Viimeisten pentujen pesästä lentämisestä on nyt parisen viikkoa, ja meillä kotona ollaan ensimmäisten päivien järjettömän jälkiväsymyksen jälkeen alettu palailemaan seesteiseen arkeen. Kun kaikki aika menee pentujen kanssa tai vähintään niiden sotkuja siivotessa, sitä melkein unohtaa kuinka ihana oma lauma on, kuinka mahtavia meidän koirat ovat ja kuinka kiva niiden kanssa on viettää aikaa ilman häiriöitä.

Ennen pentupostausten aloitusta mainitsin Dexin anaalirauhasongelmista. Se söi tässä syksyn aikana kolme kerta toisensa jälkeen pidempää ja voimakkaampaa antibioottikuuria, mutta anaalirauhastulehdukset uusivat kerta toisensa jälkeen. Vasemmassa anaalirauhasessa on sitkeä kova möykky, joka on haitannut elämää lievästi ja joka nyt saa tulehduksen uusimaan kerta toisensa jälkeen. Edellisellä lääkärikäynnillä laitettiin poika taas unille ja vihdoin otettiin siitä koepalat, sillä se alkoi vaikuttamaan kerta kerralta vain epäilyttävämmältä. Viimeiset puolitoista viikkoa eletiin tulisilla hiilillä, enkä voinut olla miettimättä onko meillä taas kohta yhtä päätä pienempi lauma.

Tiistaina tulivat uutiset: möykyssä ei ole kasvainsoluja, vaan pelkästään arpi- ja rasvakudosta. Ensimmäinen raju tulehdus on ilmeisesti saanut koko anaalirauhasen arpeutumaan noin laajalta alueelta, mikä on kyllä harmi, mutta SE EI OLE KASVAIN! 🙂 Vaikka olin suhtautunut tuleviin uutisiin niin että otetaan mitä sieltä tulee ja mikäli uutiset ovat ne pelätyt niin meillä on vielä mahdollisuus leikkaukseen, en ehkä ollut edes tajunnut kuinka paljon olin asiaa stressannut. Aivan järjettömän suuri helpotus. Tikit poistettiin keskiviikkona ja nyt jäädään vaan odottamaan että uusiiko tulehdus jälleen. Mikäli uusii, lähdetään arpimöykky ja koko anaalirauhanen poistamaan. Toistaiseksi näyttää vielä hyvältä, ja Dex on ollut hyväntuulinen oma itsensä viimeisimmän operaation jälkeen. Se on niin liikuttavan luottavainen ja kiltti eläin, joka kerta toisensa jälkeen vetää häntä heiluen klinikalle, vaikka joka kerta sen peräpeiliä ronkitaan kivuliaasti. Mitään muuta en toivo kuin että Dex saisi tästä nyt selvittyä elää terveenä pitkän vanhuuden.

Kun on tullut käytettyä niin paljon aikaa somessa, on blogiin kirjoittelusta tullut aika leväperäistä. Ja kehtaankin vielä valittaa että kukaan ei bloggaa nykypäivänä. Pip on ollut laumassa kohta vuoden, ja siitäkään ei ole montaa riviä tullut kirjoitettua. Saati Duckysta, meidän mustasta lampaasta jonka valtavasta persoonasta ei valitettavasti pääse kukaan oman lauman ulkopuolinen nauttimaan. Pip ja Ducky ovat nykyisessä laumassa ne nulikat, joiden erilaiset persoonat sopivat hyvin yhteen. Pip on valtavan kokoinen, ja se kykenee nielaisemaan minikokoisen Duckyn pään kokonaisena järjettömään kitaansa. Ducky on liukas ja nopea, ja se mahtuu rullalle (valehtelematta, hei) 30x30cm alueelle. Pip on köntys lotko, joka istuu oman väen ja vieraiden (moni pennunkatsoja pääsi nauttimaan näistä Pipin “hellyydenosoituksista”) päälle ja nojaa koko painollaan. Se ei osaa heiluttaa häntäänsä, mutta se on valtavan rakastava eläin joka tunkee jättiläisen päänsä kainaloon silitettäväksi ja puree käsivarresta lempeästi osoittaessaan ilahtumisensa. Sopii meidän outojen persoonien laumaan kuin nakutettu 😀

Myös Pants ja Brimi ovat mukana kaikessa kuten aina ennenkin. Nyt kun ikää on jo sen 7v, ne eivät enää törttöilekään kuin nuoret koirat vaan tekevät lähinnä järkeviä aikuisten juttuja ja toimivat lenkilläkin kuin ajatus. Pantsillä on ollut viime aikoina taas hauskaa tekemistä kun tiskialtaan alakaappiin on muuttanut myyrä – viime syksynä se metsästi yhden vahingossa sisälle eksyneen ja pellolla hoitelee vastaantulevat armottomasti. Pants saattaa viettää tuntikausia makaamassa kaapin edessä kuunnellen mahdollisia liikkeitä. Hiirenloukku nousi kaupan hyllyltä jo yksi päivä (seuraavana päivänä siitä kun myyrä tuli ensimmäisen kerran oikeasti vastaan kaapin avauksella), mutta laskettiin takaisin ennen kassaa. Jos pimeyden ruhtinatar ei sitä saa metsästettyä (ja kuinka saisikaan suljetusta kaapista), yritetään sitten keksiä joku lempeämpi keino saada se ulos talosta. Kunhan joudetaan. Terveisin kohta myynnissä Azuricoyotes-myyriä sankoin joukoin, suoraan roskiskaapista….

Näillä mennään kohti joulua. Uuden vuoden jälkeen aktivoidutaan taas muihin juttuihin, mutta nyt eletään vaan tämän pönttöpäälauman kanssa ja päätetään vuosi hyviin fiiliksiin. Pennuille ilmaantui muuten tänään vihdoin rekisterinumerot, ja ehkä päivittelen nämä sivutkin sen myötä ajan tasalle kohtapuoliin. Ensi vuonna on tiedossa taas kaikkea uutta ja jännää, mutta kaikki aikanaan!