Viime aikoina olen päivitellyt sivujen Tilastodataa -artikkelia taas ajan tasalle. Meinasin kirjoitella tähän jonkin verran niitä luvattuja syvempiä analyyseja, aina noita päivityksiä tehdessä kun tekee mieli välillä kommentoida mutta olen tiukasti päättänyt olla tekemättä niin itse sinne artikkelin puolelle. Tilasto on aina tilasto, ja sitä voi aina spekuloida moneen suuntaan että miksi siellä asiat näyttävät siltä kuin näyttävät. Tässä vähän meikäläisen spekulaatioita!

Lonkkaniveldysplasia

Olen joskus aiemminkin täällä maininnut, että lasken rodulle omia lonkkaindeksejä. Haasteita on monenlaisia, mutta tämäntyyppisestä hölmöstä harrastuksesta on ollut jo mittaamattomasti hyötyä. Jos vaan softassa riittää tehoa, tulen laskemaan indeksejä vielä senkin jälkeen kun meillä Suomessa saadaan joskus oman maan indeksit Kennelliitolta valmiiksi.

Ihan tätä sivuilla julkaistua tilastopläjäystä katsomalla on hyvin helppo nähdä että pitkäkarvoissa lonkkaniveldysplasia on huomattavasti yleisempää kuin lyhytkarvoissa. Lyhytkarvojen keskiarvo on lähempänä A-lonkkaa ja pitkäkarvojen B-lonkkaa. Lonkkavikaprosentti on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti huomattavasti suurempi pitkäkarvoilla. Kautta vuosien kokonaisuutta tarkastellessa voisi sanoa kummankin muunnoksen lonkkatilanteen pysyneen suurin piirtein samana. Huonoja vuosia ja hyviä vuosia löytyy kummastakin muunnoksesta, ja etenkin Suomen tilastoja selvästi keikauttaa jo yksi sairaampi pentue.

BLUP-indeksien laskennassa olennaista on että kaikkia laskelmaan vaikuttavia tekijöitä (kuvausikä, sukupuoli, muunnos, kuvausmaa, syntymäaika) verrataan keskiarvoon ja niistä poikkeamat saavat tasoitusta indeksiinsä. Esimerkiksi uroksilla on keskimäärin huonommat lonkkapisteet kuin nartuilla, joten uroksen hyvä tulos on arvokkaampi ja huono tulos vähemmän raskauttava kuin narttujen kohdalla. Tasoituksen voimakkuus riippuu ryhmien eroista, esim. tällä hetkellä hollanninpaimenkoirien tilastossa uroksilla on alle .02 pisteen (1 piste = yhden kirjaimen väli, eli esim. A:n ja B:n välillä on 1 piste) verran huonommat tulokset eivätkä ne siten saa kovin voimakasta tasoitusta. Yhden tekijän tuoma tasoitus tai painotus harvoin muuttaa koiran omaa indeksiä pisteelläkään, mutta tuottaa koko rodun tasolla tarkemmat indeksit yhdessä sukutaulutietojen kanssa.

Koska näitä tekijöiden eroja on hauska esitellä, kirjaan tähän pari muuta; pitkäkarvojen tulokset ovat tällä hetkellä viidesosapisteen huonompia kuin kaikkien tulosten keskiarvo. Kuvausikää katsoessa koirat jotka on kuvattu 12-18 kuukauden iässä saavat keskimäärin parempia kuvaustuloksia, joten tässä iässä saatua huonoa tulosta painotetaan hieman raskaammin. 19 kk iästä lähtien kuvaustulokset lähtevät suhteellisen tasaisesti laskemaan, eli yleisesti ottaen mitä vanhempana koiralle saadaan hyvä lonkkakuvaustulos, sen arvokkaammaksi se käsitetään. Poikkeus on vieläkin yli 5-vuotiaina kuvatuilla koirilla, jotka jostain syystä tässä rodussa pysyvät sinnikkäästi keskiarvoa parempina. Oma teoriani on, että siinä iässä kuvataan enää vähemmän koiria joiden suvuissa on ongelmia, ehkä sen huonon tuloksen pelossa. Vastaavasti voidaan kuvata enemmän terveempien sukujen koiria tai jalostukseen aiottuja koiria joiden kohdalla ei ole mitään syytä epäillä ongelmia. Tai mahdollisesti koiria kuvataan yli 5-vuotiaina enemmän maissa joissa A-lonkat ovat tavallisin tulos. En siis suoranaisesti usko, että hollanninpaimenkoirien lonkat parantuisivat viiden vuoden rajapyykin ohitettua, vaan uskon että kyse on kuvatusta koiramateriaalista tai arvostelusta.

