Kun kaikki pennut ovat enemmän ja vähemmän yhtäkkiä onnellisesti omissa kodeissa, on meillä hetken aikaa vähän eksynyt olo. Aamulla herätyskello läimäistään kiinni unensekaisessa paniikissa etteivät pennut ehdi herätä, ja illalla tulee vieläkin suunniteltua paikaltaan nousua ja vaikka vessaan tai ruoanlaittoon alkamista huolellisesti, aivan kuin vieläkin sohvan alta voisi ilmestyä uninen kakara joka pissii joka paikkaan ennen kuin itse on ehtinyt kymmentä askelta ottaa. Vaikka pennut ovat täällä vain vähän aikaa, niiden takia muodostuu paljon rutiineita joita menee hetki rikkoessa.
Myös Jadin puuttumiseen on ollut hankala tottua, ja nyt kun elämä ei ole enää pentujen rytmittämä sen poissaolo näkyy räikeästi. Vaikka vanhojen koirien lähtöä ainakin pitäisi osata tietyllä tavalla odottaa, on uskomatonta kuinka vaikea Jadista on vieläkin puhua. Ehkä jollain tapaa ajattelin sen olevan kuolematon, vaikka sen sisko oli kuollut alkuvuodesta syöpään (kasvattajalle uutiset lähetettyäni sain tietää että kaksi muuta sisarusta oli menehtynyt kesällä ruoansulatuskanavan kasvaimiin). Ainakin viimeisen vuoden olin suunnitellut ottavani koko laumasta yhteiskuvan, jossa kaikki istuvat nätisti rivissä, mutta enpä koskaan saanut aikaiseksi. Hieman mietiskelin vielä jotain veteraanikehää huvin vuoksi ja olin aikeissa tilata molemmille vanhuksille MyDogDNA-profiilit tässä vuoden lopulla. Jadi oli loppuun saakka niin ajaton, että sen menetys tuli aivan puskista ja aivan kesken meidän yhteisen ajan.
Varasin Jadin melkein “heräteostoksena” viikko sen jälkeen kun Suri jäi auton alle 7kk iässä. Jadi oli Surin puolisisko, mutta ulkoasultaan pitkäkarvainen. Muistan katsoneeni siitä minulle lähetettyjä kuvia, yrittäen kovasti nähdä siinä samanlaisuuksia menettämääni pentuun ja samalla vakuuttaen itselleni että ei se tule koskaan korvaamaan edellistä koiraani, eikä sen tarvitsekaan. Halusin puolisiskon siksi, koska halusin tulevaisuuden jalostustyötäni varten koiran juuri tästä emästä (ja/tai emälinjasta, Malta tuli samaan aikaan ja edustaa yhtä sukupolvea eteenpäin samaa emälinjaa). Ei tähän voi muuta sanoa kuin onneksi uskalsin toimia nopeasti, koska sellainen timantti tuo pika”korjaus” oli: Jadi seisoi aina omilla jaloillaan omana yksilönään, eikä minun koskaan tarvinnut verrata sitä edesmenneeseen pentuun.
Uudessa arjessa on positiivistakin, sillä viimeisinä vuosina Jadin ja Maltan välit eivät olleet kaikkein kukkeimmillaan, joten ilmapiiri talossa on nyt tasaisemmin rento eikä koskaan tarvitse miettiä missä vanhat nartut ovat milläkin hetkellä. Ja toki meillä on mietitty myös sitä, kuinka paljon helpompi pienempää laumaa on pyöritellä, ja että ehkä meillä on taas jossain vaiheessa aikaa harrastaa aktiivisemmin. Ja kun ei muuta saada, niin Jadi toimii nyt meidän hyväntahtoisena kotikummituksena, jonka tekemisiksi voi laittaa kaikki talossa tapahtuvat mysteerit. Meitä on kaksi muistamassa kaikki sen hömpötykset, joten Jadi tulee puheissa esiin hyvin usein. Nyt jo vähän sujuvammin ja yhä useammin rakkaana muistona.
Seuraavat pentusuunnitelmat ovat jo tohinalla menossa eteenpäin, ja tänä tulevana vuotena keskitytään siihen että saataisiin juuri Jadista maailmalle jatkoa. Meillä ei ole itsellä ollut siitä vielä yhtään toisen polven pentuetta, joten suurin toiveeni tulevalle vuodelle olisi että tämä asia korjaantuisi. Lisäksi verkkoja on vedessä odottamassa muutamia muita yhdistelmiä toteutuvaksi, yhdistelmiä joissa on joko takana omia kasvattejani tai muuten jotain mielenkiintoista yhdistettynä pitämiini sukuihin. Tällä hetkellä ollaan siis hyvin kriittisessä vaiheessa kasvatustyössä, mutta jos 2019 tuo meille pentueen jossa Jadi on isoäitinä uskallan taas hetken hengähtää ja suunnata katseet varmemmin tulevien vuosien suunnitelmiin. Brimille olen myös miettinyt toista pentuetta, mutta se tapahtuu sitten vasta joskus myöhemmin mikäli koira pysyy terveenä, siltä tuntuu ja jos se voi potentiaalisesti tuoda jotain uutta ja tärkeää kasvatustyöhön.
Kaikki riippuu kaikesta. Rauhallista joulunodotusta kaikille tänne blogiin eksyjille!