Hollanninpaimenkoira FAQ
Suoria vastauksia joihinkin yleisimpiin, rotua tavanneiden tai niistä kiinnostuneiden mieltä kaihertaviin kysymyksiin!

Tilastodataa lk- ja pk-muunnoksista
Vale, emävale, tilasto… Emävaleita rinta rinnan kahdesta yleisimmästä muunnoksesta. Ilman selittelyjä, jokaisen omaksi tulkittavaksi.

The Genetic State Of the Longhaired Dutch Shepherd And What Can Be Done About It (.pdf)
Englanninkielinen artikkeli joka käy pitkäkarvojen tilanteen syvääluotaavasti läpi ja esittää vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi.

Historiaa

Hollanninpaimenkoira polveutuu nykyisen Hollannin ja Belgian alueella pidetyistä käyttökoirista, joita voi kollektiivisesti kutsua nimellä brabantinpaimenkoira. Nämä keskikokoiset koirat toimivat paimenen sekä maatilan muiden töiden apuna, pihavahteina ja virkakoirina. Sen ajan ihmisille oli tärkeää että ne selvisivät vähälläkin ravinnolla silti väsymättömästi työskennellen. Paimenkoirat pitivät tilan lampaat oikealla laitumella, vartioivat kotiväen omaisuutta ja jäljittivät rikollisia. 1800-luvun lopussa kenneltoiminnan lähdettyä tohinalla eteenpäin monimuotoinen populaatio lohkottiin alueittain hollannin- ja belgianpaimenkoiran eri muunnoksiksi sekä bouviereiksi, ja lisäksi niillä on osansa myös mm. saksanpaimenkoiran ja joidenkin ranskalaisten paimenkoirarotujen perimässä.

Tästä alkoi myös rotuyhdistysten aika: ensimmäinen, vielä nykypäivänäkin toimiva NHC (Nederlandse Herdershonden Club) perustettiin 1898. Rajan takana belgialaisilla oli tuolloin jo oma yhdistyksensä ja rotumääritelmänsä. Myös hollantilaisille paimenille määriteltiin omat ulkonäkökriteerit, samalla kun näyttelyiden suosio lähti hurjaan nousuun. Alankomaisten paimenkoirien käyttöominaisuuksia vaalivat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä alati kiristyviin ulkomuodollisiin rajoituksiin, ja näin Hollantiin perustettiin käyttökoirien yhdistys KNPV (Koninklijke Nederlandse Politiehond Vereniging) vuonna 1907. Yhdistyksen tavoitteena oli ylläpitää ja kehittää poliisikoirien ja niiden ohjaajien koulutusta Hollannissa. Jalostuksessa käytettiin pääasiassa belgialaisia ja hollantilaisia paimenkoiria, mutta käytännössä rajoituksia ei ollut.

Ohessa kuvat 1890-luvun hollantilaisesta (yllä) ja belgialaisesta paimenkoirasta (alla) – eroja ei vielä juurikaan ollut, ja koiria risteytettiinkin vielä vapaasti keskenään. Myöhemmin hollantilaiselle versiolle määrättiin  raidat, jolloin moni muuten hyvä koira jouduttiin rekisteröimään belgiapaimenkoirien kantakirjaan. Koska KNPV-harrastajat eivät rekisteröineet koiriaan kumpaankaan rotuun, heillä oli käytössään mahdollisimman suuri lukumäärä mahdollisia jalostuskoiria molemmista roduista, vain ilman huolta ulkomuodollisista rajoituksista.

Valitettavasti tämä 1900-luvun alussa alkanut jakautuminen johti lopulta siihen, että KNPV-paimenet jäivät kokonaan FCI-rekisterin ulkopuolelle. Oli muodostunut kaksi eri kantaa: FCI:n hyväksymä hollanninpaimenkoira, juuri halutun näköinen ja oloinen mutta luonteeltaan pehmeämpi, sekä puhtaasti virkakäyttöön jalostettu x-hollanninpaimenkoira huomattavasti heterogeenisemmällä ulkomuodolla. KNPV-puolen holskut ovat tavallisesti FCI-holskuja jonkin verran suurempia, voimakkaammin rakentuneita koiria. Näistä toinen populaatio luetaan nykypäivänä sekarotuiseksi, mutta mielipidekysymykseksi jää kumpi – jos kumpikaan – näistä rodun nykymuodoista on “oikein”.

