Kaikki jotka ovat lukeneet aikaisempia jalostusjuttujani, suomeksi tai englanniksi, luultavasti muistavat kuinka paljon arvostan mean kinship -arvoa pienten populaatioiden jalostuksen apuna. Muitakin rinnakkaisia laskennallisia työkaluja on olemassa, mutta kuten MK, useimmat eivät ole helposti saatavissa kaikille rodun hyväksi työskentelemään haluaville. On täysin OK haluta vaikuttaa, mutta samalla olla haluton tai kykenemätön lataamaan ja opettelemaan monimutkaisten ohjelmistojen käyttöä ja suurten tietokantojen käsittelyä.
Tämä kirjoitus on sinulle, nykyinen tai tuleva kasvattaja, tai uroksen omistaja. Geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen on meidän kaikkien vastuulla, ja tätä vastuuta on mahdollisuus kunnioittaa ilman että kenenkään tarvitsee alkaa liian tekniseksi. Käytän tässä kirjoituksessa esimerkkinä pitkäkarvaisia hollanninpaimenkoiria, mutta esitellyt keinot sopivat kaikkiin rotuihin.
Olet ehkä kuullut termit tehollinen populaatiokoko (Ne) ja populaatiokoko (N). Näiden termien ero on siinä, että populaation koko on geneettisen monimuotoisuuden kannalta vähemmän tärkeä seikka kuin lisääntyvien (“tehollisten”) yksilöiden lukumäärä. Kaikkein yksinkertaisimmassa muodossaan tehollinen populaatiokoko kuvastaa sitä lukumäärää yksilöitä joka on antanut perimänsä seuraavalle sukupolvelle. Seuraavassa esimerkki: pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoiran tuorein sukupolvi (laskettu 4 vuoden mittaisella sukupolvella, 2017-2020) syntyi 131:sta vanhemmasta; 62 uroksesta ja 69 nartusta. 2000-luvulla noin 15% kaikista rekisteröinneistä on päätynyt jalostukseen. Eri sukupuolten jakauma jalostuksessa on 47% uroksia ja 53% narttuja.
Kaava jota käytämme tässä on:
Ne = 4NmNf/(Nm + Nf)
Ne = 4*62*69/(62 + 69) = 17112/131 = 131
Pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoiran tehollinen populaatiokoko on tällä hetkellä siis 131. Tehollista populaatiokokoa voi kasvattaa kolmella eri tavalla:
- Kasvatetaan populaation kokoa, samalla kun valitaan yhtä suuri osa yksilöistä jalostukseen kuin ennenkin
- Valitaan jokaisesta sukupolvesta suurempi osa koiria jalostukseen
- Käytetään jalostukseen yhtä paljon sekä uroksia että narttuja
Kuten esimerkistä näkee, 3. on tässä rodussa jo hoidossa. Itse asiassa se on hoidossa niin hyvin, että tämä esimerkki ei ole paras mahdollinen avaamaan epätasaisten uros-narttu-suhteiden haitallista vaikutusta teholliseen populaatiokokoon. Voidaan kuitenkin testata tätä helposti niin, että lasketaan ylläoleva kaava käyttäen lukuja 1 urosta ja 130 narttua: jalostukseen käytettyjen koirien lukumäärä on edelleen 131, mutta Ne on vain 4! 1. on vaikea saavuttaa: maailmanlaajuiset rekisteröintimäärät ovat pysyneet kohtuullisen tasaisina tahdilla 23 pentuetta/vuosi jo parisenkymmentä vuotta, ja luonnollisesti kenenkään meistä on hankala taikoa omasta rodustamme suositumpaa. Tällä hetkellä tärkein vaihtoehto on 2., eli jalostusyksilöiden määrän nostaminen korkeammaksi kuin 15% rekisteröinneistä.
Tämän saavuttamiseksi luonnollisesti tarvitsemme enemmän yksittäisiä jalostuseläimiä, sekä uroksia että narttuja. Kohtuullisen tasaisen kokoisessa populaatiossa kuten pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että tasaisen jalostuskäytön ja korkean tehollisen populaatikoon nimissä yksittäisten jalostusyksilöiden liikakäyttöä on vältettävä. Ja jotta tämä kohta ei olisi liian helppo toteuttaa, meidän on aina katsottava pidemmälle kuin yhteen sukupolveen. Käytännössä yliedustettu uros tai narttu voi olla koira joka jätti itse vain yhden pentueen, mutta jonka jälkeläisissä oli useampi enemmän tai liikaa käytetty yksilö. Aina kun yksilö päätyy liian moneen sukutauluun, on kyseessä ongelma. Tämän takia toisen ja kolmannen sukupolven arviointi – sekä eteen- että taaksepäin- on tärkeää.
