No onpa kuvaileva otsikko! Blogiin kirjoittelu on taas ollut hyvin heikkoa kamalien ilmojen ja sitä kautta kuvienpuutteen takia. Tuntuu että viime aikoina nämä blogipostaukseni ovat olleet tälläisiä “mitä suurinpiirtein on tapahtunut tässä välissä” -oksennuksia, ja mihinkään aiottuun ei ehdi oikein tarttua ennen kuin tekstistä tulee törkeän pitkä.

Ensimmäisenä haluaisin kehua Kriisiä, joka on ollut meillä sunnuntaista saakka hoidossa. Tyttö solahti tänne miljoonan päälukua hipovan lauman jatkoksi aikamoisen kivuttomasti. “Eniten ongelmia” on ollut Maltan kanssa, jolla on muita suurempi henkilökohtainen tila ja joka herkemmin muistuttaa nulikalle että TÄÄONMUN. Ei siis mitään oikeita ongelmia kuitenkaan, ensimmäisenä päivänä Malta sai ottaa lomaa Kriisistä välillä ja yhtenä yönä se rähähti sille jostain makkarissa. Mitään kyräilyä ei kuitenkaan ole ollut, ja jo maanantai-aamuna otin Maltan ja Kriisin kahdestaan metsään juoksemaan. Pennuille hoidokki ensin nyrpisti vähän nenää, mutta oppi nopeasti että sohvalle ja koiranpedille pääsee pakoon teräviä hampaita. Osaa tosi nätisti sanoa lapsille milloin turkissa roikkuminen riittää.

Tänään kaupasta kotiutuessamme tulivat naapuruston lapset pitkästä aikaa pentuja kyselemään. Päästin heidät pihalle ja laskin pennut ja Kriisin samaan aikaan ulos. Ei ehtinyt edes käymään mielessä että lasten kanssa voisi olla jotain ongelmia ennen kuin koira oli jo pihalla, mutta eipä tullut tässäkään asiassa yllätyksiä ja kohta ne juoksentelivat siellä sulassa sovussa ja heittelivät riisille harjanvartta noudettavaksi. Olen niin kovin tyytyväinen! Pennut olivat superiloisia nähdessään lapset, ja vaikka scar vähän vielä koittikin myös hampailla, on sen pureskelu kyllä vähentynyt huomattavasti. Muutenkin pennuissa on tapahtunut paljon muitakin muutoksia kuin vain pitenevät koivet ja korvat.

Vahvasti tällä hetkellä tuntuu, että etenkin pantsille on tehnyt tämä pidempään kotona kasvaminen aivan hirveän hyvää. Aiemmin se oli niin kiltti ja nöyrä pikku pirpana. Nyt viikkojen mittaan siitä on alkanut kuoriutumaan aikamoinen pirttihirmu, ja mietinkin tänään että pants on ehkä loppujen lopuksi enemmän emänsä kaltainen siinä missä scar tulee ehkä enemmän isäänsä. Pantsissa alkaa olla sellaista sähäkkyyttä ja kiihkeyttä ja ennen kaikkea määrätietoisuutta, mitä on ihan kiva katsella. Se pääsee koiraportin yli jos siellä on mitään mistä ponnistaa, ja sängyllekin se on singahtanut kevyesti kuin höyhen jo pitkään raskaamman veljensä katsellessa kateellisena vierestä.

Scar sitten taas on sellainen “leppoisa” poika, kaikissa tilanteissa tasapainoinen ja aivan ihana kultapoika (olen yllättänyt Patrickin sylittelemästä sitä epäilyttävän usein, joten meillä alkaa vissiin olemaan kiire!!). Siinä on sitä samaa mitä Maltassa arvostan, eli heti jos toiminta loppuu ja tulee tylsää, se pistää maate ja tarkkailee tilannetta rauhallisesti edempää. Pants nousee myös säännöllisesti joka yö kitisemään jotain tekemistä tai ihan vaan huomiota, samaan aikaan kun scar vain pötköttää ja katsoo ihmeissään että mitä tuo tuossa oikein meuhkaa. Pants ei kuitenkaan mielestäni ole riippuvaisempi ihmisistä, molemmat pennut tykkäävät pötköttää pitkin poikin ihmisten kanssa samassa kasassa, mutta viihtyvät myös keskenään ulkona iät ajat ilman mitään huomiota meistä.

Tälläisen ison lauman kanssa saa tuon tuostakin kokea lämpimiä tunteita. Hankala sitä on kai selittää, mutta on aivan uskomattoman kiva katsella laumaa, jossa on näin eri-ikäisiä yksilöitä ja kaikki toimivat näin hienosti yhdessä. Kyllä se koira vaan on laumaeläin, ja sitä lauman elämää on hienoa päästä seuraamaan. Yhtenä iltana Dex makasi lattialla pötköllään ja pants sen “housuissa”. Pieni perkele otti sitten kaksin tassuin tukea ja alkoi nyhtämään Dexin perskarvoja kaikin voimin. Vaikka duudu on kaikin puolin kiltti poika, se yritti silti selvitä tilanteesta ottamalla naamalle ruman irvistyksen ja tuomalla sen pantsin nenän eteen. Vähän se availi kitaansakin, josko se nenä menisi sinne ja pentu siitä pelästyisi. Mitä vielä, vastaukseksi tuli vaan hurjaa ärinää, että haistapa kuule ja pidä huoli omista asioistasi…

Kyllä näiden pienten hetkien eteen jo tekeekin sen työn mikä näin monen koiran pyörittämiseen menee – mutta vain väliaikaisesti!