Azuricoyotes HH | Astutus: Taas eksyttiin sinne Ranskaan

Astutus: Taas eksyttiin sinne Ranskaan

Minä vihaan lentämistä. Siinä syy etten ole koskaan lähtenyt astutusreissulle lentäen. Normaalisti hyvin rationaalinen mieleni degeneroituu lentokoneessa vaistojensa varassa elävän luolamiehen tasolle. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin takana tuore muutto ja kaikkein helpoimmaksi tuli tehdä niin että jätän miehen kotiin koiria hoitamaan ja käyn itse “pikapyörähtämässä” astuttamassa. Toki en aivan yksin lähtenyt, vaan siskoni tuli mukaan mm. vaihtamaan kanssani ikkunapaikan keskipaikaksi koneessa, minähän en siellä ikkunan vieressä istu 😀 Meille on aiemmin tullut pentuja boksissa lentäen, mutta en myöskään ole koskaan lentänyt itse koiran kanssa tai lähettänyt koiraa lentäen. Pants sai tässä kohtaa olla koekaniinina.

Lähtö varmistui verraten myöhään, sillä uroksen omistaja halusi juoksun alussa otetun herpestestin luonnollista astutusta varten ja sen tuloksen saamisessa kesti muistaakseni keskiviikkoon, 8. juoksupäivään. Negatiivisen tuloksen saavuttua varattiin äkkiä liput ja päädyttiin siihen että paras reitti on lentää Amsterdamiin ja mennä sieltä junalla kohteeseen pohjois-Ranskaan. Junallahan me ollaan koirareissattu ensimmäistä kertaa jo yli 10 vuotta sitten kun Jadi ja Malta tuotiin Ranskasta ja Sveitsistä, ja viimeisin reissu oli Brimin kanssa pari vuotta sitten etelä-Ranskaan. Enää siis Euroopassa koiran kanssa junailu ei hermostuttanut samalla tavalla, käytännöt kun alkavat olla aika tutut ja koirilla on aina kestänyt pääkoppa hyvin. Paluureitti jätettiin vielä kysymysmerkiksi, sillä ei ollut hajuakaan kuinka pitkään tällä kertaa joudutaan odottamaan onnistunutta astutusta. Jos joku päätös reissun osalta oli tehty, oli se että meni kuinka pitkään meni, kotia ei lähdetä ennen kuin ollaan saatu vähintään kaksi astutusta kahden päivän erolla.

Sunnuntaina 12. juoksupäivä noustiin siis koneeseen ja oltiin illalla Amsterdamissa. Kaikki sujui sekä Suomen että Adamin päässä hyvin ja sekä boksi että koira selvisivät lennosta. Ensimmäinen yhteys Amsterdamista lähti jo niin pian, että käytiin pikapikaa kysymässä turisti-infosta kuinka koiran kanssa toimitaan (etukäteen selvää ottaessa tuli vastaan kaikenlaisia vaihtoehtoja joten varmuutta ei ollut) ja sitten pitikin jo ehtiä junaan. Koska kaikki Hollannin puolella käyttämämme junat olivat paikallisjunan tyyppisiä suurilla lattiatiloilla varustettuja vaunuja, meille kerrottiin että koira saa kulkea ilmaiseksi jos se on boksissa; silloin se lasketaan matkatavaraksi. Ilman boksia sille tarvitaan oma lippu. Se sopikin oikein hyvin, sillä lentoboksia oli tarkoitus joka tapauksessa kuljettaa koko reissu mukana. Myöhemmin se toimi hyvin myös reppujen säilyttimenä ja jopa piknik-pöytänä, joten ei aivan turha kapistus!

