Katsaus varhaiseen historiaan

Hollanninpaimenkoira polveutuu nykyisen Hollannin ja Belgian alueella pidetyistä paimentyyppisistä käyttökoirista, joita voi kollektiivisesti kutsua nimellä brabantinpaimenkoira. Nämä keskikokoiset koirat toimivat paimenen sekä maatilan muiden töiden apuna, pihavahteina ja virkakoirina. Sen ajan ihmisille oli tärkeää että ne selvisivät vähälläkin ravinnolla silti väsymättömästi työskennellen. Paimenkoirat pitivät tilan lampaat oikealla laitumella, vartioivat kotiväen omaisuutta ja jäljittivät rikollisia.

1800-luvun lopussa kenneltoiminnan lähdettyä tohinalla eteenpäin monimuotoinen populaatio lohkottiin alueittain hollannin- ja belgianpaimenkoiran eri muunnoksiksi sekä bouviereiksi, ja lisäksi niillä on osansa myös mm. saksanpaimenkoiran ja joidenkin ranskalaisten paimenkoirarotujen perimässä.

Tästä alkoi myös rotuyhdistysten aika: ensimmäinen, vielä nykypäivänäkin toimiva NHC (Nederlandse Herdershonden Club) perustettiin 1898. Rajan takana belgialaisilla oli tuolloin jo oma yhdistyksensä ja rotumääritelmänsä. Myös hollantilaisille paimenille määriteltiin omat ulkonäkökriteerit samalla kun näyttelyiden suosio lähti hurjaan nousuun. Alankomaisten paimenkoirien käyttöominaisuuksia vaalivat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä alati kiristyviin ulkomuodollisiin rajoituksiin, ja näin Hollantiin perustettiin käyttökoirien yhdistys KNPV (Koninklijke Nederlandse Politiehond Vereniging) vuonna 1907. Yhdistyksen tavoitteena oli ylläpitää ja kehittää poliisikoirien ja niiden ohjaajien koulutusta Hollannissa. Jalostuksessa käytettiin pääasiassa belgialaisia ja hollantilaisia paimenkoiria, mutta käytännössä rajoituksia ei ollut.

Ohessa kuvat 1890-luvun hollantilaisesta (ylempi) ja belgialaisesta paimenkoirasta (alempi) – eroja ei vielä juurikaan ollut, ja koiria risteytettiinkin vielä vapaasti keskenään. Myöhemmin hollantilaiselle versiolle määrättiin  raidat, jolloin moni muuten hyvä koira jouduttiin rekisteröimään belgiapaimenkoirien kantakirjaan. Koska KNPV-harrastajat eivät rekisteröineet koiriaan kumpaankaan rotuun, heillä oli käytössään suurin lukumäärä mahdollisia jalostuskoiria molemmista roduista, vain ilman huolta ulkomuodollisista rajoituksista.

Valitettavasti tämä 1900-luvun alussa alkanut jakautuminen johti lopulta siihen, että KNPV-paimenet jäivät kokonaan FCI-rekisterin ulkopuolelle. Oli muodostunut kaksi eri kantaa: FCI:n hyväksymä hollanninpaimenkoira, juuri halutun näköinen ja oloinen mutta luonteeltaan pehmeämpi, sekä puhtaasti virkakäyttöön jalostettu x-hollanninpaimenkoira huomattavasti heterogeenisemmällä ulkomuodolla. Näistä toinen populaatio luetaan nykypäivänä sekarotuiseksi, mutta mielipidekysymykseksi jää kumpi – jos kumpikaan – näistä rodun nykymuodoista on “oikein”.

Pitkäkarvainen muunnos

Siinä missä kahdella muulla muunnoksella oli rodun alkuaikoina Hollannissa vankka harrastajakunta, pitkäkarva pääsi ainakin rekisteröintien valossa kuolemaan sukupuuttoon. 1930-luvulla aikaisemmin saksanpaimenkoiria kasvattanut eläinlääkäri v.d. Akker (kennel Eigen Land = “oman maan”) kiinnostui muunnoksesta ja päätti herättää sen henkiin. Hän aloitti käytännössä tyhjästä, hankkien uuden pitkäkarvan kantakoiriksi Brabantin alueen alkuperäisiä, pitkäkarvaisia paimen- ja vartiokoiria joita “näyttelyjalostus ei ollut vielä pilannut”, kohtalo jonka paljon suositumpi lyhytkarvainen muunnos oli hänen mielestään jo kohdannut. Hänellä oli hyvin voimakas mielikuva siitä, millainen aito ja oikea hollanninpaimenkoira tuli olla sekä luonteeltaan että ulkonäöltään ja lisäksi saatavilla hyvin vähän jalostuskoiria, joten pitkäkarva päädyttiin saattamaan uuteen alkuun äärimmäisen voimakasta sisäsiitosta käyttäen. Kukaan ei varmaksi tiedä mitä hän tarkalleen ottaen teki ennen vuotta 1951, kun hän vihdoin toi ensimmäiset koiransa näytille.

