Viimeisin pentue on ensimmäinen josta kotiin ei jäänyt kasvamaan yhtään krokotiilinpoikasta, ja sitä myötä on ollut suorastaan kumma seurata pesueen kasvamista. Kun kotona ei ole omaa vertailukohtaa, hälvenee hyvin nopeasti tieto siitä, lähteekö pennuilta jo hampaat, minkä kokoisia ne ehkä ovat ja millaisia taitoja ne jo osaavat. Tai kaikki ehkä pikemminkin muodossa “pitäisi”. Nyt meillä on kuitenkin ollut viikon verran hoidossa Ruusa (Alexstrasza), joka on täysin harvahampainen, siskoihinsa verrattuna kohtuullisen suurikokoinen, veljiinsä verrattuna pieni rimpula ja taitotasoltaan jo oikein kiitettävä, mitä nyt välillä kaikki unohtuu, ne korvatkin. 😉
Mutta on se kuitenkin aika ihana! Ei lainkaan kiltti pelkästään huvikseen, mutta tosi makea, raisu ja rasavilli pakkaus pitkiä korvia, häntää ja hampaita. Minua huimaa paljon enemmän kuin pentua, kun katsoo sen toilailuja isojen koirien seassa. Noilla jaloilla pääsee jo kovaa ja kehonhallinta tuntuu olevan jo aika tapissa, mutta välillä joutuu karjaisemaan isoja jarruttamaan ihan sen takia ettei kohta ole pentumuussia tarjolla. Ei sillä että se Ruusaa itseään haittaisi, se varmaan jatkaisi juoksua muusinakin… Juuri nyt pentu tuntuu olevan siinä iässä, että energiaa on jo paljon enemmän kuin pikkupennulla, mutta valveillaollessa lepo ei tule kyseeseen joten suurin osa päivästä mentäisiin ihan mielellään sata lasissa. Vihdoin löysin sille sitten kumilenksulelun mussutettavaksi, siitä eivät ole meidän omat oikein kiinnostuneita eikä Ruusa saa sitä syötyä palasiksi. Kaikki voittavat, kun kakara imeskelee leluaan rauhassa sen sijaan että kulkisi koiralta toiselle kiipeämässä selkään ja muuten vaan härnäämässä.
Viikonlopun mökkireissulla illalla nukkumaan asettautuessa pirulaisella oli vielä vaikka kuinka energiaa, ja se kävi takassa kurkkimassa josko sieltä löytyisi jotain järsittävää. Tokaisin että hitto kun ei meidän Pants ollut koskaan tuollainen riiviö, mutta jäin sitten miettimään millainen Pants itse asiassa oli neljän kuukauden iässä. Sehän oli joulunaikaa, ja Pants oli pentu jonka kanssa ei oltu tehty vielä käytännössä yhtään mitään, se oli vielä täysin raakile koiralapsi joka oli vielä muka menossa jonkun muun omaksi koiraksi. Vasta viisikuisena aloitettiin agilityssä ja Pants pääsi ensimmäistä kertaa näkemään vieraita koiria ryhmissä ja treenaamaan hallissa, siinä missä Ruusa on jo kokenut treenikentillä kävijä ja hihnassakävelijä. Toisaalta hyvä vaan, Pants oli hyvin erilainen, pieni ja vaatimaton, luonnostaan hyvinkäyttäytyvä kakara joka oppi perusasiat parilla toistolla eikä sen jälkeen kyseenalaistanut niitä, siinä missä Ruusassa voisi olla aika hitosti tekemistä jos sille vasta nyt alkaisi opettaa ihmisen kanssa yhdessä toimimista. Kyllä ne vaan voivat olla niin erilaisia!
Noin viikon päästä tuo minihirviö pääsee takaisin kotiinsa, ja me jatkamme kesää omalla laumalla. Vaikka välillä kiirettä pitää omienkin kanssa, ovat nämä kasvattien hoitojaksot aina niin äärettömän paljon antavia! Etenkin tämän pentueen kohdalla on mahtavaa saada jo tässä vaiheessa yksi hetkeksi kotiinsa, ja todeta että ainakin tässä pennussa on paljolti sitä mitä odotettiinkin. Lisäksi pentukuume ei tule vahingossakaan nostamaan päätään, kun kikkailee ylimääräistä koiralasta vielä oman lauman päälle. Eiköhän me tällä kasvateta Pants ainakin viisivuotiaaksi ennen kuin se saa seuraajan. 😀