Keskiviikkona liput oli ostettu suhteellisen sokkona joten vasta Rotterdamissa tuli ilmeiseksi että yksi yhteyksistä välillä olikin bussilippu. Meidän piti mennä Brysselin kautta su-ma yönä, mutta tuohon bussiin ei saanut tuoda koiria joten valitettavasti jäätiin sitten rannalle ruikuttamaan. Kello oli jo reippaasti yli 12 yöllä ja siinä vaiheessa ei saanut enää kävelymatkan päästä koiria ottavaa yösijaa, joten ei auttanut muu kuin istua Rotterdamin rautatieasemalla aamukuuteen, josta pääsimme hyppäämään Breda-Roosendaal-Essen -suunnalle. Enää en muista minne meidän alun perin piti sieltä jatkaa (tuossa vaiheessa se valvottu yö alkoi painaa hieman, etenkin kun la-su -yönä ei matkallelähtöhermot olleet antaneet nukkua muutamaa tuntia enempää), mutta Esseniin menevän junan konduktööri oli aivan ihana ja usutti meidät Antwerpeniin, josta pääsisimme helpommin päämääräämme Lilleen pelkästään yhdellä vaihdolla. Koira maksoi Belgian junissa yhteensä n. 3e ja henkilökunta oli aivan mahtavan ihanaa ja avuliasta.

Lopulta maanantaina 13. juoksupäivänä olimme Lillen Flandres-rautatieasemalla, josta uroksen isäntä tuli meitä hakemaan. He asuivat n. 40 minuutin ajomatkan päässä ja tarkoitus oli että menisimme ensin varaamaamme, hänen suosittelemaansa ja heidän kotinsa lähellä sijaitsevaan majoitukseen lepäämään ja tapaisimme uudelleen illalla koirien kanssa. Päästyämme majoituspaikkaan kävi ilmi että nekin “liput” olivat väärät, eli ilmeisesti sillä samalla ranskankielisellä sivustolla josta ostimme majoitusyöt olikin saman firman alla useampi miltei samanniminen mökkikylä ja meidän mökkimme olisi ollut taas puoli tuntia johonkin toiseen suuntaan. Morjens. Päätettiin kuitenkin lähteä uroksen omistajan luo katsomaan ne koirat ja sitten hän ajaisi meidät majoitukseen.

Jotta kaikki ei olisi niin vaikeata ensimmäiselle päivälle, astutus onnistui heti! Oli aivan uskomattoman kuuma, reippaasti yli 30 astetta ja koirat läkähtyivät hyvin nopeaan. Pants vinkaisi muutaman kerran kun osui lähelle, ja mietiskeltiin että ei varmaan vielä ole paras päivä ja kannattaa varmaan kokeilla uudelleen huomenna levänneenä. Samalla koirat jäivät kuitenkin nalkkiin kivassa varjoisassa nurkassa, joten ei olisi voinut paljoa paremmin mennä ja pääsimme nukkumaan hyvillä mielin ja tietoisina siitä että heti kun jaksaa voi jo suunnitella kotimatkan kulun valmiiksi. Lisäksi uroksen omistajat onnistuivat järjestämään meille vaihdon siihen lähempään mökkikylään, joten varausmokammekin saatiin selvitettyä.

Seuraavana päivänä tehtiin toinen astutus ja ajoituskin oli selvästi koirille parempi, onnistuminen tuli taas lyhyen pyörittelyn jälkeen. Kuumuus oli aivan sietämätön. Sinä päivänä vierailtiin heillä kuitenkin pidempään ja saatiin tutustuttua paremmin Messi-urokseen, sen pentuun ja perheen muihin koiriin. Heillä oli kotona yhteensä 11 koiraa (holskuja ja beauceroneja), pari kissaa, hevonen, aasi sekä kanoja ja hanhi, ja lisäksi vielä pieni koirahoitola jossa oli silläkin hetkellä hoidossa lähellä asuvan holskukasvattajan koiria, joten hommaa ihan selkeästi riitti. Ihastuin etenkin uroksen n. 10-viikkoiseen pentuun joka lievensi pentukuumettani ja oli aivan ihana mainos isälleen – supersosiaalinen, superitsevarma, superterävähampainen narttupentu joka ei jäänyt isompiensa jalkoihin laumassa. Ainoa mikä tätä kokopäivän vierailua varjosti oli villeiksi yltyneet allergiani (hevonen ja kissa normaalin siitepölyallergian lisäksi), ja seuraavan yön makasin puolivalveilla kuumassa mökissä räkä tyynylle valuen toivoen että lääkitys ottaisi kopin tunkeilijapöpöistä.