Nykytiedon mukaan alkuperäisiä kantakoiria oli kuusi:

FAUST Brindle s. 30-luvun alussa Vartiokoira kuninkaallisella palatsilla
ADRI V.H. EIGEN LAND Brindle s. 30-luvulla Pienikokoinen narttu
UROS #1 Brindle Nimeä ei tiedetä, paritettiin nertun Herder (Faust x Adri) kanssa
UROS #2 Nimeä ei tiedetä, paritettiin nartun Blida (Uros #1 x Herder) kanssa
WOLF Soopeli s. 30-luvulla Leipurin kärryä vetänyt koira
HEKTOR s. 1947
Faust 1930’s
Adri 1930’s
Herder 1939
Wolf 1930’s
Cora 1950
Dr v.d. Akkerin koiria 1952

Edellisen valossa ei liene yllätys, että pitkäkarvainen muunnos oli hyvin nopeasti, niinkin aikaisin kuin 60-luvulla jo suurissa vaikeuksissa; nartut tiinehtyivät huonosti ja pentukuolleisuus oli suurta. Alku oli ollut jalostuksellisesti niin ahdas, että kasvattajien voimavarat suunnattiin nyt toisen sukupuuton välttämiseen. Koska tuohon mennessä maatiaiskannan viimeisetkin rippeet olivat jo saavuttamattomissa, vuosina 1966 ja 1967 päätettiin tehdä korjausliike lyhytkarvaisen muunnoksen suuntaan: pitkäkarvainen yksilö risteytettiin kerran lyhytkarvaisen uroksen, ja kerran lyhytkarvaisen nartun kanssa. Tällä elvytysliikkeellä päästiin taas parikymmentä vuotta eteenpäin, kunnes sukusiitos ja sen mukanaan tuomat ongelmat olivat jälleen nousseet entisiin lukemiinsa. Kasvattajia oli edelleen vain muutama kerrallaan ja kannan pitäminen lukumäärältään elinkelpoisena näyttäytyi jatkuvana suurena haasteena.

1984 toi mukanaan muunnoksen historiassa tähän mennessä kenties kiistanalaisimman risteytyksen, kun pitkään rodussa mukana olleen rouva Bakkes-Verslootin Arvensis’ -kenneliin syntyi kaksi pentuetta yhdistelmästä belgianpaimenkoira tervueren x pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira – hollanninpaimenkoiranartut olivat emä ja tytär. Hänen sanotaan olleen samaa mieltä Dr. v.d. Akkerin kanssa siitä, että sen ajan lyhytkarvat eivät olleet oikea suunta pitkäkarvaiselle muunnokselle. Näistä tervuerenristeytyksistä syntyneet “F-linjaiset” koirat kuitenkin kantoivat vuosikymmenten ajan mukanaan ennakkoluuloja epätyypillisistä luonteista ja ulkonäöstä, joten täyttä hyötyä niistä ei jalostuskäytössä saatu ja geenipooli pääsi paikoin kapenemaan entisestään. Niiltä osin kun tätä tervuerenverta uskallettiin käyttää toi se tuonut positiivisen suunnan muunnoksen geneettiseen variaatioon, ja nyt kun viimeisetkin erikoisrekisteröidyt sukupolvet ovat syntyneet on se vihdoin pysyvä ja hyväksytty osa pitkäkarvaisen muunnoksen taustaa.