Pitkäkarvainen muunnos

Siinä missä karkea- ja lyhytkarvaisilla muunnoksilla oli rodun alkuaikoina Hollannissa vankka harrastajakunta, pitkäkarvainen muunnos pääsi ainakin rekisteröintien valossa kuolemaan sukupuuttoon. 1930-luvulla aikaisemmin saksanpaimenkoiria kasvattanut eläinlääkäri v.d. Akker kiinnostui muunnoksesta ja päätti herättää sen henkiin. Hän aloitti käytännössä tyhjästä, hankkien uuden pitkäkarvan kantakoiriksi Brabantin alueen alkuperäisiä, pitkäkarvaisia paimen- ja vartiokoiria joita “näyttelyjalostus ei ollut vielä pilannut”. Hänellä oli hyvin voimakas mielikuva siitä, millainen aito ja oikea hollanninpaimenkoira tuli olla luonteeltaan ja lisäksi saatavilla hyvin vähän jalostuskoiria, joten pitkäkarva päädyttiin saattamaan uuteen alkuun äärimmäisen voimakasta sisäsiitosta käyttäen. Vain harva, jos kukaan varmaksi tietää mitä hän tarkalleen ottaen teki ennen vuotta 1951, kun hän vihdoin toi ensimmäiset koiransa näytille.

Nykytiedon mukaan alkuperäisiä kantakoiria oli kuusi, mutta valitettavasti kaikista ei ole tiedossa edes nimeä:

FAUST | Brindle | s. 30-luvun alussa | Vartiokoira kuninkaallisella palatsilla
ADRI V.H. EIGEN LAND | Brindle | s. 30-luvulla | Pienikokoinen narttu
UROS | Brindle | Nimeä ei tiedetä, paritettiin nertun Herder (Faust x Adri) kanssa
UROS | Nimeä ei tiedetä, paritettiin nartun Herder tyttären kanssa
WOLF | Soopeli (keltainen) | s. 30-luvulla | Leipurin kärryä vetänyt koira (kuvassa)
HEKTOR | s. 1947

Edellisen valossa ei liene yllätys, että pitkäkarvainen muunnos oli hyvin nopeasti, niinkin aikaisin kuin 60-luvulla jo suurissa vaikeuksissa; nartut tiinehtyivät huonosti ja pentukuolleisuus oli suurta. Alku oli ollut jalostuksellisesti niin ahdas, että kasvattajien kaikki voimavarat suunnattiin nyt toisen sukupuuton välttämiseen. Koska tuohon mennessä maatiaiskannan viimeisetkin rippeet olivat jo saavuttamattomissa, vuosina 1966 ja 1967 päätettiin tehdä korjausliike lyhytkarvaisen muunnoksen suuntaan: pitkäkarvainen yksilö risteytettiin kerran lyhytkarvaisen uroksen, ja kerran lyhytkarvaisen nartun kanssa. Tällä päästiin taas parikymmentä vuotta eteenpäin, kunnes sukusiitosasteet olivat jälleen nousseet entisiin lukemiinsa. Kasvattajia oli edelleen vain muutama kerrallaan ja suurin haaste oli pitää kanta lukumäärältään elinkelpoisena.

1984 tultiinkin muunnoksen historiassa tähän mennessä kenties kiistanalaisimpaan risteytykseen:  Arvensis’ -kenneliin syntyi kaksi pentuetta yhdistelmästä belgianpaimenkoira tervueren x pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira – hollanninpaimenkoiranartut olivat emä ja tytär. Valitettavasti vielä tänäkin päivänä muunnoksen parissa on kasvattajia jotka eivät tätä belgitaustaa (“F-linjaa”) syystä tai toisesta halua käyttää, kaventaen geenipoolia paikoin entisestään. Niiltä osin kun tätä tervuerenverta on uskallettu käyttää hyväksi, on se tuonut positiivisen suunnan muunnoksen geneettiseen variaatioon ja on nykyään pysyvä osa pitkäkarvaisen muunnoksen taustaa.

