Ai että kun huvittaa tuo joskus talvella mainitsemani terveysaiheinen juttu, joka oli taas niin vauhdilla tulossa blogiin. No siinä kävikin niin, että koulussa alkoi aiheeseen liittyvä kurssi ja meinasin että käyn sen ensin loppuun että saan varmasti lisäiltyä juttuun lisää näkemystä oppimani pohjalta. Kun kurssi sitten loppui, mietin tekstin järjestystä ja sävyä ja aloitin uudelleen ja yritin tällä kertaa kirjoittaa lähdeaineisto tukenani jotta lähteitä ei tarvitse etsiä myöhemmin… Lopulta päädyin siihen että aiheesta olisi kiva kirjoittaa kirja. Joskus 10v päästä. Ehkä aiheesta tulee kuitenkin jossain vaiheessa mielipidetyylistä sepustusta tänne, ja tuet väitteille kaivetaan esiin tarvittaessa. Tai jotain!
Muissa aiheissa kovasti pinnalla on ollut uuden, sisältä ja ulkoa meille sopivamman kodin etsintä. Välillä tuntui että sitä oikeaa ei löydy millään, mutta nyt ollaan asuttu jo viikon verran uudessa kodissa! Täällä tarhoja ei ole, mutta toivottavasti tämän kuun aikana vielä valmistuvat. Dex ei ole saanut pelata sankojalkapalloa nyt vähään aikaan, ja Duckysta olisi kiva päästä juoksemaan rinkiä laumassa. Tilaa on enemmän ja naapureita vähemmän, ja ne vähätkin ovat toivottaneet meidät avosylin tervetulleiksi. Jouduimme uhraamaan lähietäisyyden ruokakauppaan ja kaupunkiin, mutta kyllä sitä täältäkin ajelee vielä ihan kohtuuajassa kumpaankin. Pientä sopeutumisvaihetta on vaatinut talon tupakeittiö, jossa tytöt nyt viettävät paljon aikaa ja pysyvät täällä mm. yksinolonsa. Dex on aiemmin ollut meidän keittiön emäntä, ja se ei ota pöydältä satavarmasti yhtään mitään. Brimillä sen sijaan on historiaa pöytien nuohoajana ja osaapa se avata jääkaapinkin. Ducky siihen päälle nyt vaan sattuu olemaan sellainen yksinkertainen opportunisti…
Niinpä ensimmäisen kokopäivän yksiolon jälkeen kotiin tultuamme sekä jääkaappi että pakastin olivat ovet selällään ja hella kutosella. Keittiön altaan alta oli haettu siivousvälineitä ja syöty mm. pesusieni ja silputtu paketillinen Pata Pataa. Jääkaappi oli luonnollisesti tyhjennetty alimmilta hyllyiltä, mutta luojan kiitos talo oli muuten vielä siisti ja mikä tärkeintä – pystyssä. Kieltämättä tälläistä olisi pitänyt osata odottaa, etenkin jääkaapin/pakastimen ovet ovat hyvin heppoisesti kiinni ja hellan nupit pyörähtävät kosketuksestakin. Ratkaisut näille heikkouksille keksittiin ja nyt keittiö on turvallinen vaikka vähän silmän välttäessä houkuttaisikin kurkkia pöydille. Sen sijaan eilen ruokaa laittaessani ehdin kääntämään selkäni viideksi sekunniksi, kun Ducky oli jo taitavasti ottanut kuumalta pannulta 200 grammaa broilerin jauhelihaa.
Tänään Ducky oli vaisu ja omiin oloihinsa vetäytyvä, joten aloin pelkäämään lämpöhalvausta tai vaikka suolitukosta – entä jos se söikin sen koko pesusienen, ja mites ne muuttolaatikoista vielä aikaisemmin varastetut tuoksukynttilät (joku on kunnostautunut tässä muuton aikaan…)? Kakkaamista ja käytöstä vahdittiin kuin haukka, ruokansa se söi aamulla ihan normaalisti mutta vasta illalla tuli varsinainen vinkki kun se yritti napata ulkona tienvarresta jotain suuhunsa, mutta sen sijaan ulahti kovasti. Loppulenkin se käveli hyvin masentuneesti melkein jaloissani suu kuolaisena. Kotona pyysin miestä ottamaan koiran kylppäriin jotta voimme katsoa sen kunnolla läpi, tässä nyt on varmasti jotain todella vakavaa meneillään.
Ducky oli todella kipeä ja kuolainen, ja kesti hetken aikaa ennen kuin saatiin paikallistettua kielen pään tulipunainen väri. Niinpä tietysti, se siis poltti kielensä broilerivarkaissa. Varmaan pahensi vielä kipeytymistä hotkiessaan nappulansa. Suu oli niin kipeä ettei se saanut oikein vettäkään juotua ja kuka tietää oliko juonut koko päivänä muuten kuin ruoan yhteydessä (ruoka rankataan Duckyn mielessä kipua tärkeämmäksi, eli sen se veti alas aivan normaalisti. Siitä tulikin mieleen että Duckyn ahneusongelmasta voisi joskus tännekin kirjoittaa, nimimerkillä koira-heimlich alkaa tulla rutiinilla), mikä ei tietenkään ole aivan jees miltei 30 asteen helteillä. Nyt siis parannellaan varkaan paskaista loppua pari seuraavaa päivää ja pidetään huoli että koira saa tarpeeksi nestettä!
Ducky juoksi alkukesästä yksinään. Loput tytöt aloittelevat vasta nyt, Pants ja Brimi etunenässä. Pants olisi tarkoitus astuttaa tästä juoksusta, joten jos holsku meiltä kiinnostaa voi seurailla näiden sivujen päivityksiä. Uroksen valinta oli ehkä vaikein tähän mennessä, koska pitkään Pantsille päätettynä ollut uros jouduttiin vaihtamaan sen jälkeen kun näin sen luustokuvat. Ihan oikeasti, kannattaa aina pyytää ulkomaisilta, tai ihan kaikilta urosten omistajilta koiran kuvat itselle vaikka paperilla lukisi mitkä A:t. Etenkin niissä maissa missä ei arvostella LTV:tä, voi lonkkien laadun lisäksi tulla vielä muunkinlaisia ikäviä yllätyksiä. Esim. LTV1 ylläri jalostusuroksella olisi joissain tapauksissa ihan ok, mutta koska Pantsillä itsellään on tuo merkintä olen halunnut olla tässä kohtaa tarkka. Uuden vaihtoehdon ikävin puoli on sen nuori ikä, mutta muuten olen pikkuhiljaa uskaltanut tykästyä yhdistelmään. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään ensirakastumisesta, vaan uros oli tällä kertaa miltei puhtaasti “järki”valinta. Toki uroksen todellinen olemus tulee sitten todetuksi vasta itse nähtynä, ja sitä tapahtumaa odotankin suurin toivein.
Eli tästä voimme päätellä, että jos tästä pentueesta tulee (jos nyt tulee edes pentuetta…) täysi susi, tarkoittaa se selkeästi sitä että tästä lähtien urosten valinnassa pitää heittää kaikki faktatieto romukoppaan ja valita se jolle sydän sattuu sykkimään. 😀 Vai miten se nyt meni…
P.s. Postausta on kirjoiteltu jo muutama päivä ja voin todeta että Duckyn kieli on taas joka paikassa niin kuin aina ennenkin. Kuvassa Pants talon nurkalla iltakymmeneltä, oli pakko käydä ottamassa joku kuva että saan tämän jo liian pitkään seisoneen tekstin ulos…