Kuten sanottu, em. roturisteytys ei ollut monen kasvattajan mieleen, ja vuonna 1988 tehtiin vielä lyhytkarvaristeytys joka vuorostaan levisi hyvin vauhdikkaasti sukutauluissa usean yksilön, mutta etenkin yhden matadoristatuksen saaneen uroksen avulla. Tämän jälkeen muunnosristeytyksiä lyhytkarvaisen kanssa tehtiin 1992, 2001 ja 2014 Hollannissa sekä 2002 ja 2012 Suomessa, risteytyksiä joista kaikista on saatu jalostusmateriaalia jatkoon vähintään yhden yksilön verran. Valitettavasti lyhyt- ja pitkäkarvainen muunnos ovat lukuisten risteytyksien takia kuitenkin jo niin läheistä sukua, että uudetkaan risteytykset samoja linjoja edustavien koirien kesken eivät tuo enää entisenlaista hyötyä – ensimmäisen polven risteytykset ovat olleet kokonaissukusiitokseltaan jo serkusparitusta vastaavia, ja toisen polven risteytykset jo lähempänä puoli- tai jopa täyssisaruksia.

Seuraavassa pitkäkarvoille hyväksytyissä rotu- ja muunnosristeytyksissä käytetyt koirat:

Nimi Rotu Jalostusvuosi Jalostusmaa Isä Emä MK *
ALBERT V.H. KOOTWIJKSE ZAND HLK 1966 NL BART V. STAVAST BOUROKJE NHSB358300 .11
PETRA V. ZUIDLOORN HLK 1967 NL BART V. STAVAST BORGA NHSB287431 .11
GE-TJAKKO V. ASTRITA-HOF BPT 1984 NL MAMBO DES HAUTS DE BIÈVRE ANOUSKJA V. ASTRITA-HOF .01
CELSKE V.D. ‘S-GRAVENSCHANS HLK 1988 NL ASTOR V.D. ‘S-GRAVENSCHANS FRIEDA V.D. VASTENOW .07
TIFFY V.D. ‘S-GRAVENSCHANS HLK 1992 NL ADRIAAN NHSB1277146 IGNATIA V.D. ‘S-GRAVENSCHANS .06
V.D. DWARS HOEVE BENNO HLK 2001 NL BOEF NHSB1840307 MYLADY V.D. VASTENOW .07
STEMMA’S ONDINA-TINEKE HLK 2002 FI AMOS V.D. STROOMING TINEKE V.D. ‘S-GRAVENSCHANS .06
BOYD’S BULLRIDING GLENMORE HLK 2012 FI HOLLAND EXCELLENT V. LE DOBRY ARIANE DES CROCS DE L’OLYMPE .02
KRAS V.D. ‘S-GRAVENSCHANS HLK 2014 NL HAJO-BELLGYE V.H. MEULENEND CINDY V.D. ‘S-GRAVENSCHANS .06
Ge-Tjakko 1981
Celske 1982
Ondina 1993
Benno 1997
Glenmore 2007
Kras 2007

Edellä mainittujen risteytysten lisäksi pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira on saanut uutta verta parista muustakin lähteestä. Ranskassa lyhytkarvapentueisiin syntyneitä pitkäkarvoja on käytetty jonkin verran jalostukseen pitkäkarvapuolella, ja lisäksi muutamassa maassa on mahdollisuus rotuunottaa ulkoasultaan hyväksyttäviä paimenkoiria pitkäkarvaisiksi hollanninpaimenkoiriksi. Ennen vuotta 1999 lk-pentueisiin ei tiettävästi ollut syntynyt pitkäkarvoja sitten rodun historian alkuhämärän, mutta nykypäivänä niitä syntyy säännöllisesti pentueisiin joissa on taustalla x-hollanninpaimenkoiria (ulkoasultaan pitkäkarvaisia pentuja syntyy KNPV-linjoissa silloin tällöin). Luonnollisesti tämä on tuonut mukanaan ennakkoluuloja virallisten sukutaulujen mahdollisen epätarkkuuden vuoksi, mutta tästä samasta syystä ko. koirat kuitenkin useimmiten tuovat enemmän uutta geeneettistä materiaalia kuin risteytykset “puhtaisiin” lyhytkarvoihin. Kyseessä on jälleen jalostuksellinen kaksiteräinen miekka, joka jakaa mielipiteet.

