Se on hankala kuvailla kuinka paljon turhautumista, epäonnistumisen tunteita ja epätoivoa viime vuodet meidän kasvatustyössä ovat olleet. Ensimmäiset kolme pentuettani onnistuivat ensiyrittämällä (ja sitä ennen sijoituskoiran pentue), kaikissa 8 pentua ja ehkä siihen oli jo tottunut että kaikki on helppoa ja sujuvaa. Toki sitä tiedosti että onnekkaita ollaan eikä hyvä tuuri tule jatkumaan ikuisesti, mutta ei siihen silti pysty henkisesti valmistautumaan että yhtäkkiä nartut toisensa jälkeen alkavat jäämään tyhjiksi tai syntyy vain se yksi pentu juuri sellaisena aikana kun koteja oli jonossa isommallekin pentueelle. Puhumattakaan turhasta panostuksesta ja riskinotosta ajalle vielä vähän kauempana tulevaisuudessa. Osa siitä kyvystä jaksaa myötäelää kasvattien ja/tai heidän omistajiensa aallonpohjissa vuosi vuoden jälkeen tulee siitä faktasta, että elämä jatkuu ja uusi pentue on aina uusi toivo. Mutta kun edelliset sukupolvet vanhenevat silmissä, osa poistuu muonavahvuudesta, eikä sitä “uuden toivoa” ole mailla halmeilla on tunne aivan omanlaisensa. Siinä tilanteessa kasvattajana olemisessa alkaa olla enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Vaikka omalla kohdalla intohimo jalostusta ja rotua kohtaan on joka epäonnistumisen jälkeen palauttanut takaisin yrittämään, on oman sietokyvyn rajoja mietitty kyllä hartaasti. Kuka pystyy vuosi vuoden jälkeen sellaiseen elämäntapaan joka ei tee onnelliseksi?

Tähän varmasti pystyy miltei kuka tahansa edes vähän pidempään kasvattanut kollega samaistumaan, mutta sitten kun tuollaisen ajanjakson jälkeen talossa on taas pentue siinä ei voi oikein muuta tehdä kuin vuodattaa muutama onnen kyynel. Pants on minulle aivan erityinen koira ja olen aivan suunnattoman onnellinen sen meille lahjoittamista pienistä elämistä. Enkä enää koskaan ota yhtään pentuetta itsestäänselvyytenä. Nöyryyttä on siis opittu viime vuosien ajan aivan kantapään kautta.

Hempeily sikseen. Perjantaina puolen yön jälkeen totesin että Pants on selvästi lähtenyt avautumaan. Se oli levoton ja läähätteli, ja laitoin sen makuuhuoneen puolelle portin taakse jotta se kävisi pentulaatikossa petailemassa eivätkä muut koirat pääsisi sitä enää häiritsemään. Yön se nukkui sängyssä, välillä se yritti olla sängyn alla tai kuopimassa laatikossa, mutta välillä se sai nukuttua monta tuntia putkeen ihan rauhassa. Itsehän en aivan hirvittävästi nukkunut (jos on lukenut vanhoja pentupäiväkirjoja kuitenkin tietää, että tämä on parannus aiempiin; normaalisti en nuku viimeisellä raskausviikolla lainkaan :D), tietäen että Maltan kohdalla ensimmäinen pentu tuli jo muutaman tunnin päästä ensimmäisen rauhattomuuden alkamisesta. Toki Maltan pentue oli vasta meidän toinen pentue joten olen voinut jättää huomaamatta joitain merkkejä, ja nyt pystyn ulkoisia merkkejä seuraamalla vähän paremmin arvioimaan synnytyksen läheisyyden. Lämpöjä en tällä kertaa taas ottanut, niiden kyttääminen on nostanut parissa edellisessä synnytyksessä omia stressitasoja vähän liikaa.

