Niin että tässä sitä sitten tulee!

Tutkimusretkilläni interwebsin maailmaan törmäsin ohjelmanpalaseen, jota käytetään eläintarhattujen populaatioiden hallintaan; se ei kertonut vain koirien sukulaisuusasteen määrää verrattuna toisiinsa kuten Zooeasy, mutta ymppäsi myös yksilöiden omat sukulaisuusasteet koko kantaan verrattuna (Mean kinship) ja huomioi niiden ääripäät (ts. jos yhdistämme hyvin harvinaista sukua edustavan yksilön yliedustettuun sukutauluun, saamme sukutaulun jossa ehkä on jotain uutta, mutta voimme käyttää sitä vain ottamalla vielä lisää sitä yliedustettua sukua mukaan valintoihimme) sekä muutaman muun aspektin yhteen nättiin numeroon asteikolla 1-7. Ykkönen annetaan paritukselle, joka sopii toisilleen näiltä osin varsin täydellisesti ja tällä yhdistelmällä parannettaisiin kannan geneettistä tasoa merkittävästi, 2-3 ovat vielä populaatiolle hyödyllisiä yhdistelmiä, 4-5 etenevissä määrin haitallisia, 6 hyvin haitallinen jota pitäisi harkita vain ääritapauksissa ja 7 niin haitallinen, että sitä ei tulisi missään nimessä tehdä. Sain toki tässä projektissa kaupan päälle paljon muutakin, mutta tämä oli alun perin kiinnostavin osa.

Meinasin kirjoittaa ajatuksistani kokonaan oman blogipostauksen, mutta sitten päätin että haluan lisätä ensin VIELÄ lisää dataa (holskujen takaa löytyvät belgit on lisätty tuossa versiossa vain n. 30-luvulle saakka, joten lisää informaatiota olisi vielä mahdollista saada) joten sitä ei ole ihan heti tulossa! Voin kuitenkin todeta, että kun tuohon “lottokoneeseen” laitetaan kaikki meidän tämänhetkiset potentiaaliset jalostuskoirat, on siellä vain muutama nelosta parempi yhdistelmä. Nelonen on itse asiassa pitkäkarvalle HYVÄ yhdistelmä (ei siis hyvä, mutta “hyvä”, samalla tavalla kuin C-lonkka on vaikka englanninbulldoggille hyvä!). Tästä voidaan päätellä, että nykyisellä kannalla meillä on mahdollisuus vain populaatiolle haitallisiin yhdistelmiin, joten alamäki on jatkuvaa niin kauan kunnes jotain suurempaa pääsee tapahtumaan.

Esimerkiksi karjan jalostuksessa indeksit ja mittarit lohkaisevat suuren osan jalostusvalinnoista, koirissa samaa ei tietenkään voi hyödyntää sataprosenttisesti koska kaikkea haluttua on ainakin toistaiseksi mahdotonta mitata luotettavasti (jotain jota ei voi mitata luotettavasti ei voi myöskään jalostaa luotettavasti, siinä missä indeksit ovat kuitenkin luotettavin jalostuskeino = vika ei ole indekseissä (koiranjalostus ei ole taidetta ja “näkemyskin” on vain kykyä mitata tiettyjä ominaisuuksia omassa päässään tarkemmin kuin joku toinen) vaan mittaustavassa). Kuitenkin, geneettinen variaatio on yksi osa-alue, jossa tälläisestä “pelleilystä” olisi hyötyä. Sain viikonloppuna selvitettyä kuinka saan lonkkaindeksini siirrettyä osaksi tuota dataa suht helposti, joten pian jo kahta jalostuksen osa-aluetta voisi verrata toisiinsa samassa paikassa yksinkertaisilla, helposti ymmärrettävillä, puolueettomasti tietoa antavilla numeroilla. On kivaa!

Kotirintamalla ei sitten olekaan mitään kauhean ihmeellistä. Koirajutut eivät kuitenkaan ole päässeet unohtamaan, meillä on mm. käynyt koiria viihdyttämässä monta ihanaa rotuun tutustujaa (iso kiitos kaikille ketkä ovat ajoissa liikkeellä ja haluavat tutustua kiinnostavaan rotuun livenä ennen pennunottoa!) ja noin muutenkin itselläni alkaa toivo heräilemään siitä, että kyllä tasapainoiselle, harrastavalle pitkäkarvalle olisi ottajia. Se antaa itselleni todella paljon voimaa jaksaa eteenpäin omien hömpötyksieni kanssa, kun tietää että porukka ei tosiaankaan ole jakautunut 50-50 kahtia niihin (varoitus, törkeitä kärjistyksiä tulossa!), jotka haluavat vapaa-ajalla sohvatyynyn tai ovimaton virkaa toimittavan näyttelykoiran – “koulutusta vaille käyttövalio, muuten” ja niihin, jotka haluavat kadulta kaikki mummot syövät pihan perällä häkissä asuvan ipotykin – “kyllä tämän kanssa voi mennä minne vaan kunhan pidän kurkkarin tarpeeksi tiukalla eikä kukaan tee äkkinäisiä liikkeitä”. Hollanninpaimenkoira on potentiaalisesti maailman paras rotu, meillä menee vaan kaikki aika riidellessä siitä että millainen sen sitten lopulta pitäisikään olla.

Tänä keväänä/kesänä käydään parit näyttelyt (meidät voi tavata erkkarissa), viedään koiria terveystutkimuksiin ja seurataan nuorimmaisten kehitystä, leireillään kasvattien kanssa täällä Joensuussa, toivottavasti treenataan agilitya ihan hurjasti ja jälkeäkin ainakin jonkin verran, ja syksyn tullen voidaan toivottavasti siirtyä miettimään pentusuunnitelmien toteuttamista.