Jadilla on tänään 58. tiineyspäivä menossa, viime kierroksella pennut syntyivät 59. päivänä joten jännää alkaa jo olla. En ole koskaan aiemmin mittaillut lämpöjä, mutta tällä kertaa olen sen verran hermostunut että kuumemittaria on tullut käyteltyä. Vielä ollaan turvallisen puolella, ja minäkin uskallan taas nukkua. Viime viikolla ei tullut yöunista mitään, kun koko ajan hermoilin pentujen syntyvän aivan liikaa etuajassa kun pentulaatikotkin ja Jadin ruokavarastot olivat vielä kesken. Nyt alkaa olla jo vähän enemmän zen-olo, ja synnytystä odotetaan alkavaksi hyvillä mielin. Lapset potkivat Jadin mahassa ihan hurjasti, ja määrästä voi elämöinnin perusteella arvioida sen, että vähintään kolme on tulossa kun sen verran niitä nojailee eri puolilla mahaa samanaikaisesti. 😀
Jadi on jaksanut raskauden todella hienosti, tuntuu että melkeinpä paremmin kuin viime kerralla. Vasta ihan viime päivinä se on välillä näyttänyt tukalalta mahansa kanssa maatessaan, mutta vieläkään maha ei sen vauhtia haittaa. Jadi makaa pentulaatikossa tämän tästä, ja itselle tulee hyvä mieli että se viihtyy siellä niin hyvin. Sekä Malta että Pants ovat molemmat juoksussa, joten piakkoin pitänee toimittaa Dex hoitolaan… Muut koirat rajataan olohuoneesta pois ennen ja jälkeen synnytyksen, mutta sen enempi rajaaminen osoittautuu jo haasteellisemmaksi ja epämukavaksi kaikille.