Tuntuu hieman surrealistiselta aloittaa toista pentupäiväkirjaa kun edellinen on saatu vasta vähän aikaa pakettiin, mutta kaikki mahdollinen pitää näköjään kokea… Jo kesällä Pantsia astuttamaan lähtiessä tiedettiin että aikataulu kahden mahdollisesti toteutuvan pentueen välillä tulee olemaan tiukka, mutta Riddick x Sindi -yhdistelmä oli suunniteltu tähän kohtaan jo monta kuukautta aiemmin, ja Pantsin astutus oli “pakko” hoitaa alta pois nartun iän takia. Ehkä jossain vaiheessa lakkaan käyttämästä vuosia jokaisen yhdistelmän kanssa jahkailuun, niin että loppujen lopuksi tulee sitten kiire toteuttaa!

Sindi tuli juoksuun marraskuussa, ja ensimmäisessä progessa käytiin samaan aikaan pentutarkastuksen kanssa. Lähtö siemennykseen tuli kun kaksi viimeistä poikaa vielä odottivat omiin koteihinsa lähtöä ja useammalla jo muuttaneella pennulla oli mystisiä vatsavaivoja eivätkä ne tuntuneet edes syövän kunnolla (loppujen lopuksi syylliseksi tarkentui pentupaketissa ollut ruoka, ehkä, joka oli mahdollisesti pilaantunutta). Kyllä silloin taas sai miettiä että mikä ihme ajaa elämään tällä tavalla, kun välillä oma terveys tuntuu olevan vaakalaudalla koiriin liittyvän stressin takia… Mutta siksi tätä tehdään, kun ei voida olla tekemättäkään, ja onneksi jossain vaiheessa sitten viimeistään tulee tarpeeksi positiivisuutta takaisin päin että se kaikki tuntuu taas sen arvoiselta!

Geb x Jadi -pentue on ainoa meidän pentueista joka tähän mennessä syntyi siemennyksellä, ja silloin jäähdytetyllä spermalla siemensi Tapio Palolahti Tampereen kieppeillä. Tuloksena silloin 8 pentua 8-vuotiaalle nartulle, mikä oli todella hienoa nähdä vannoutuneelle siemennyksien vihaajalle. Palolahti siemensi myös Brimin Dakotalla myöhemmin, kun yritimme siitä uusintaa, mutta tuolloin tulosta ei tullut. Myöhemmin kävimme Pantsin kanssa (Dakota, jälleen jäähdytetty) Kuopiossa jossa siementää Liisa Jalkanen. Silloin sperma oli huonolaatuista ja tulosta ei jälleen tullut, joten viime syksynä siemensimme myös Sindin Kuopiossa Riddickin pakastespermalla ensimmäisen kerran. Jälleen ei tulosta. Niin mainitsinko että vihaan keinosiemennyksiä? Tämän jälkeen kyselin taas vähän laajemmin että missä ihmiset ovat saaneet hyviä tuloksia, ja lopulta päädyimme lähtemään Vantaan Opaskoirakoululle, missä siemenetkin pidettiin varastossa.

Reissattiin Sindin kanssa junalla Helsinkiin (tästä junailusta on tullut niin perinne, että enää ei astuteta yhtään pentuetta ilman että siihen liittyvät junat jotenkin 😉 ), jossa yövyimme ja liikuimme sukulaisten voimalla niin, että torstaina 22.11. käytiin laittamassa Sindille kaksi annosta Riddickin pakastespermaa, aamulla ja illalla. Opaskoirakoululla siementää Lena Lindh, ja minulla ei ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Aiemmin koirat on aina pistetty uneen siemennystä varten, mutta Vantaalla toimenpide hoidettiin koira pöydällä seisoen, kameran edistymistä sai itse seurata ruudulta ja minulle jäi itselleni sellainen olo että kaikki oli tehty juuri niin kuin pitääkin. En lähde sanomaan että on väärin pistää koira nukkumaan ja ruiskauttaa siemenet sisään, mutta kieltämättä tämä toinen keino tuntui monella tapaa luonnollisemmalta. Siemennys myös tehtiin hieman myöhemmässä vaiheessa juoksua / korkeammalla progearvolla kuin edellisellä kerralla, ja oikein hyvin fiiliksin lähdettiin kotimatkalle. Silti: mitä enemmän pystyn keinosiemennystä tulevaisuudessa välttämään, sitä parempi.

Ja jotainhan siellä sitten myös oli. Juuri ennen joulua Sindi kävi ultrassa varmistamassa että siemennys oli menestyksekäs, joten voitiin jäädä odottamaan pentuja. Sindihän ei siis ole meidän oma koira eikä edes sijoituskoira, vaan kasvattini Geb x Jadi -pentueesta jonka sain liisata tähän pentueeseen. Suurkiitos siitä Sindin omistajalle Tanjalle, joka lisäksi tietenkin piti huolta että Sindillä oli hyvä raskausaika. Sunnuntaina koira tuli sitten tänne meille, ja nyt ollaan sopeuduttu toisiimme, taputeltu vatsaa, ihasteltu pentujen liikkeitä ja syöty hyvin. 🙂

Meidän omien koirien kanssa Sindi ei juurikaan ole tekemisissä (tässä vaiheessa ei huvita kokeilla tuleeko kränää), mutta ilmapiiri on talossa hyvin rento ja Sindi on sopeutunut hienosti. Jos holsku jotain on, niin hyvin sopeutuva koira, siitä ei voi puhua tarpeeksi paljon. Vaikka Sindin olen tuntenut koko sen elämän, on silti jollain tavalla hätkähdyttävää kuinka paljon se muistuttaa emäänsä Jadia. Toki siinä on ulkoisesti paljon samaa, mutta sen tavat ja persoona kotioloissa on minulle vielä uudempaa nähtävää ja niissä se on niin paljon Jadin oloinen, että sitä on muutkin kuin minä jo useammin kutsunut vahingossa Jadiksi tai käyttänyt jotakin Jadin lempinimistä. Kentällä sen luonteessa on paljon sellaista mitä Jadissa ei ollut (pelkästään positiivisia asioita jotka tekevät siitä paremman harrastuskoiran), mutta kotona ne ovat kuin kaksi marjaa.

Riddick x Sindi -pentue tulee monella tapaa olemaan hyvin erityinen, ja pentujen kehitystä tulee olemaan hyvin mielenkiintoista seurata. Riddick tuo pitkäkarvoihin aivan uuden sukulinjan, ja meidän tehtävämme on arvioida parhaamme mukaan mitä hyvää sieltä voimme viedä jatkoon. Tilanne on hyvin jännittävä, ja tämä suunnitelma on jossain muodossa ollut mukana koko kasvatustyön ajan, sillä aikaa, vaivaa ja rahaa asiaan on upotettu enemmän kuin mihinkään muuhun pentueeseen. Toki mukana on myös riskejä aina kun lisätään jotain täysin uutta, mutta vaikka muuten olenkin jahkailija, en koiranjalostuksessa usko siihen että pitäisi pysyä siinä tunnetuksi uskotussa, homogeenisessä toiminnassa, joka kuitenkin – vaikka riskit muka niin hyvin tunnettiinkin – tulee tuottamaan myös niitä negatiivisia yllätyksiä.

Lauantaina kirjoittelen vielä lyhyesti kunnollisen raskausposeerauksen kanssa, arvailen ehkä vähän pentulukumäärää jne. mutta sitten ei ole enää kuin muutama päivä jäljellä ennen kuin oikeasti nähdään mitä sieltä tulee!