Kuvausmaista puheen ollen. Tässä on suurin ongelma etenkin pennunottajia ajatellen. Hyvin tavallista on miettiä että kuinka ihmeessä ulkomaisiin tuloksiin voi luottaa. Ovatko suomalaiset arvostelijat todella niin paljon tiukempia, vai onko meillä vain huono koiramateriaali? Jotta en puhu aivan vääristyneistä numeroista, kommentoin vain maita joissa on kuvattu yli 50 hollanninpaimenkoiraa: Suomi, Ruotsi, Norja, Hollanti, Ranska, Sveitsi, Saksa, USA (OFA), Tsekki ja Itävalta. Näistä maista Suomessa ja Ruotsissa kuvatut koirat saavat jopa neljäsosapisteen verran tasoitusta. Meillä on osittain samat arvostelijat ja kaiken kaikkiaan hyvin yhteneväinen linja lonkkakuvien lausunnoissa, joten tämä käy järkeen; meillä todella on joko huonoimmat koirat tai tiukin arvostelu, indeksilaskenta ottaa huomioon kummankin mahdollisuuden. Dysplaattinen lonkka arvotetaan silti dysplaattisena lonkkana, vaikka kyseessä olisi maailman tiukimmat maat.

Skaalan toisessa ääripäässä on Ranska ja Itävalta, joissa molemmissa on neljäsosapisteen keskiarvoa paremmat tulokset. Näiden maiden tulos on siis Suomeen ja Ruotsiin verrattuna puoli pistettä “arvottomampi” (ja niitä harvoja huonoja tuloksia painotetaan voimakkaasti), kyse on aivan valtavan suuresta erosta. Hyvin lähellä keskiarvoa ovat Norja ja Sveitsi, Tsekki ja Saksa ovat ~.15 lonkkapistettä keskiarvon yläpuolella ja sekä Hollanti että USA:n OFA hieman enemmän sen alapuolella. Hollanti on näissä tilastoissa kuitenkin erikoistapaus, koska ko. maan lonkkakuvaustulokset on porrastettu indekseissäni myös Norberg-arvojen mukaan, joten sielläkään kaikki A-lonkat eivät ole yhtä arvokkaita. Jos Hollannin tulokset olisi pisteytetty ilman lisätietoja, siellä olisi myös hyvin vähän informaatiota antavat, voimakkaasti keskiarvoa paremmat lonkkakuvaustulokset.

Tämänhetkinen softani ei valitettavasti laske arvosteluvarmuuksia koirakohtaisesti, joten tulevaisuudessa vaihto voi tulla kysymykseen. Keskimäärin arvosteluvarmuus on 75%, mutta yksilöiden kohdalla luku on todellisuudessa paljon korkeampi tai matalampi. Suuri henkilökohtainen haaste on myös lyhytkarvojen suvut, mutta kaikeksi onneksi muutaman polven takana oleva yksilö vaikuttaa jälkeläisiinsä enää hyvin vähän, joten kunhan tuoreimmat tiedot ovat mahdollisimman oikein on indekseistä paljon hyötyä.

Välimuotoinen lanne-ristinikama

Tämä on meillä tällä sivustolla oikeastaan vasta tilastontynkä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että lyhytkarvoissa on jonkin verran enemmän ristinikamien muutoksia kuin pitkäkarvoissa. Toistaiseksi esimerkiksi tilastossani ei ole vielä lainkaan LTV4-diagnosoituja pitkäkarvoja. Toki suurimmassa osassa muita Euroopan maita ylimääräisiä tai puuttuvia lannenikamia ei vielä edes mitenkään huomioida, mutta toivottavasti heillekin kantautuu jossain vaiheessa tieto tehdyistä tutkimuksista ja siitä, että ko. poikkeamat kuuluvat saman rakenteellisen vian piikkiin. Tällä hetkellä n. 80% lyhytkarvoista ja 90% pitkäkarvoista on täysin normaaleja, joten kysymys ei ole kovinkaan suuresta ongelmasta. Periytyvyys vaikuttaa olevan voimakasta siinä mielessä, että etenkin LTV2-3 lausunnon saaneet koirat näyttävät tuottavan usein skaalan kaikkien tasojen jälkeläisiä, siinä missä joissain suvuissa harvoin tulee mitään esiin.

Pitkäkarvoissa tavatuista välimuotoisista nikamista suurin osa on koirilla, joilla on sukutaulussaan lyhytkarvaa jossain parissa edeltävässä sukupolvessa. Toisaalta tämä kriteeri täyttyy aika monella pitkäkarvalla, joten kyse voi olla vain sattumasta. Tällä hetkellä täysin “puhtaissa” pitkäkarvoissa tätä ongelmaa ei ole kuitenkaan todettu juuri lainkaan. Aika näyttää miten tilasto tästä muuttuu.

Kuolinsyyt ja -iät

Tähän väkersin hieman lisämateriaalia eilen ja tänään! Tein sekä lyhyt- että pitkäkarvoille ns. survivorship curvet (Googlen löytämät suomenkieliset nimitykset “kuolinkäyrä” ja “eloonjäämiskuvaaja”), eli kuvaajat siitä kuinka suuri osa populaatiosta – tässä tapauksessa tein urokset ja nartut erikseen – on elossa missäkin iässä. En liitä käyriä enää tänne, vaan ne voi käydä katsomassa sieltä Tilastodataa -artikkelista.