Keskiviikolle oltiin jo sovittu lähtö niin, että lähtisimme Lillen Europe-rautatieasemalta Brysseliin yötä vasten. Ennen lähtöä tehtiin vielä viimeinen astutus, hoidettiin kotiinlähtölääkärikäynti ja muut pakolliset, ja lähdettiin odottamaan junaa Lilleen. Sain astutukset juuri niin kuin olin toivonut joten ei ollut enää mitään syytä olla lähtemättä kotimatkalle. Valitettavasti suoria lentoja järkevillä hinnoilla ei enää saanut perjantaiaamuksi oikein mistään muualta kuin Kööpenhaminasta, joten päätettiin sitten junailla vanhaan “kotimaahan” saakka lentokentälle. Junayhteydet valittiin niin että ne olisivat mahdollisimman suoria ja vähillä vaihdoilla, jotta niissä ehtisi vähän nukkuakin. Lille-Brysseli ja Brysseli-Köln-Hampuri taisivat kaikki ottaa 50% normaalilipun hinnasta koiralle, ja Ranskassa piti perinteisesti olla kuonokoppa jos ei naamalla, niin kaulalla valmiiksi jotta sen voi laittaa naamalle pyydettäessä. Koiran liput sai ostettua etukäteen n. kokonainen maa kerrallaan, mutta aina uuteen maahan tullessa piti olla vähän aikaa käydä lipputoimistossa ostamassa liput koiralle erikseen (paitsi Hampurista sain ostettua Pantsin liput Kööpenhaminaan saakka). Omat liput ostettiin puhelimella.

Kööpenhaminan lentokentällä oltiin muutamaa tuntia ennen lennon lähtöä, joten ei siinä ollut paljoa muuhun aikaa kuin pakata koira lentovalmiiksi ja syödä vähän aamupalaa (pääsin taas kotona kehuskelemaan että söinpä aitoja pølsehorneja). Asiakaspalvelu ja turvatarkastukset olivat huomattavasti töykeämpiä kuin Helsingin lentokentällä, jossa koirasta otettiin boksin kanssa kuva ja jossa veimme koiran henkilökohtaisesti takahuoneeseen. Kööpenhaminassa ottivat boksin liukuhihnalla seinän taakse turvatarkastukseen, ja sitten tunkivat sen ovesta suu edellä niin että saimme vain laittaa koiran boksiin ja ovi kiinni ennen kuin ottivat sen mukaansa. Helsingissä lisäsivät vielä oveen itse muutamia nippusiteitä, Kööpenhaminassa kun kysyin saanko laittaa vastaus oli “tee kuule ihan mitä haluat”. Propsit siis kotimaalle siitä että teitte koiranomistajalle turvallisen olon jättää koira teidän hoiviinne, sillä missä toisessa kotimaassa meininki oli aivan täysin erilaista. No, ehjänä se pääsi perille tällä toisellakin kerralla, ja oli matkan jälkeen aivan yhtä normaali (tai epänormaali) kuin lähtiessäkin. Minä taas selvisin lennosta sillä että olin jo puolikuollut väsymyksestä enkä muista siitä miltei mitään 😀

Perjantaina illasta oltiin siis vihdoin kotona, ja matkasta jäi päällimmäiseksi tyytyväinen olo. Kuumuus ja väsymys ottivat veronsa, ja toivottavasti ei koskaan enää tarvitse matkustaa tälläisillä helteillä. Kommunikointi uroksen omistajien kanssa oli vaikeahkoa eli lähinnä keskustelimme google translaten kautta, mutta kun siitä outoudesta pääsee yli tulee keskustelusta ihan sujuvaa. Paljon saatiin ajatuksia vaihdettua kasvatuksesta, tulevista pennuista ja koiristamme.

