Pennut ovat tämän viikon aikana kehittyneet aivan uskomattomasti. En tunne olevani tähän yhtään varustautunut, sillä aikataulut eivät pidä kyllä yhtään viimevuotisen pentueen kanssa. N-pentuehan siirrettiin pentuhuoneeseen niiden täytettyä neljä viikkoa, ei siksi että ne olisivat olleet vielä tulossa pentulaatikon laidoista yli, vaan siksi että kahdeksan pentua tuon kokoisessa laatikossa alkoi tekemään jo aika paljon sotkua vessanurkkauksen ulkopuolellekin. Ei siis ihmekään, etten ajatellut meillä tässä muutossa olevan kiire. Kaikki kävelevät ja liikkuvat aktiivisesti laatikossa, ovat alkaneet painimaan, “puremaan” (hampaita ei siis vielä ole) leluja ja toisiaan …

Ei voi kun istua ja ihailla kuinka pieniä ja täydellisiä nuo vauvat ovat. Pennut ääntelevät jo paljon, ja etenkin keltainen tyttö päästää hurjia krrrrrrr -ääniä kun hommat eivät mene sen mielen mukaan. Horker taas sai tänä aamuna raivarin, kun käskin pentuja kuvatessani Maltan pari kertaa pentulaatikon reunalta kärkkymästä. Leidi oli tietenkin jo raivoisasti odottanut aamupalaa nro #18, ja alkoi pyörimään kuin väkkärä ja huutamaan kuin sireeni kun äiti yhtäkkiä lähtikin poispäin. Joku saa tuosta vielä itselleen ihan hirveän pirun.

Ei varmaan tarvitse ääneen sanoa, että tieni olen löytänyt enkä takaisin ole tulossa! Seuraavaa joka tulee läpättämään että elinvoiman lisäämistä tärkeämpää on joku hännänkanto ja ne oikeat nimet sukutaulussa saa kyllä pennunkakkaa naamalle.  😛 Nih!

Kolmeviikkoiset pennut asuvat nyt siis pentuhuoneessa. Pentulaatikon “ovi” on vielä toistaiseksi suurimman osan aikaa suljettuna, mutta ruokailut sun muuta käydään laatikon ulkopuolella. Pennut nukkuvat vielä paljon, mutta valveillaoloaikaan temmellys on jo aika vilkasta. Sahalaidat tuntuvat jo ikenistä läpi, eli hampaat ovat tuloillaan. Madotukset hoidettiin torstaina, ja olipa taas järkyttyneitä kakaroita matolääkkeet suussa! Pentujen kehittyviin luonteisiin olen erittäin tyytyväinen. Kukaan ei mölise sylissä tai ala huutaa äitiä kuvatessa, ja kaikki lähtevät aktiivisesti liikkeelle vieraalle lattialle laskiessa. Yksilöllisemmistä eroista kertoilen tämän pikaselityksen jälkeen tuohon potrettejen yhteyteen, eli tässä tämänviikkoiset:

Uros, tummanvihreä panta
Tämä poika on tällä hetkellä yksi aktiivisimmista painijoista. Eilen se haukkasi ranteeni kurkkua myöten suuhun, puri ja ravisti täysin voimin. Tältä hirviöltä voidaan varmaan odottaa topakkuutta tulevaisuudessakin.

Uros, ruskea panta
Kiltin oloinen poika, joka on rauhallinen sylissä ja viimeisen viikon aikana vilkastunut aika vilperiksi. Yhtenä pienimmistä pennuista ei ehkä voita painissa, mutta jahtaa muita pentuja innokkaasti.

Uros, turkoosi panta
Turkoosi on alusta saakka ollut jämerä ja neutraali, iso ja hyvin syövä pentu. Odotellaan vielä rauhassa että ominaisuuksia alkaa selkeämmin tulla näkyviin.

Narttu, violetti panta
Suuri, voimakas ja määrätietoinen tyttö, joka jaksaa sinnikkäästi yrittää saadakseen haluamansa. Hakeutuu usein syliini nukkumaan kun istun pentulaatikossa.

Narttu, oranssi panta
Oranssilla on jo erittäin hyvä käsitys ympäristöstä, ja se on aina ensimmäinen jolta tulee kontaktia pentuhuoneeseen mennessä. Se katsoo ylös, saattaa haukahtaa ja kipittää liukkaasti ihmistä vastaan. Aivan ihana. 😀

Narttu, punainen panta
Punainen on tytöistä tällä hetkellä rauhallisimman oloinen, leikkii paljon muiden kanssa ja pitää ihmisiltä saamastaan huomiota. Kaikin puolin hirmu mukavan oloinen tyttö hänestä on tulossa.

Narttu, vihreä panta
Hippo, pörröinen possu. Ihana nenänsyöjä, joka on pakko kaapata syliin joka tilaisuuden tullen!

Narttu, keltainen panta
Tästä tulee tuima tyttö! Siinä missä oranssi tyttö juoksee ihmistä vastaan, keltainen vain… tuijottaa. Erittäin tiiviisti. Voi melkein kuulla sen kuiskaavan “huuungry” käheällä äänellä (leffasta Babysitter Wanted (2008)) ja vain odottavan oikeaa hetkeä iskeä. 😉