki tämä häsläämättömässä paketissa. Skooma on ilkikurinen, älykäs pentu joka naurattaa älynväläyksillään.

u. Azuricoyotes Balmora Blue – vaaleanpunainen panta
Salmon on aivan tajuttoman positiivinen, reipas poika. Sen häntä heiluu heilumistaan ja se rakastaa ihmisiä, isoja koiria ja kaikkea mahdollista mitä elämä eteen heittää. Se on hurjan laumaviettinen, ja uskoisinkin että suurimmat haasteet sen kouluttamisessa tulevat liittymään sen vilkkauteen, ei niinkään turhiin aggression näyttöihin tai “itsepäisyyteen”.

u. Azuricoyotes Stros M’Kai Rum – tummanvihreä panta
Rum on todella rento, jämerä uros enkä usko että olen koskaan nähnyt sen pelkäävän mitään. Siinä on annos itsenäisyyttä, se ei hae yhtä paljon ihmisen hyväksyntää (pieni muutos viime viikosta) ja se viihtyy myös nukkumassa yksinään muista pennuista erillään. Alan uskomaan että sillä tulee kuitenkin olemaan haastavampi/voimakkaampi persoona kuin veljellään.

n. Azuricoyotes Moon Sugar – punainen panta
Jos joku pennuista on muuttunut vähiten viikkojen varrella, se on Moonie. Se on vieläkin rakastava häslä joka hyppää kokoonsa verrattuna hurjia loikkia joko ihmisen syliin tai muiden pentujen päälle. Se tulee olemaan koira jonka voi palkata millä vaan, eikä vähiten laumavietillä. Sillä on kaikki ainekset aivan uskomattoman hienoksi koiraksi.

n. Azuricoyotes Tamika Vintage – oranssi panta
Viikkojen mittaan Tamikasta on muodostunut pentueen “pikku prinsessa”. Se on napakka, solakka, mielistelemätön narttu jolla on topakka asenne ja aivan uskomaton puruvoima. Näillä ominaisuuksillaan se muistuttaa paljon emäänsä. Ensinäkemältä se on hillitympi kuin useampi sisaruksensa, mutta se kakkoseksi se ei suostu jäämään millään osa-alueella!