Kuten vähän uumoilinkin, näyttää siltä että urokset ovat alttiimpia kuolemaan kuin nartut. Sekä pitkä- että lyhytkarvaisilla on jokaisessa ikäluokassa hengissä enemmän narttuja kuin uroksia. Etenkin lyhytkarvaiset urokset tipahtelevat tasaiseen tahtiin jokaisessa ikäluokassa, siinä missä nartuilla kuvaaja kääntyy jyrkempään laskuun vasta myöhempinä vuosina. Kun yhdistetään nämä kuvaajat kuolinsyytilastojen kanssa, ja katsotaan vaikka TOP3-kuolinsyitä, voidaan miettiä ovatko lyhytkarvaurokset alttiimpia tapaturmille, tai onko niillä enemmän käytösongelmia (ja/tai ovatko ne omistajilleen keskimäärin vaativampia). Näin kirjoitettuna nämä pohdinnat kuulostavat aika itsestäänselvyyksiltä, kun mietitään urosten ominaisuuksia muidenkin lajien populaatioissa. Todella mielenkiintoista kuitenkin nähdä nämä samat asiat tällä tavalla tilastojen valossa.

Vaikka itsekin olen syyllistynyt sukusiittoisten pitkäkarvojen parjaamiseen aikaisin vanhenevina, nuorina kuolevina väsyneinä olentoina, voittaa pitkäkarva kuitenkin lyhytkarvan elinikäodotteessa. Lyhytkarvojen mediaani kuolinikä on alhainen 8.2 ja pitkäkarvojen 9.8. Miksi näin, eivätkös kaikki pitkäkarvat kuolekaan viisivuotiaina sairaina romuina? Kun katsotaan kuolinsyytilastoa, voi sieltä nähdä muutaman asian jonka takia ainakaan itse en ole vielä valmis myöntämään että pitkäkarvat olisivat kuitenkin elinvoimaisempia, tai edes yhtä elinvoimaisia kuin lyhytkarvat: lyhytkarvapuolella koiria kuolee suurempi osa – ja nuorempina – onnettomuuksien seurauksina kuin pitkäkarvapuolella. Kun kyse on aktiivisemmasta, reaktiivisemmasta muunnoksesta, tämä ei ole ollenkaan kaukaa haettuna. Suurin ero on kuitenkin käytösongelmien takia lopetetuissa koirissa: lyhytkarvoilla 14% ja pitkäkarvoilla 3%. Uskon että pelkästään tämä ero riittää vetämään lyhytkarvojen keskimääräiset kuoliniät matalalle, mutta samalla kertoo tarinaansa myös siitä että lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira ei todellakaan ole koira jokaiselle.

Muita huomioita kuolinsyytilastoista on esimerkiksi se, että pitkäkarvat kuolevat vanhuuteen keskimäärin miltei vuoden nuorempina kuin lyhytkarvat. En itse pidä ko. määrityksestä lainkaan – suurin osa vanhuuteen kuolleista koirista voitaisiin lajitella jonnekin muualle jos vain tietoa olisi enemmän, mutta tämän kategorian käyttö voi kertoa enemmän myös siitä mitä omistajat näkevät koirassaan; jos koira näyttää ja tuntuu vanhalta, kai se voi aivan hyvin sitten kuolla vanhuuteen. Lyhyt- ja pitkäkarvojen kuolinsyitä vertaillessa voi todeta myös sen, että lyhytkarvoja menee suhteessa kaksi kertaa enemmän luusto- ja nivelsairauksiin (mutta ei siis kuitenkaan lonkkaniveldysplasiaan) ja suhteessa miltei kaksi kertaa enemmän selkäsairauksiin kuin pitkäkarvoja. Pitkäkarvoissa on ilmeisen paljon vakavia virtsatie- ja lisääntymiselinten sairauksia, siinä missä lyhytkarvoilla tämä kuolinsyy ei ole TOP10-listalla lainkaan. Lähemmin tarkasteltuna pitkäkarvoilla suurin osa tämän kategorian ongelmista on munuaisiin liittyviä.

Tämän sivuston tilastoissa ei ole merkitty myöskään sitä mikä on helppo vetää omista tiedostoista tapetille: yli 15-vuotiaiksi eläneiden osuus on pitkäkarvoilla 1.6% ja lyhytkarvoilla 2.7%. Vaikka keskimääräinen elinikä onkin lyhytkarvoilla matalampi, on niissä enemmän niitä ihania, hyvin vanhoiksi eläneitä ikihonkia. Ehkä tämäkin on tarpeeksi mielenkiintoinen murunen lisättäväksi tilastoartikkeliin jossain vaiheessa.