Vitsi kun ei ole saanut aikaiseksi kirjoitettua, joten postataan nyt vaikka väkisin, vaikkei mitään syvällistä olisikaan tulossa! Omalla kohdallani se 4X kahdeksan pennun putki nyt rikkoontui, kun Brimi loppujen lopuksi tekikin vain yhden pennun. Kyllä se oli jo aiemmin selvää että kahdeksaa ei tällä kertaa tule, mutta kolmea tai neljääkin pientä pentua uskalsin toivoa. Mutta se olikin sitten tämä yksi iso possu, joka ylsi samaan aikaan jokaiseen mahan reunaan ja ilmoitteli elämästään ahkerasti.
Sunnuntaina, ystävänpäivän vastaisena yönä yöunet jäivät jo aika vähille, kun Brimi päätti muutamaan kertaan kokeilla petaamista pentulaatikossa ja hiukan läähätteli. Lauantaina olin ottanut lämmöt aamulla ja illalla, jolloin ne olivat vielä hätäisesti yli 37 astetta. 11 am sunnuntaina rauhattomuus lisääntyi selvästi, ja petaamista tuli siihen tahtiin että sitä ei enää voinut laittaa sattuman piikkiin. En kuollakseni muista mitä tapahtui ennen iltayhdeksää (muistaakseni sain kuitenkin tässä välissä jonkin verran nukuttua, mikä on aikamoinen saavutus kaltaiselleni hermoilijalle!), mutta yhdeksältä lämmöt olivat tippuneet sinne alle 37 asteen. Yritin kuluttaa aikaa milloin minkäkin parissa, mutta vasta 3:18 olen kirjannut pentuvihkoon että “ponnistaa, vedet”. Tämä oli n. puoli tuntia sen jälkeen kun päätimme katsoa elokuvan siinä odotellessa…
Noin tunnin ponnistamisen jälkeen oli jo selvää, että homma oli Brimille todella rankka. Pentu kurkki melkein ulkona useampaan otteeseen, välillä jalat edellä, välillä pää edellä. Alussa pelkäsinkin, että siellä on kaksi pentua yrittämässä ulos samaan aikaan, kun olin nähnyt sikiöpussin pilkistävän aiemmin, mutta sitten seuraavalla kertaa edistystä sorkkiessa tunsinkin pienet terävät kynnet ilman sikiöpussia (eli pussi hajosi jossain välissä). Välillä pääkin kävi jo ulkona, mutta kai tämä meidän neiti oli niin vyötärölihava, että vasta sitten 5:06 pentu lopulta putkahti maailmaan meikäläisen vetoavulla. Tosi hienosti Brimi puursi loppuun saakka, minä yritin vain antaa sille tilaa ja varmuuden varalta vähän vilkuilin päivystävän numeroita ruudulle… Välillä käytiin ulkona pistämässä koiville liikettä.
Pentu oli oikein hyvänkokoinen tyttö 477 grammaa, vähän pöllämystynyt synnytyksessä – ei lähtenyt yhtä raivolla eteenpäin kuin sikiöpussista vasta maailman tällä puolella vapautetut pennut – mutta ei ollut kyllä epäilystäkään etteikö sillä ollut kaikki hyvin. Heti kun näin pennun kokonaisuudessaan (ja koossaan!) olin jo aika varma että se olikin sitten se ainoa, mutta ainahan sai toivoa… Brimi kuitenkin rauhoittui lapsukaisensa kanssa hyvin onnellisen näköisenä, joten “tappio” oli pakko hyväksyä. Nyt jäi aikamoisen monta kotia pentua vaille, ja muutaman tietyn puolesta harmittaa ihan tajuttomasti. Tämä ainokainen – kulkee tällä hetkellä nimellä Solace – luvattiin sitten sille kuka oli pisimpään, jo kaksi vuotta pentuaan odottanut. Muutama päivä menikin nieleskellessä harmistusta, mutta lopputulema on kuitenkin se että meille syntyi luonnollisesti terve tyttöpentu pitkään haaveilemastani yhdistelmästä. Keskitytään siihen! 🙂
Solace on nyt siis neljän päivän ikäinen. Tänään en ole punninnut sitä, mutta eilen se oli jo 627 grammaa. Alussa se kitisi vähän turhan paljon, mutta nostimme huoneenlämpöä muutaman asteen ja lisäsimme pehmusteita pentulaatikkoon, niin että pentu voi pinoutua “sisarusten kanssa” ja pysyä lämpimämpänä. Yhden pennun kasvattaminen on toisaalta helpompaa kuin kokonaisen pentueen (ei kakkarumbaa!), mutta vaikeampaa kuin pienen pentueen. Koska tällä ainokaisella ei ole sisaruksia, se jää paljosta tärkeästä paitsi kehityksessään. Meidän tehtävämme on sitten parhaamme mukaan tarjota sille ainakin lähes samat mahdollisuudet, vaikka sitten keinotekoisesti. Nyt pentu on erittäin tyytyväinen ja liikkuu boksissa paljon omia aikojaankin. Toistaiseksi siis vaikka ruokaa olisi tarjolla lähes rajattomasti, ei ole tarvinnut pelätä että se syö itsensä liian pyöreäksi.
Kaikkein ihaninta on nähdä kuinka paljon Brimi rakastaa äitiyttään. En tiedä olisiko se samanlainen isomman pentueen kanssa, vai onko se vain erityisen hyvä emä, mutta voi että! Ihan tippa linssissä saa välillä katsoa miten Brimi hoitaa ja huolehtii pienestä. Se tarjoaa pennulle myös kosketusta paljon meidän aiempia synnyttäneitä narttuja enemmän, aivan kuin se itsekin yrittäisi kompensoida puuttuvaa sisarusparvea. Brimin nisiä sai tarkkailla ensimmäiset päivät, sillä maitoa olisi ollut tarjolla isommallekin katraalle. Yhtenä päivänä lypsettiin ylimääräisiä pakkautuneita pois, mutta nyt etummaiset nisät tuottavat jo paljon vähemmän maitoa ja kummoistakaan tulehduksen riskiä tuskin enää on.
Tänään Brimi on muuten uskaltanut lähteä pentulaatikosta muutamaksi sekunniksi kerrallaan sängylle tai sen alle makailemaan, mutta palaa kuitenkin todella tiheään kurkkaamaan boksiin. Kyllä se vaavi on siellä vielä tallella!