On se kumma, miten iltaisin ramaisee kun pentuja on talossa. Vaikka ne ovat vielä tuollaisia mönkiäisiä, ovat ne silti iso muutos arkeen ja koirien hoitoon. En yhtään ihmettele että kaikki kasvattajat eivät jaksa postailla kuvia ja kirjoituksia jatkuvaan tahtiin pentueistaan. En varmaan minäkään jaksaisi, jos valmiiden kauniiden kuvien järjestely ei olisi niin kivaa, ja jos vanhoihin pentupäiväkirjoihin ei olisi niin hauskaa ja hyödyllistä palata myöhemmin. Toki rinnalla kulkee aina pentuvihkonenkin, johon merkitään kaikki enemmän ja vähemmän tärkeät asiat pentujen kehityksestä, mutta kyllä nykypäivänä on helpompi näpytellä etsi-kenttään tekstiä kuin alkaa kaivamaan lipastojen alimpia laatikoita jonkun tiedonmurun toivossa. 😉
Ennen tämän päivän potrettejen ottamista tuntui ihan siltä, että eihän noissa ole muuta muutosta tapahtunut kuin hienoinen nallekarhuuntuminen. Mutta vau, nehän ovat ihan eri koiria! Nenät ovat löytäneet pigmentit ja jokainen on muutenkin alkanut näyttämään enemmän omalta itseltään. Kaikilla pennuilla on nyt nimet, ja ne ovat jo ahkerassa käytössä. Tähän saakka pentujen kanssa kommunikointi on normikäpälöintien lisäksi rajoittunut pentulaatikossa torkkumiseen ja useamman kerran päivässä tulee nostettua pentu tai pari mukaan sohvalle. Pennut ovat todella rauhallisia lötköjä, äitiä ei tule ikävä ja ihmistenkin kanssa voi torkuskella. Tänään leikkasin pieniltä myös ensimmäistä kertaa kynnet, tarkkaa työtähän se vielä tuon kokoisilla on mutta klippereillä hoituu hyvin ja Jadin mahanahka kärsii nyt torakynsistä vähemmän. Kaikki pennut nukkuivat tyytyväisenä sylissä selällään ja sain leikata kynnet ilman vastalauseita.
Jadilla on riittänyt maito hienosti. Nopeasti se on lähtenyt hoikistumaan, eli ruokaa menee kyllä ihan niin paljon kuin sitä kurkusta saa alas kaadettua. N. kolmantena päivänä maito alkoi pakkautumaan ja hetken jo pelkäsin nisätulehduksen iskevän, mutta pienellä mutuutuksella ja pentujen ahkeruudella pakkaumat hävisivät vuorokauden sisällä. Nyt maidon määrä ja pentujen nälkä tuntuvat olevan hyvin tasapainossa. Olen muutenkin yrittänyt pitää näppini kurissa ja olla passaamatta pentuja liikaa, niiden kehitykselle on parempi jos joutuvat välillä kokemaan lievää stressiäkin (= selvittämään itse tiensä pentulaatikon toisesta päästä tissille, tai äiteen selän takaa oikealle puolelle).
Joka pentueen kohdalla on tullut pesueen hoitoa koskien uusia huomioita ja kikkoja, mitkä yhdessä muodostavat sen matkan minkä meidän pennut ovat luovutusikään mennessä kulkeneet. Tämä on jotain mitä olen viime päivinä pohdiskellut; on aina ollut selvää että sijoituskoirienkin pentueet tulevat kasvamaan meillä, mutta vasta useamman pentueen itse maailmalle kaitseneena on tullut entistä selvemmäksi että MIKSI näin. Joka ainoa hetki ja kokemus kasvattajan luona muokkaa pennusta sellaisen kuin se tulee olemaan (uuteen kotiin tulonsa hetkellä, minkä jälkeen se lähtee ilman muuta muokkautumaan saman tien omistajansa mukaiseksi), ja jos et ole itse paikalla, kuinka voit satavarmasti sanoa mitä ne pentua muokkaavat kokemukset ovat olleet? Jokaiselle kasvattajalle muodostunee vuosien varrella oma tapa hoitaa pentueensa luovutusikään, ja tämä tapa jättää pentuihin oman jälkensä siinä missä perimäkin. Pentueiden kehityksen ja kasvun analysointi on todella mielenkiintoista, ja ehkä jonakin päivänä sitä saa kehitettyä sen oman “täydellisen pennun reseptin” huippuunsa!
Pentutilanteesta muuten sen verran, että uroksille tuntuu kyllä olevan ottajia mutta suurin osa nartuista on vielä vailla hyvää kotiehdokasta, myös meidän sijoitusnartut. Vielä en ole jaksanut pentuetta missään muualla mainostaa kuin täällä kotisivuilla, mutta onneksi ei ole vielä kiirettäkään, edessä on vielä monta viikkoa sitä että nämä ovat ihan vaan meidän omia, eivätkä edes lähdössä minnekään! Tämän viikon potretit:
Uros, oranssi panta
Todella “chill” pentu. Sellainen ketterä, vähemmän mörssäri kaveri jonka on aina PAKKO päästä kasan päällimmäiseksi nukkumaan. Uroksista tykkää myös eniten torkkua ihmisten kainalossa, tyytyväinen missä vaan!
Uros, harmaa panta
Jossain vaiheessa harmaapannasta tuli koko pentueen suurin. Muistutan Patrickia jatkuvasti siitä yöstä, kun hän oli pentuvahdissa ja googletteli itsensä varmaksi siitä että tällä pennulla on fading puppy syndrooma (tai olisiko ollut vain kakkahätä eikä äiti tullut pesemään). 😀
Uros, violetti panta
Tämä uros ei ole enää lainkaan muita pentuja pienempi, vaan ruokkinut viimeisen viikon aikana itsensä hyvinkin palleroon kuntoon.
Narttu, musta panta
Pieni läskipossu! Viihtyy nukkumassa omillaan, ja tuntuu ruokailevankin vähän eri aikoihin. Mikäs siinä, kun “tyhjistäkin” tisseistä saa noilla muskeleilla evästä helposti.
Narttu, sininen panta
Tämä melkein pikimusta narttu on kyllä niiin kaunis, siro tirppana. Tämän päivän kuvissa nukutti, mutta normaalisti aika hitsin temperamenttinen tapaus.
Narttu, ruskea panta
Mustan nartun tapaan aika cool tapaus, ei turhia hötkyile tai hätäänsä rääy.
Narttu, pinkki panta
Pieni tyttö, joka on kuitenkin sen verran mukavasti kasvanut ettei panta enää pyöri kaulassa. Painon mukana on aktiivisuustasokin noussut!
Narttu, punainen panta
Punapantainen narttu osaa varsin melkein haukkua, ja muutenkin sen vihainen äänirepertuaari on tullut tutuksi ruoka-aikoihin.
Niin ja disclaimerina kaikille blogia lukeville ja pennuista kiinnostuneille; viikkojen kuluessa pennuista tulee toki enemmän ja yksityiskohtaisempia juttuja kirjoitettavaksi, mutta koska yritän tiiviisti pysyä aina parissa rivissä per pentu, toivon ettei kukaan ota näitä ultimaattisina luonnekuvauksina saati yritä analysoida sitä itselleen sopivinta pentua näiden kuvausten perusteella. Viihteeksi nämä tänne vain on kirjoitettu!