Kaikki pentueet syntyvät meillä kotona ja kasvavat normaalin elämän keskellä, tottuen tavallisen arjen ääniin ja tapahtumiin.

Muutaman viikon jälkeen pennut tutustuvat lauman aikuisiin koiriin ja saavat oppia emän lisäksi myös niiltä sosiaalisia taitoja.

Tasapainoinen ruokavalio sisältää sekä raakaruokaa että totutuksen perinteiseen kuivaruokaruokintaan.

Runsas ulkoilu pienestä pitäen erilaisilla alustoilla tukee vastustuskyvyn, motoristen taitojen ja luuston tervettä kehitystä.

Pentujeni kotiehdokkailta toivon kiinnostusta kouluttamiseen, harrastamiseen ja yleisesti kennelmaailmaan – minulle on tärkeää että mahdollisimman suuri osa kasvateistani mm. terveystutkitaan ja viedään MH-luonnekuvaukseen. Vaikka en omistajia näihin toimiin varsinaisesti pysty pakottamaan, olen kiinnostunut vain kodeista joille on itsestäänselvää ajatella myös rodun tulevaisuutta; ostamalla pennun jalostustyönsä vakavasti ottavalta kasvattajalta  uusi omistaja sitoutuu antamaan hänelle palautetta ja faktatietoa koirastaan tulevien sukupolvien jalostusta varten.

Kasvattaja ei koskaan myy valmista “tuotetta”, vaan lopputulos on aina sekä kasvattajan että omistajan yhteisen panostuksen tulosta. Ympäristöllä on suuren suuri vaikutus siihen mihin suuntaan pentu kehittyy; omistaja voi omalla toiminnallaan sekä kasvattaa että vähentää synnynnäisiä taipumuksia. Haastavin tehtävä minulle kasvattajan ominaisuudessa on löytää jokaiselle pennulle yksilöllisesti juuri se paras koti, joka on parhaan kykynsä mukaan valmis työskentelemään juuri tämän pennun taipumusten kanssa. Kaikki pentueeni eivät sovi kaikille, joten jokaisen pentuesuunnitelman yhteydessä avaan mahdollisimman tarkasti sitä millaisia koteja juuri näille pennuille etsitään.

Keskustelen suunnitelmistani mielelläni kiinnostuneiden kanssa, mutta varsinaisia varauksia/varausmaksuja en ota ennen kuin pentue on syntynyt ja olen nähnyt kotiehdokkaan oikeassa elämässä. Tutustumiskäynti varmistaa minulle että kotiehdokas on sitä mitä pennulle tai pentueelle etsin, ja kotiehdokkaalle että koiramme ovat heitä miellyttäviä normaalissa elämässä ja/tai treeneissä ja että rotuvalinta on varma.

  • Pennuille valitaan kodit noin 6 viikon iässä, kun niiden ominaisuudet jo selkeästi erottuvat.

  • Kasvattaja valitsee pentueesta jokaiselle kodille 1-2 sopivinta pentua, joista he voivat tehdä valintansa.

  • En myy pentuja värin tms. perusteella. Kodit valitaan aina luonteenpiirteiden ja harrastustoiveiden perusteella.

Luovutuksen jälkeen toivon pystyväni pysymään uusien omistajien kanssa yhteyksissä puolin ja toisin. Jos meiltä lähteneen pennun kanssa tulee ongelmia, toivon ostajien pystyvän ottamaan yhteyttä ja pohtimaan ratkaisuja yhdessä. Kasvattajalle kerrotut terveys/luonneasiat voidaan julkaista näillä kotisivuilla rodunjalostuksen tukemiseksi. Kuulumisia ja yhteydenpitoa varten meillä on myös aktiivinen facebook-ryhmä, ja vuosittain tapaamisia esimerkiksi kokeissa, näyttelyissä tai omilla leireillä.

Kaikki pentumme luovutetaan SKL rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina ja 3-4 kertaa madotettuina. Mukaan saa pienen pentupaketin ja tietenkin joka pentuetta varten uudistetun pentuoppaan, jossa on tietoa pentueen vanhemmista, rodusta, terveys- ja harrastusjutuista sekä vinkkejä jatkoon.

Sijoitusprojekti

Sijoituskoirat ovat tärkeä ja useimmille harrastajakasvattajille ainoa keino pitää yllä laadukasta koiranjalostusta. Sen sijaan että pitäisin kotonani suurta määrää narttuja ja myisin jalostuksesta pois jätettyjä säännöllisin väliajoin eteenpäin, voin sijoituksella varmistaa että jokainen pentuni saa tarpeeksi yksilöllistä huomiota elämänsä alusta saakka. Sijoituskoti ottaa koiran aina ensisijaisesti lemmikiksi, ja tällä tavalla jalostustyöhön osallistumattomille koirille on jo automaattisesti koti; sopimuksen päätyttyä vain omistajuus vaihtuu. Suurin osa sopimuksistani itse asiassa päättyykin niin, että haltija saa koiran omakseen ilman jalostuskäyttöä – tarkoitus on käyttää jalostukseen vain kaikilta osin parhaiten jatkoon sopivat koirat.

Sijoituskoiran vakuusmaksu eli hinta on meillä 1/2 koiran arvosta. Niin kauan kun sijoitussopimus on voimassa, koiran virallinen omistaja on luovuttaja (eli kasvattaja) ja kaikki isommat päätökset kuten sterilointi, lopetus, uuden kodin etsiminen tms. mietitään yhdessä. Luovuttaja vastaa kaikista jalostukseen liittyvistä kuluista, esimerkiksi haluamistaan terveystutkimuksista, astutusreissuista jne. ja sopimuksen päätteeksi palauttaa vakuusmaksun mikäli käytti koiraa jalostukseen. Luonnollisesti koiran haltija voi lisäksi omalla kustannuksellaan testata, tutkituttaa tai kilpailuttaa koiraa kuten haluaa sekä sopimuksen voimassaoloaikana että sen jälkeen.

Sijoituskoiran ottaminen ei ole halpa vaihtoehto saada lupaavaa pentua tai tulevaisuuden jalostuskoiraa, vaan sopimus vaatii molemmilta täyttä yhteisymmärrystä, reiluutta ja ennen kaikkea kommunikointikykyä. Vastaanottaja pitää koiraa käytännössä kuin omaansa, joten oma halukkuus yhteydenpitoon on tärkeää. Etenkin jos aikomuksena on käyttää koiraa jalostukseen, saatan pyytää sen jossain vaiheessa meille pienelle hoitojaksolle jotta se saa myöhemmin tulla synnyttämään tuttuun paikkaan ja tutun lauman keskelle. Sijoitussopimukseen ei missään nimessä tule lähteä, jos jo jokin ylläolevista kohdista tökkii tai jos kokee että sijoitussopimuksessa jompi kumpi osapuoli saa voittoa ja toinen häviötä. Parhaimmillaan sijoitussopimus on yhteinen projekti, jonka saattaminen kunnialla loppuun on molemmilla osapuolille tärkeää.

Sijoitan paljon narttuja (mahdollisuuksien mukaan kaksi jokaisesta pentueesta), mutta en juurikaan uroksia. Voit mainita avoimuudestasi sijoitussopimukseen jo ottaessasi ensimmäistä kertaa yhteyttä, mutta useimmiten sijoituskodit päätetään vasta myöhemmässä vaiheessa kun tiedetään mitkä pennut haluan sijoittaa. Sopimukset tehdään Kennelliiton lomakkeille, joihin kannattaa tutustua jo etukäteen täällä.