Messi-uros oli juuri sellainen kuin olin uskaltanut toivoakin, nuori, supersosiaalinen ja tasapainoinen  pojankloppi. Missään nimessä se ei ollut samanlainen “diesel” kuin Brimin sulhanen Dakota, mutta myöskin kaukana ylivilkkaasta häslääjästä jollaista olin myöskin ehtinyt pelkäämään. Ja ehkä nyt ei pitäisi yhdistää sellaista maailman hirveintä koiraa kuin Ducky urokseen jonka pentuja haluan myydä, mutta Messin olemuksesta tuli aavistuksen mieleen juurikin tuo meidän idiootti, jos se olisi ihmisille sosiaalinen ja itsevarma, ja muutenkin erilainen. Hankala kuvailla mitä se oli, mutta ehkä siinä oli sellaista ilkikurisuutta ja pellemäisyyttä, siinä missä suurin osa aiemmin käyttämistäni uroksista on ollut hyvin vakavia koiria. Tykkäsin Messistä aivan hirvittävästi, etenkin juuri sen yltiöpositiivisesta aktiviteetista ja salamannopeasta syttymisestä hommiin. Ja suuret propsit lapsiperheessä ja laumassa onnellisesti elämisestä. Ei tarvinnut pettyä ettäkö siitä olisi liikoja luvattu. Ehkä oli jopa liian vähän luvattu, ja jätetty minulle itselleni todettavaksi että kyllä, tässä on juuri sellainen koira mistä tykkään. Suuri kunnioitus ja kiitos sen omistajille aivan kaiken suhteen.

Ja jos kommentoidaan tähän vielä Pantsin käytöstä reissussa, niin siihenkin olen aivan valtavan tyytyväinen. Pants on ollut ominaisuuksiltaan joihinkin sisaruksiinsa verrattuna vaatimattomampi, mutta tämän reissun jälkeen en enää koskaan pidä sitä esim. huonompana kuin siskoaan. Se oli aivan superlunki joka paikassa (paitsi jos rautatieasemalla tuli vastaan pieniä koiria, mokomakin maalaistollo) eikä sen kanssa tarvinnut koskaan miettiä mitään erikoisjärjestelyitä junissa tms. Se saikin paljon positiivista huomiota reissussa, ja todella moni halusi välttämättä silittää sitä junassa. Jos joku astui vähän sen hännälle tai tassulle, se vaan huokaisi raskaasti ja veti ruumiinosan pois tieltä. Viimeinen yö Kööpenhaminaan istuimme Hampuri-Flensburg -välillä junavaunussa joka oli täynnä kirkuvia taaperoita (ja sitä edellinen väli Köln-Hampuri kirkuvia teinejä), ja Pants vain nukkui autuaasti penkkini alla. Ehkä vähän uhkaavampi se joskus olisi saanut olla, sillä Brysselissä se veti puoleensa kännikalan joka ei lähtenyt sitten kulumallakaan. Pantshan ei ole edes mikään sosiaalisuuden huipentuma vaan lähinnä jättää vieraat huomiotta, mutta koska se on rauhallinen ja sille saa tehdä “mitä vaan” tulee se etenkin ahtaissa oloissa käpälöidyksi paljonkin. Aina ei junalla matkustaessa vain yksinkertaisesti pysty olemaan 100% varma ettei joku pääse tai vahingossa joudu koskemaan koiraan, joten tuollainen varmuus on kyllä aivan must tuollaisilla reiteillä.

Ja sitten jäädään odottamaan. Tätä kirjoittaessa ensimmäisestä astutuksesta on viikko, joten toivotaan että parin viikon päästä kirjoitettaisiin jo pentupäiväkirjaa ihan oikeasti. Ennen reissua vielä kirjoitin että yhdistelmä valittiin lähinnä järjellä, mutta nyt reissun jälkeen urokseen itse tutustuttuani se on jo päässyt sydämeen. Ei tätä hommaa jaksaisikaan muuten.

Matkakuvia täällä!

Jätä kommentti