Jokunen päivä sitten näitä koiralauman pyörittämisen iloja miettiessä havahduin siihen todellisuuteen, että minulla ei ole ollut vähempää kuin kolme holskua kerrallaan sitten vuoden 2006. Kaikki ei ole aina mennyt nappiin laumakemioissa eikä arki ole aina ollut ruusuilla tanssimista, mutta nykyään koen että viidenkin koiran pito on kohtuullisen helppoa eikä tarvitse mitään yli-inhimillisiä voimia. Koiranlukutaito on kehittynyt sen verran että arkeen pystyy vaikuttamaan enemmän kuin vihreämpänä koiranomistajana, tiettyjen asioiden koulutuksen tärkeys on tullut sekä tutuksi että saatu kuntoon, ja koti on tällä hetkellä ihanteellinen useamman koiran pidolle aina lenkkimaastoista ulkotarhaan jossa koirat voivat juosta vapaana monta kertaa päivässä. Koskaan ei siis tule sellaista hetkeä että pitäisi lähteä viemään viittä tai kuutta koiraa hihnassa kerrallaan pikapissille.
Vaikka tilat olisivatkin ihan viimeisen päälle ja monien kotona asiat voisi varmasti hoitaa vähintään yhtä helposti kuin meillä, on koiralauman pito ilman muuta hulluutta ja kokopäivätyö. Koskaan en itsekään haaveillut viidestä koirasta kerrallaan, mutta vuosien varrella olen huomannut että kasvattajuus yhdistettynä “liikaan” helläsydämisyyteen johtaa tähän elämäntyyliin väistämättä. Meidän kohdalla se ei ole mikään katastrofi, koska tilanne sopii meille ja omien koirien kanssa touhuaminen vie suurimman osan arjesta. Toki joskus sitä toivoo että koiriin upotetut rahat menisivät lauman ruokkimisen ja hoidon (puhumattakaan kasvattamisesta) sijasta johonkin muuhun, kuten hienojen releiden osteluun ja koulutusleireihin, mutta valinnat ovat valintoja ja toki tulevaisuudessa asiat voivat olla toisinkin. Viimeistään parinkymmenen vuoden päästä alkaa jo ehkä ikä painamaan!
Kenelle laumaelämää sitten voi suositella? Sellaiselle joka rakastaa seurata koirien keskinäistä kommunikointia, laumakemioita ja kokea yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa (siellä saa/joutuu viettämään paljon aikaa!). Muistan joskus ajatelleeni että monta koiraa on huonompi kuin yksi tai kaksi, koska ei moneen voi mitenkään keskittyä ja kiintyä samalla lailla kuin vähempään. Nyt olen havainnut että koirien lukumäärä ei välttämättä korreloi mitenkään niiden saaman huomion tai panostuksen kanssa, ja toisaalta uskon että lajitoverien ystävyys on niille aivan valtavan tärkeää ja opettaa niille paljon sellaisia tärkeitä taitoja mitä ihmiset eivät niille pysty opettamaan tai tajua opettaa. Lauman kanssa tekemisessä on vain jotakin taianomaista. Mikään yksilö ei ole täydellinen, mutta jokaisella on oma roolinsa kokonaisuudessa ja omat erikoiset kotkotuksensa. Se että koiria on useampi auttaa meitä ihmisiä hyväksymään jokaisen yksilön sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin olisimme sen toivoneet olevan. Esimerkiksi jos Ducky olisi ainoa koirani tai parin toinen osapuoli, kokisin varmasti suurta katkeruutta siitä kuinka järjettömän huono yksilö se on. Mutta koska Ducky on yksi viidestä, se on koira jossa on paljon huonoja puolia, mutta jolla on myös aivan äärettömän hienoja ominaisuuksia jotka tekevät meidän laumasta juuri niin hienon kun se kokonaisuudessa on. Meidän ei tarvitse keskittyä sen huonoon puoliin, ja voimme nauttia siitä sellaisena kuin se on.
Juuri lukemastasi ällöttävän makeasta kappaleesta päätellen meidän laumalla menee hyvin juuri nyt. Koirat ovat terveitä, tulevat toimeen täydellisesti ja kaikki on muutenkin hyvin. Noin viikko sitten väliaikaiseksi vieraaksi tuli Pantsin tyttö Halla, joka on solahtanut laumaan oikein kivasti. Omat kasvatit tuntuvat aina niin tutuilta hoitoon tullessaan, eikä niiden kanssa tarvitse kahta kertaa miettiä kuinka ne toimivat. Halla on äärimmäisen kuuliainen mutta temperamentiltaan pilvien korkeudella liitelevä nuori likka, joka muistuttaa minua kovasti veljestään Ruutista joka oli täällä loppukesästä. Vaikka niillä on eripituinen turkki ja päät ovat fyysisesti aivan eri kalibeeria, on niillä aivan samanlainen katse silmissä ja paljon samoja eleitä. Emäänsä ne eivät ole kumpikaan juurikaan tulleet 😀 ainakaan ulkoisesti. Turhaumat ilmoitetaan yhtä kärkkäästi kuin Pants, mutta muuten ne ovat enemmän Brimin tyyppisiä mutkattoman kilttejä koiria. Kun seuraa pikkuvanhan Pipin (1v 1kk) ja Hallan (1v 5kk) käytöstä rinta rinnan, Pip vaikuttaa jo niin paljon kypsemmältä ja Halla sen rinnalla pöllöilyineen välillä vielä ihan pikkupenskalta.
Tämä kyläily tulikin oikein kivana piristysruiskeena tähän väliin, sillä talvi on ollut niin kurja, vähäluminen ja muutenkin rankka. Etenkin tämän viikon aurinkoiset päivät ovat saaneet jo innostumaan tulevasta keväästä ja siitä mitä kaikkea päästäänkään tänä vuonna tekemään. Pipin tottistreenit ovat edenneet aika kivasti, sillä alkaa olla hyvät ajatukset jo asennoista ja niiden vaihdoista, mutta nyt pitäisi lähteä viemään sitä taas jonnekin ei-peilijäätyneille kentille opettelemaan tottiksen sääntöjä lelun kanssa. Korkeammassa vietissä Pip on aivan järjetön sika, ja viimeksi lelupalkalla ollaan treenattu syksyllä (muutamia leikkitreenejä lukuunottamatta, joissa on keskitytty vain irrotuksiin ja itsehillintään), mutta uskon että se hokaa homman juonen nopeasti ja aletaan näin saamaan asioita pakettiin. Kunhan pellot alkavat olla hyvässä jäljestyskunnossa jätetään tottis jälleen taka-alalle ja palataan siihen ensi talvena taas enemmän.