Seuraavassa pitkäkarvajalostuksessa käytetyt, lk-vanhemmista syntyneet tai rotuunotetut koirat:

Nimi Alkuperä Jalostusvuodet Isä Emä MK *
PACHA Lk-vanhemmista 2002 2004 2004 IAMOS DU BOURG BERNARD CECILE V.H. EURSINGER ERF .11
POLKA Lk-vanhemmista 2003 2004 2005 IAMOS DU BOURG BERNARD CECILE V.H. EURSINGER ERF .11
FURIA Rotuunotettu 2011 2012 2015 Symba x ANGEL V.D. LIMBURGSE BODEM .19
E’GANESH DES CROCS DE L’OLYMPE Lk-vanhemmista 2013 2014 TITAN DES CROCS DE L’OLYMPE BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE .03
GOTT DES CROCS DE L’OLYMPE Lk-vanhemmista 2013 2015 2015 BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE .04
GEB DES CROCS DE L’OLYMPE Lk-vanhemmista 2014 2015 2016 2017 BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE .04
JANGO DE L’OREE DES CRAYERES Lk-vanhemmista 2016 2017 2018 ICAR DE L’OREE DES CRAYERES FURIE DES ROSES D’ARGENT .03
LAND OF OZ RIDDICK Rotuunotettu 2019 Jagr x Harley x .00
F’GROCKY Rotuunotettu 2019 2020 UNK UNK .00
Pacha 1999
Furia 2006
E’Ganesh 2009
Geb 2011
Riddick 2011
Jango 2014

Tällä hetkellä pitkäkarvainen muunnos elää murroksessa. Uusia vaihtoehtoja jalostukseen tuovat etenkin lk-vanhemmista syntyneet pitkäkarvat sekä tällä hetkellä aiempaa positiivisempi suhtautuminen muunnosristeytyksiin. Tämä voi kuitenkin tuoda haasteita koiramateriaalin luonteiden muuttuessa erilaisten, ei välttämättä aina laadukkaiden tai pitkäkarvoille yhteensopivien lyhytkarvasukujen ominaisuuksien yleistyessä hallitsemattomasti; varsinainen jalostusvalinta on vieläkin hyvin rajallista, ja näiden koirien mukana kantaan voi tulla epätoivottujakin piirteitä. Samaan aikaan uuden ns. epäilyttävän geenimateriaalin välttely johtaa “puhtaan” pitkäkarvan jatkuvaan degeneroitumiseen myös luonteiden saralla, joten tällä hetkellä on ymmärrettävää ottaa sitä mitä on saatavilla.

Pitkäkarvojen geneettinen variaatio ei ole ylläpidettävissä nykyisellä materiaalilla, joten tällä hetkellä tärkeintä olisi löytää mahdollisimman monta laadukasta uuden materiaalin lähdettä risteytysten, rotuunottojen ja lk-pentueisiin syntyneiden pitkäkarvojen kautta. Muunnoksen historia on opettanut meille sen, että mikäli varsinaista jalostusta millään osa-alueella halutaan harjoittaa on elvyttävää materiaalia saatava jo kauan ennen kuin ongelmat nostavat päätään. Muussa tapauksessa rotu tulee ilman kasvattajien omaa valintaa muokkautumaan harvojen saatavissa olevien yksilöiden ja niiden kantamien ominaisuuksien suuntaiseksi. Etenkin uusien kantakoirien (= ei lainkaan sukua pitkäkarvaiselle muunnokselle) tai niitä vastaavien yksilöiden löytäminen olisi tärkeää ja yhdessä muiden keinojen kanssa auttaisi muunnostamme ylläpitämään nykyistä selvästi korkeamman geneettisen vaihtelun vuosikymmeniä tulevaisuuteen.

MK (engl. Mean Kinship) eli sukulaisuusaste pitkäkarvaiseen muunnokseen. Korkein luku on koirilla, jotka olivat jo ennen risteytystä läheisempää sukua pitkäkarvoille tai joilla on pitkäkarvakannassa jo paljon jälkeläisiä. Esimerkkinä rotuunotettu Furia, jonka korkea MK-luku kuvastaa sitä kuinka sen emä on paljon käytetystä puhtaasta pitkäkarvasuvusta eikä sitä voi käyttää jatkoon ilman että myös sen emän suvun osuus kannassa lisääntyy. Vastaavasti matalimmat MK-arvot ovat koirilla, jotka ovat koko pitkäkarvakannalle toistaiseksi vähiten sukua – esimerkiksi tervueren Ge-Tjakko, jonka jälkeläisten vähäinen jalostuskäyttö ja pitkä aikaväli varmistavat sen että se olisi vielä tänäkin päivänä listan koirista geneettisesti arvokkain eli eniten uutta materiaalia tuova.

Luvut voivat muuttua jokaisen syntyvän pentueen myötä, kun suvut yleistyvät tai harvinaistuvat. Näissä taulukoissa on huomioitu pentueet elokuuhun 2019 saakka.