Ja miksi emme puhu sukusiitosasteista tällä kertaa? Koska jalostusyksilöiden valinnassa ei tulisi keskittyä sukusiitosasteisiin. Korkea sukusiitosaste (korkea homotsygotia) yksilössä ei ole itsessään ongelma. Korkea sukusiitos populaatiossa on seuraus huonosta populaation hoidosta ja jalostusvalinnoista, ja sen sijaan että keskittyisimme oireeseen, meidän tulisi keskittyä oireen tuottaneeseen ongelmaan. Tämä ongelma on matala Ne: liian vähäinen määrä jalostuseläimiä liian pienessä populaatiossa. Kun selvitämme tämän, homotsygotian nousu hidastuu vaikka emme enää koskaan tekisi yhtä ainoata sukusiitoslaskelmaa.
***
Seuraavissa kappaleissa mainitsen muutamia keinoja, joiden avulla jokainen meistä voi auttaa. Kun käytän termiä “yleinen suku”, tarkoitan sukutauluja joissa on yliedustettuja koiria ja/tai korkea sukulaisuusaste rotuun. Kun sanon “harvinainen suku”, tarkoitan sukutauluja joissa on vähän jalostukseen käytettyjä koiria ja/tai matala sukulaisuusaste rotuun.
NYKYISET KASVATTAJAT
Jos olet kasvattaja jonka koirat edustavat yleisiä sukuja, yritä lisätä mukaan mahdollisimman paljon variaatiota: sen sijaan että käyttäisit yhtä narttua kaksi kertaa, käytä kahta narttua kerran. Valitse uroksia joita ei ole käytetty vielä jalostukseen, tai jotka edustavat kuolevia sukulinjoja. Jos löydät yksilön vanhemmista joilla ei ole muita lisääntyviä jälkeläisiä, tämä on hyvä valinta vaikka nuo vanhemmat eivät edustaisikaan erityisen harvinaisia sukuja. Aktiivisilla kasvattajilla on jo kokemusta, ja heidän tulisi aina etsiä mahdollisuuksia tuoda lisää vaihtelua tai edes säilyttää sitä.
Yksi asia jota kannattaa välttää on yleisen suvun parittaminen harvinaisen kanssa, sillä tämä luo hankalan tilanteen jossa ainoa keino nostaa harvinaisen suvun osuutta populaatiossa on lisätä myös yleisen suvun osuutta. Jos kasvattaja haluaa jalostaa kohti harvinaisempia sukuja, on parempi tehdä se hitaammin muutaman sukupolven mittaan.
Jos olet kasvattaja jonka koirat edustavat harvinaisia sukuja, älä yhdistä koiriasi kaikkein tavallisimpien sukujen kanssa. Ei ainoastaan siksi että yleiset suvut ovat jo tarpeeksi yleisiä, mutta koska tällöin harvinaisen sukulinjasi sukulaisuusaste kaikkiin koiriin kasvaa, jolloin sekä niiden arvo että sinun tulevaisuuden valintamahdollisuutesi laskevat. Ei ole huono asia, että koirasi näyttävät tai käyttäytyvät hiukan valtavirrasta poikkeavasti, variaatio on merkki geneettisesti vaihtelusta. Geneettisen monimuotoisuuden kunnioittamiseksi erilaisten sukulinjojen ylläpitäminen on tärkeää!
Joskus kasvattajat äityvät kilpailemaan nuoresta, upealla sukutaululla varustetusta uroksesta, mutta ilo siitä että olit ensimmäisenä apajille ehtinyt voi loppujen lopuksi muuttua pettymykseksi, kun urosta käytetään jälkeesi kerta toisensa jälkeen ja se lopulta päätyy yliedustetuksi rodussa. Jos et omista urosta itse, voi olla hyvin hankala ennustaa mitä tulee tapahtumaan. Kun valitset vanhempia uroksia voit olla varmempi siitä mitä tulee tai ei tule tapahtumaan. Älä koskaan käytä urosta jonka edustus on jo maksimissa populaation kokoon verrattuna, tämä on aina haitallista rodulle ja heikentää sekä sinun kasvatustyötäsi, mutta myös niiden kasvattajien työtä jotka käyttivät urosta ennen sinua.
Ole aina selvillä siitä minne pentusi ovat menossa. Luonnollisestikaan emme voi kontrolloida kaikkea, mutta voit yrittää pitää koiriesi seuraavien polvien jalostuskäytön järkevillä tasoilla valitsemalla kodit tarkasti. Mikäli sinulta koiran ostanut jättää vastuullisuuden romukoppaan ja tekee verilinjastasi yliedustetun, se vaikuttaa myös sinun kasvatustyöhösi.
TULEVAT KASVATTAJAT
Hanki kantakoirasi suvuista joissa on mahdollisimman vähän yliedustettuja yksilöitä. Sinulla tulee näin olemaan enemmän vaihtoehtoja omaa kasvatustasi varten, ja saatat jopa päätyä luomaan jotain uniikkia. Mutta ole varovainen muodikkaiden vaihtoehtojen kanssa! Etenkin noviisina olla vaikeaa arvata minkä sukutaulujen suosio tulee räjähtämään tulevaisuudessa, mutta voit aina yrittää. Joskus paras paikka aloittaa onkin ihan tavallinen koira pieneltä kasvattajalta verraten tylsästä sukutaulusta – tylsä kun ei aina tarkoita huonompaa laatua.
