Näinä aikoina sitä ei voi olla miettimättä, kuinka kukaan “viitsii” kasvattaa pentuja vaan sen takia kun ne ovat kivoja, tai kun niitä tehtailemalla voi tienata muutaman setelin. Omalla kohdallani kasvatuksen kaikkein inhottavimmat osa-alueet ovat pentujen myyminen, kaupitteleminen ja maailmalle lähettäminen. Yhdistystoiminnasta en ole kiinnostunut, toisten tekemisistä tai tekemättömyyksistä juoruaminen on inhottavaa, enkä ole muutenkaan mikään sosiaalisuuden huippu. Kasvattajaksi olen päätynyt vain ja ainoastaan siitä syystä, että jalostus on intohimoni ja hollanninpaimenkoira minulle Se rotu. Tämän kaiken muun mukana tulevan joutuu vaan kestämään ja läpi parhaansa mukaan rämpimään. Pentujen luovuttaminen maailmalle on niin kamalaa, että miksi kukaan haluaisi kokea moista yhtään useammin kuin on “pakko”?

Kun on kuitenkin onnistunut pitämään omista periaatteista kiinni, ja valitsemaan pennuille juuri sellaiset kodit kuin itse tykkää, muuttuu edeltävien öiden valvominen ja huoli luovutushetkellä tyyneksi rauhallisuudeksi ja varmuuden tunteeksi siitä, että asiat menevät juuri niin kuin niiden pitääkin. Pentu lähtee sellaisille ihmisille, jotka ovat odottaneet sitä jo pitkään saapuvaksi, tehneet valmisteluja ja suunnitelmia, eivätkä malta odottaa kotiin pääsyä ja uuteen perheenjäseneen tutustumista. Vaikka etukäteen sitä aina tuleekin surkuteltua, ei minusta ole koskaan tullut sitä kasvattajaa joka luovuttaa kersat kyyneleet silmissä ja jää vielä silmäkulmaansa pyyhkimään toisten jo kaartaessa kotimatkalle. 😀 Ei sillä että siinä olisi mitään pahaa, ettei nyt joku närkästy, mutta itse olen kyllä niin potentiaalisen poraaja että on suorastaan ihme kuinka tyynesti luovutushetket menevät.

Viimeinen viikko koko pentueen kanssa meni hyvin. Wrathionion jälkeen yhä useampi ja useampi pentu on alkanut näyttämään merkkejä jännäkaudelle siirtymisestä, eli nyt elellään suurimman osan kanssa herkkiksempiä kausia. Wrathionin… anteeksi Rion kanssa tulikin kuljettua viimeisellä viikolla eniten, että sillä on jo hyvä annos kokemuksia uuteen kotiin lähtiessä. Pennut kävivät keskiviikkona pentutarkastuksessa ja sirutuksessa, se jäi vähän viime tippaan mutta saatiin hoidettua tässä “naapurissa”. Kaikilla uroksilla normaalit kivekset, kaikilla pennuilla normaalit purennat, eikä muutakaan virheellistä lötynyt. Rekisteröinti laitettiin vetämään saman tien, perjantaina oli viimeiset liitteet kennelliitossa perillä eli nyt odotellaan vaan asioiden etenemistä siellä päässä. Myöhemmin uuden terveystarkastuksen käy läpi vielä Atramedes, joka tarvitsee tuoreet paperit lähtiessään pääsiäisen jälkeen kauaspois. Siitä on ajan kanssa tullut aivan ihana nallekarhu, siinä missä muutama narttupentu on alkanut ajan kanssa näyttämään merkkejä pienestä tiukkapipoisuudesta. Mutta sellaisia ne akat on!

Tämä pentue on kokonaisuudessaan tuntunut itselle omimmalta tähänastisista. Edellisen pentueen aikaan taisin kirjoitella, että ihannepentue olisi jotain Jadin ensimmäisen ja Maltan pentueen väliltä, ja vaikka tämä jossain määrin tuohon meneekin niin ei mene sitten kuitenkaan lainkaan. Erittäin tyytyväinen olen etenkin tasaisuuteen ja ainakin vielä tällä hetkellä tuntuu siltä, että kodeissa tuli tehtyä hyviä ja sopivia valintoja. Kokemusta ja näkemystä tulevaisuuden päätöksiä ja toimimista varten on myös päässyt taas kertymään, sehän se parasta pentueen kasvattamisessa onkin.

Tulevaisuuttakin on mietitty kovasti ja suunnitelmia väännelty suuntaan ja toiseen. On saatu uusia kontakteja ja käyty mielenkiintoisia keskusteluja, ja sitä myötä taas pohdittu asioita lisää. Tällä hetkellä isoin kysymysmerkki taitaa olla se, että teenkö uuden tuonnin tässä lähiaikoina (tänä tai ensi vuonna) vai en. Tuntuu aina siltä, että kun mitään tuontia ei ole mielessä, kiinnostavia pentueita on joka puolella. Sitten kun alkaa tosissaan miettimään, että millainen yksilö se tänne päin olisi tulossa, on kaikissa yhdistelmissä yhtäkkiä vika jos toinenkin. Voipi siis olla niin, että akuuttia tarvetta uudelle tuonnille ei tällä hetkellä ole, ja asiaa mietitään uudelleen ensi vuonna. Seuraava pentuekin ajoittuu aikaisintaan ensi vuodelle, ja useampien kiinnostavien urosten omistajien kanssa on makusteltu mahdollisuuksia jatkoon. Se on aina kamala harmi, jos yhteistyö tyssää alkuunsa kielimuurin takia, mutta iloisiakin yllätyksiäkin on tullut matkan varrella!