Nyt seuraa jännittävät ajat odotellessa näiden kasvua! Pentuja tuli tasan sen verran että jatkoon on narttuvaihtoehdot, mutta ei valitettavasti “muille” mitään. Niin sitä vähän uumoilinkin, kun lääkäri palpoi kaksi pentua eikä ultrassakaan varmasti näkynyt sen enempää, mutta toki toivoin että mahaan olisi kolmaskin mahtunut. Toki en nyt enää osaa samalla tavalla olla pettynyt mihinkään pentutulokseen kuin aikanaan Brimin ykköspennun kanssa, ja kaksi pentua tuntuu jo lottovoitolta koska niillä on seuraa toisistaan. Ja nyt meillä on siis vihdoin maailmassa Riddickin ja Sindin lapsia! Tässä ollaan nyt viimeinen vuorokausi vähän keräilty itsejämme rankan synnytyksen jäljiltä, ja aletaan palaamaan elävien kirjoihin.
Siementävä lääkäri totesi että Sindillä on todella piukat paikat, joten hyvin tyypillistä että se sai sitten pakerrettavakseen taas sen meidän ennätyspennun. Toivottavasti tämän suurempaa ei enää tarvitse meillä tehdä, taisin jo edellisen pentueen synnytyspostauksessa mainita että mieluummin kuitenkin ottaisin niitä helposti synnytettäviä pienempiä n. 400 grammaisia pentuja. Mutta hei, aina ei saa valita..
Maanantaina koirasta näki jo että synnytys on hyvin lähellä, maito alkoi valumaan tisseistä ja jouduin jopa lypsämään sen pariin kertaan nisätulehduksen välttääksemme. Selvästi Sindi oli ollut rauhaton jo edellisenä iltana, mutta kirjasin avautumisvaiheen alkaneeksi vasta noin yhden aikaan maanantaina, kun se alkoi olla selvästi levoton ja alkoi petailemaan. Illalla myöhään tuli ensimmäiset supistukset, ja siitä se homma sitten alkoi… Monen tunnin punnerrus, kellon tarkkailua, hermoilua, kävelyä… Homma edistyi tunti tunnilta, mutta hyvin hitaasti. Samaan aikaan olen sitä mieltä että luonto hoitaa kotiin, mutta samaan aikaan mielessä vilkkuu googlella helposti löydettävät “jos puolen tunnin ponnistamisen jälkeen ei ole tullut pentua, mennään piipaa lääkäriin” – kuinka monta emää viedään tälläisten ohjeiden takia leikattavaksi ihan turhaan? Meillä on aiemminkin ponnistettu tunteja, mutta kyllä minä joskus kolmen jälkeen yöllä sitten lopulta soitin päivystävälle – sikiöpussi oli ollut melkein tunnin aivan siinä hollilla eikä edistystä tuntunut tulevan, ja Sindi oli niin väsynyt että ei ponnistanut joka supistuksella samaan tahtiin kuin ennen.
Lääkäri oli sitä mieltä että kun kyseessä on ensimmäinen pentu pitää vaan jäädä odottelemaan, että kyllä ne paikat siitä pikkuhiljaa leviävät. Aamulla jos ei vieläkään ole tapahtunut mitään, niin sitten voi lähteä etsimään jotain avitusta. Kyllähän tämä vähän auttoi omaan huoleen, jonka tasosta kertoo vähän se että koskaan aiemmin en ole “sortunut” päivystävälle soittamaan pelkästään sen takia että hommassa kestää (eikä onneksi ole muutenkaan tarvittu).
Puoli viiden jälkeen pentu sitten vihdoin tuli maailmaan. Sikiöpussi hajosi siinä viimeisen tunnin aikana ja muutenkin homma meni hyvin samalla tavalla kuin Brimin ainokaisen synnytyksessä. Meillä on nartut ennenkin huutaneet synnytyksessä, mutta Sindillä oli kyllä todella kova paikka ja autoin sitä lopussa sen verran mitä pystyin. Heti kun näytin sille pennun se alkoi pesemään sitä ja päästi sen tissille, joten siinä kohtaa kaikki hyvin. Kun se oli syönyt jälkeiset, se katsoi pentua kuitenkin sitten pahalla silmällä, murisi sille ja yritti jopa haukata. Tässä kohtaa annoin sille särkylääkkeen puolikkaan (tässä toinen eka, koskaan narttu ei ole niin kivuliaasti synnyttänyt että olisi tarvinnut lääkitä), ja toisen kun toinen pentu oli syntynyt. Kun lääke alkoi vaikuttaa, se hyväksyi molemmat pennut ja varoa ei enää tarvitse.
Ensimmäisen pennun jälkeen jo vähän uumoilin, että olisiko se kuitenkin ollut se ainokainen. Kohdussa ei tuntunut mitään, eikä synnytyskanavassa ollut mitään hollilla, mutta tietty vähän toivoin että sisarus olisi jossain lantion kohdalla jo tulossa. Ja niin se sitten olikin! Seitsämän jälkeen alkoi taas tapahtumaan, ja tämä toinenkin tuli ilman sikiöpussia, sentään tällä kertaa pää edellä. Oli huomattavasti pienempi kuin siskonsa, ja selvästi helpompi synnyttää. Kummatkin pennut olivat pitkästä synnytyksestä huolimatta aivan supereläväisiä, pitkiä ja pitkäkuonoisia ahneita possuja, jotka olivat sormessa kiinni jo ennen kuin limat saatiin hengitysteistä. Ensimmäisenä syntyneellä on tukevat kannukset takajaloissa.
Toisen pennun jälkeen Sindi rauhoittui niin hyvin, että synnytys oli selvästi ohi. Sen jälkeen aika on mennyt torkkuessa pentulaatikon reunalla ja tarkkaillessa että kaikki menee hyvin. Sindi on hyvin samanlainen emä kuin Jadi oli, joten jollain tavalla kokemus on kuin paluu menneisyyteen!
Pentujen syntymäajat ja tiedot:
4:41 narttu 566 grammaa, punainen panta
7:59 narttu 466 grammaa, violetti panta
Tälläiselle kasvattajalle joka tykkää lähettää mahdollisimman paljon narttuja maailmalle jalostusmahdollisuuden kanssa, on kyllä ollut kätevää että kasvateista 60% on narttuja. Ainoastaan ensimmäisessä pentueessa oli valtaosa uroksia. Kunhan pentujen luonteet alkavat kehittymään tulen yksilöllisesti etsimään ehkä yhtä sijoituskotia toiselle nartuista, mutta tällä hetkellä vapaita pentuja ei ole. Suosittelen pentukuumeiset, vähän sporttisemmista pitkäkarvoista ja avonaisemmista sukutauluista kiinnostuneet kääntymään Janita Riekin puoleen, hälle on tulossa kiva pitkispentue.