Yrittäessäsi varmistaa hyvän alun kasvatuksellesi, voi tuntua hyvältä idealta valita jalostusuros jota useampi muukin on jo käyttänyt. Mutta uskalla olla rohkea! Mieti aina onko tällä suositulla uroksella veljiä, tai siskon- tai veljenpoikia jotka saattaisivat olla yhtä hyviä vaihtoehtoja. Ja jos lähisuvussa ei ole muita jalostuskelpoisia yksilöitä, onko tämän uroksen genetiikka todella niin ylivertainen että sitä kannattaa käyttää vielä kerran?
UROKSEN OMISTAJAT
Käytä harkintaa antaessasi urostasi jalostuskäyttöön. Ymmärrä, että joillakin pentueilla on paljon suurempi todennäköisyys kasvaa räjähdysmäisesti toisessa polvessa – kasvattaja, nartun sukutaulu ja se kelle pennut myydään vaikuttaa tähän. Kun työskentelet verilinjojaan suojelevan kasvattajan kanssa, uroksestasi ei välttämättä tule rodun seuraavaa massiivisella skaalalla leimansa jättänyttä matadoria, mutta sen sijaan se voi olla mukana rodulle terveessä kasvatuksessa ja olla osana arvokasta verilinjaa tulevaisuudessa. Kannattaa aina muistaa, että arvokas ei ole sama asia kuin laajalle levinnyt.
Odota kahden jalostuskäytön välillä niin pitkään kuin mahdollista, jotta saat paremman kuvan siitä mitä ensimmäisten tuotosten kanssa saattaa käydä. Ihannetilanteessa valitset nartut eri verilinjoista, jotta voit välttää toisiaan muistuttavien sukutaulujen tuottamista. Sinun vastuusi on yhtä suuri kuin kasvattajan: joskus joudut kertomaan kyselijöille että joku muu uros olisi heille parempi vaihtoehto.
Melkein minkä tahansa uroksen, etenkin hyvän yksilön tulisi saada yksi pentue. Yksi tai kaksi lisää jos se on erityisen onnistunut kaikilla osa-alueilla. Mutta muista että raja tulee aina vastaan jossain vaiheessa – vaikka uros olisi rodun historian paras yksilö, liika on liikaa. Jotta voit varmistaa uroksesi hyvien ominaisuuksien siirtymisen seuraaville sukupolville, keskity pentueiden määrän sijaan kontrolloimaan sille tuotujen narttujen laatua. Hyvä nyrkkisääntö on, että yhden uroksen osuus ei tulisi koskaan olla enempää kuin 5% rodun yhden sukupolven jälkeläismääristä. Tällä hetkellä tämä numero on 33 pitkäkarvaiselle hollanninpaimenkoiralle.
***
Kaikesta huolimatta on luonnollisesti mahdotonta tehdä vain täydellisiä valintoja. Aivan kuten terveyden ja luonteen osalta, kaikki yhdistelmät eivät onnistu monimuotoisuudenkaan edesauttamisessa. Kun kaikki jalostuksen osa-alueet otetaan huomioon, ei yksinkertaisesti ole olemassa valintoja jotka olisivat kaikin puolin oikeita.
MUTTA. Meillä kaikilla on mahdollisuus ja vastuu hoitaa rotujemme geneettistä perintöä. Se on puhtaasti meidän käsissämme, ja tulevaisuuden sukupolvet riippuvat täysin niistä ratkaisuista jotka me tänään teemme. Yhdelläkään kasvattajalla ei ole moraalista oikeutta jatkaa ylikäytettyjen sukujen yleistämistä entisestään. Vastuun kantaminen voi tarkoittaa uhrauksia, kuten jalostusnartun eläköittäminen hieman aikaisemmin, suosikkiuroksen vaihtaminen kakkosvaihtoehtoon, tai eioon myyminen sellaisille kasvattajille jotka eivät omaa vastuutaan suostu kantamaan. Todellisuudessa me kaikki kasvatamme vain ja ainoastaan rodun tulevaisuutta varten, halusimme sitä tai emme.
Tämä postaus on kirjoitettu sivustoni HH DASHBOARD – Tools for Breeders of the Longhaired Dutch Shepherd Dog tueksi. Sivusto on englanniksi, mutta sieltä voit löytää kaikki maailmanlaajuiseen pitkäkarvapopulaatioon liittyvät tiedot: jälkeläismäärät kolmessa sukupolvessa, sukulaisuusasteet, sukusiitosasteet ja paljon muuta. Päivityksiä tulossa pian. 🙂