Päivällä tehtiin viimeiset valmistelut, siirrettiin tietokoneeni makuuhuoneeseen yövalvomisen viihdepuolta varten ja jäätiin odottamaan. Levottomuus lisääntyi pikkuhiljaa, ja puoli kuuden maissa näin ensimmäiset selvät poltot. Seitsämältä Pants aloitti selvästi itse ponnistamaan. Jonkin aikaa kahdeksan jälkeen syntyi ensimmäinen pentu, hyvänkokoinen tyttö. Pants ponnisti aluksi seisaaltaan niin kuin emänsä, ja repi pentulaatikon pehmusteita vieläkin voimakkaammin kuin Malta. Annettiin sille synnytystä varten hieman reikäinen vanha täkki, jonka se repi ja puri ennen ensimmäistä ja neljättä pentua voimakkaiden polttojen aikana tuhannen päreiksi.

Tarkat syntymätiedot niille ketkä niitä keräävät tai muuten ovat kiinnostuneita:

20:16 n. 381 grammaa, vaaleansininen panta
21:46 u. 442 grammaa, pinkki panta
22:53 u. 444 grammaa, tummanvihreä panta
02:29 n. 470 grammaa, punainen panta
12:34 n. 432 grammaa, oranssi panta

Ensimmäiset neljä pentua tulivat siis kokojärjestyksessä, alussa noin tunti per pentu. Kolmannen pennun jälkeen oli useamman tunnin tauko, jonka aikana Pants rauhoittui hoitamaan pentujaan. Kohdussa tuntui selvästi vielä ainakin yksi pentu, mutta koska kaikki oli hyvin ei lähdetty huolestumaan. Yhden jälkeen synnytys lähti takaisin tulille ja noin tunnin ponnistamisen jälkeen syntyi iso tyttö, saman kokoinen kuin Brimin ainokainen Muusa pari vuotta sitten. Tämä pentu oli Pantsille vaikea ja oltiin molemmat ylpeitä ja helpottuneita kun se saatiin pihalle. Tämän toisen tytön jälkeen Pants rauhoittui jälleen ja vaikutti siltä että homma saattaisi olla ohi, itse vähän epäilin sillä aiemmin olin tuntenut mielestäni vielä pennut molemmissa kohdunsarvissa mutta emän käytöksen perusteella aloin uskomaan että olin varmaan tuntenut väärin.

Mentiin koko päivän ja yön valvomisen jälkeen maate aamukuuden maissa, sillä mielellä että kai se sitten jäi “vain” neljään. Olin toivonut 3-4 tyttöä, sillä tapanani on sijoittaa kaksi ja kahdesta on hankala valita. Edellämainituista syistä en ollut suurenmoisen yllättynyt, mutta sitäkin iloisempi kun heräsin puoli yhdeltä siihen että Pants repi kalvoja vastasyntyneen tytön päältä. Aivan mahtava päätös pitkään työhön.

Pennuista yleisesti sen verran, että kaikki ovat oikein virkeitä ja eläväisiä. Kaikki brindlejä, ei kannuksia. Pinkkipantainen uros on vaaleampi kuin muut, mutta kaikissa paitsi punapantaisessa nartussa on jo nyt väriä pinnassa joten niistä kasvanee huomattavasti emäänsä vaaleampia. Meidän ensimmäisissä pentueissa oli pienempiä pentuja, jotka ovat paljon helpompia synnyttää kuin tämänkokoiset pennut. Vastapainona tälle minun ei kuitenkaan tarvitse kantaa huolta siitä ovatko nämä pennut vielä voimissaan muutaman tunnin päästä, ja onko niillä tarpeeksi voimaa päästä tissille ollessaan nälkäisiä. Joten ehkä kuitenkin näin päin. Pants on meidän tähän saakka (ei ole aikomusta tehdä uutta ennätystä) vanhin ensisynnyttäjä, ja mielestäni tämä on sille hyvä pentuekoko. Ja minulle hyvä pentuekoko, kun sain ne haluamani kolme narttua. 🙂

Vapaita pentuja voi kysellä vielä, perinteisesti kaikki on vielä auki useamman kodin kanssa ja etenkin nyt kun ei tarvitse huolehtia ison pentueen kaupittelusta tulen olemaan kotien kanssa aika nirso. Kotia kaipaavaa/kaipaavia kaupitellaan erikseen sitten vasta lähellä luovutusikää, mutta jos pentu tästä pentueesta kiinnostaa ihan sinne saakka ei kannata miettiä.