Kuten sanottu, em. roturisteytys ei ollut monen kasvattajan mieleen, ja vuonna 1988 tehtiin vielä lyhytkarvaristeytys joka vuorostaan levisi hyvin vauhdikkaasti sukutauluissa. Tämän jälkeen muunnosristeytyksiä lyhytkarvaisen kanssa tehtiin 1992 ja 2001 Hollannissa sekä 2002 Suomessa, risteytyksiä joista kaikista on saatu jalostusmateriaalia jatkoon. Valitettavasti lyhyt- ja pitkäkarvainen muunnos ovat lukuisten risteytyksien takia kuitenkin jo niin läheistä sukua, että uudetkaan risteytykset samoja linjoja edustavien koirien kesken eivät tuo enää entisenlaista hyötyä – ensimmäisen polven risteytykset ovat olleet kokonaissukusiitokseltaan jopa 5-10% ts. serkusparitusta vastaava luku, ja toisen polven jo 20%.

Seuraavassa pitkäkarvoille hyväksytyissä rotu- ja muunnosristeytyksissä käytetyt koirat:

nimi s. isä emä MK *
ALBERT V.H. KOOTWIJKSE ZAND HLK 1964 BART V. STAVAST BOUROKJE NHSB358300 .12
PETRA V. ZUIDLOORN HLK 1964 BART V. STAVAST BORGA NHSB287431 .12
GE-TJAKKO V. ASTRITA-HOF BPK 1981 MAMBO DES HAUTS DE BIÈVRE ANOUSKJA V. ASTRITA-HOF .01
CELSKE V.D. ‘S-GRAVENSCHANS HLK 1982 ASTOR V.D. ‘S-GRAVENSCHANS FRIEDA V.D. VASTENOW .08
TIFFY V.D. ‘S-GRAVENSCHANS HLK 1991 ADRIAAN NHSB1277146 IGNATIA V.D. ‘S-GRAVENSCHANS .07
STEMMA’S ONDINA-TINEKE HLK 1993 AMOS V.D. STROOMING TINEKE V.D. ‘S-GRAVENSCHANS .07
V.D. DWARS HOEVE BENNO HLK 1997 BOEF NHSB1840307 MYLADY V.D. VASTENOW .08
BOYD’S BULLRIDING GLENMORE HLK 2007 HOLLAND EXCELLENT V. LE DOBRY ARIANE DES CROCS DE L’OLYMPE .04
KRAS V.D. ‘S-GRAVENSCHANS HLK 2007 HAJO-BELLGYE V.H. MEULENEND CINDY V.D. ‘S-GRAVENSCHANS .07

Edellämainittujen risteytysten lisäksi pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira on saanut uutta verta parista muustakin lähteestä. Ranskassa lyhytkarvapentueisiin syntyneitä pitkäkarvoja on käytetty jonkin verran jalostukseen pitkäkarvapuolella, ja lisäksi muutamassa tietyssä maassa on mahdollisuus rotuunottaa ulkoasultaan hyväksyttäviä paimenkoiria pitkäkarvaisiksi hollanninpaimenkoiriksi. Ennen vuotta 1999 lk-pentueisiin ei tiettävästi ollut syntynyt pitkäkarvoja sitten rodun historian alkuhämärän, mutta nykypäivänä niitä syntyy säännöllisesti pentueisiin joissa on taustalla x-hollanninpaimenkoiria; KNPV-linjoissa ulkoasultaan pitkäkarvaisia pentuja syntyy silloin tällöin, ja niitä voidaan käyttää myös jalostukseen. LK-vanhemmista syntyneet pitkäkarvat ovatkin pitkäkarvapiireissä mörkö niiden virallisten sukutaulujen mahdollisen epätarkkuuden vuoksi. Samasta syystä ne kuitenkin useimmiten tuovat enemmän uutta geeneettistä materiaalia kuin risteytykset “puhtaisiin” lyhytkarvoihin. Kyseessä on jälleen jalostuksellinen kaksiteräinen miekka, joka jakaa mielipiteet.

Seuraavassa pitkäkarvajalostuksessa käytetyt, lk-vanhemmista syntyneet tai rotuunotetut koirat:

nimi s. isä emä MK *
PACHA LK-vanhemmista 1999 IAMOS DU BOURG BERNARD CECILE V.H. EURSINGER ERF .12
POLKA LK-vanhemmista 1999 IAMOS DU BOURG BERNARD CECILE V.H. EURSINGER ERF .13
FURIA Rotuunotettu 2006 Symba x ANGEL V.D. LIMBURGSE BODEM .39
E’GANESH DES CROCS DE L’OLYMPE LK-vanhemmista 2009 TITAN DES CROCS DE L’OLYMPE BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE .05
GEB DES CROCS DE L’OLYMPE LK-vanhemmista 2011 BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE .06
GOTT DES CROCS DE L’OLYMPE LK-vanhemmista 2011 BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE BOUKHIS DES CROCS DE L’OLYMPE .06
JANGO DE L’OREE DES CRAYERES LK-vanhemmista 2014 ICAR DE L’OREE DES CRAYERES FURIE DES ROSES D’ARGENT .04

Tällä hetkellä pitkäkarvainen muunnos elää murroksessa. Uusia vaihtoehtoja jalostukseen tuovat etenkin lk-vanhemmista syntyneet pitkäkarvat sekä tällä hetkellä aiempaa positiivisempi suhtautuminen muunnosristeytyksiin. Tämä voi kuitenkin tuoda haasteita koiramateriaalin luonteiden muuttuessa erilaisten lyhytkarvasukujen ominaisuuksien yleistyessä; varsinainen jalostusvalinta on vieläkin hyvin rajallista, ja näiden koirien mukana kantaan voi tulla epätoivottujakin piirteitä. Samaan aikaan uuden geenimateriaalin välttely johtaa “puhtaan” pitkäkarvan jatkuvaan degeneroitumiseen myös luonteiden saralla, joten tällä hetkellä on ymmärrettävää ottaa sitä mitä on saatavilla.

Uusien kantakoirien tai niitä vastaavien yksilöiden löytäminen olisi todella tärkeää, sillä sukulaisuusaste lyhytkarvaiseen muunnokseen kasvaa koko ajan. Pitkäkarvojen tämänhetkinen geneettinen variaatio ei ole ylläpidettävissä nykyisellä materiaalilla, mutta edes yksi uusi kantakoira (= ei lainkaan sukua pitkäkarvaiselle muunnokselle) ja sen järkevä jalostuskäyttö auttaisi muunnostamme pitämään nykyistä korkeamman geneettisen variaation yli 30 vuotta tulevaisuuteen.

* MK (engl. Mean Kinship) eli sukulaisuusaste pitkäkarvaiseen muunnokseen. Korkein luku on koirilla, jotka olivat jo ennen risteytystä läheisempää sukua pitkäkarvoille – esimerkkinä rotuunotettu Furia jonka emä on hyvin paljon käytetystä puhtaasta pitkäkarvasuvusta, ja jonka MK onkin yhtä korkea kuin tavanomaisella pitkäkarvaholskulla – tai joilla on pitkäkarvakannassa jo paljon jälkeläisiä. Vastaavasti matalimmat MK-arvot ovat koirilla, jotka ovat koko pitkäkarvakannalle vähiten sukua. MK vertaa näitä yksilöitä vain ja ainoastaan pitkäkarvaiseen muunnokseen kokonaisuutena, eikä sitä voida käyttää ilmaisemaan niiden sukulaisuutta mihinkään tiettyyn yksilöön.