Vihdoin aika korkata uusi blogi ja herättää sivut horroksesta! Monen mutkan – hakkeroinnin, roskapostitusongelman, kolmen viikon sairaalareissun, uuden palveluntarjoajan jne. – jälkeen kävi niin, että sivut tehtiin uudelleen puhtaalta pöydältä. Vanhat blogientryt on vielä tallessa mutta vain käsittelemättömänä tekstinä, joten lisäilen niitä (lähinnä pentupäiväkirjoja) pikkuhiljaa tänne takaisin. Tavoite olisi, että ne muistamisen arvoiset jutut löytyisivät täältä jatkossakin. Ja toivottavasti tietoturva pelittää jatkossa paremmin niin, että saataisiin pitää sivut toiminnassa tällä kokoonpanolla mahdollisimman pitkään.

Toukokuussa meillä oli kasvattileiri, josta olisin kirjoittanut oman juttunsa. Siitä on nyt kuitenkin jo niin kauan aikaa että ihan turha enää yrittää mitään sen syvällisempää. Minulla oli mukana Pants, joka teki töitä hienosti sekä jäljellä että agilityssä, mutta muun ajan oli rasittava vinkuiita. Reissattiin samassa autossa Sindi-matamin kanssa, joka piti Pantsin oman kotiväkensä autossa hyvässä kurissa ja nuhteessa. Lisäksi miss huomion keskipiste joutui vielä pötköttelemään boksissa ihan sisälläkin, ja sitä se ei osaa, kun se on niin hemmoteltu! Lisäksi se väänsi vielä juoksujakin. Lopputulema; koira pelitti töissä mutta ei muuten sitten oikein lainkaan. Onneksi viikonloppua kirkastamassa oli treenit aamusta iltaan ja paljon kasvatteja ja vähän muitakin holskuja ihasteltavaksi.

Sitä ennen meidän laumassa puhalsi kuitenkin taas uusia tuulia, kun Brimi palasi kotiin. Brimihän lähti meiltä sijoitukseen luovutusikäisenä, ja tuli puolivuotiaana takaisin. Ensin vain hoitoon jotta silloinen haltija saisi aikaa hengähtää vilkkaan koiratalouden pyörittämisestä, mutta lopulta siitä päätettiin luopua ja se jäi meille etsimään kotia. Brimi taisi olla n. 10 kk kun sille vihdoin löytyi sopivan tuntuinen, uusi sijoituskoti. Siellä se kasvoikin sitten aikuiseksi, toki se oli välillä meillä hoidossa, etenkin sitten kun kaikki sujui toivotusti ja pentujutut tulivat ajankohtaiseksi. Sijoitussopimuksen päätyttyä syksyllä 2016 Brimi siirtyi paperilla pois minun omistuksestani, ja kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka…. Paitsi että?! Huhtikuussa kävi sitten kuitenkin niin, että Brimi oli jälleen ilman kotia. Vaikka meillä ei todellakaan ollut vapaata koiran paikkaa, ei meidän tarvinnut paljoa kotona keskustella ennen kuin päätettiin että kiertoon sitä ei enää pistetä vaan se haetaan meille. Ihmisten on paljon hankalampi sitoutua aikuiseen tai nuoreen koiraan kuin siihen söpöön pentupalleroon joka tulee luovutusikäisenä kasvattajalta kotiin. Vaikka Brimi on hyvin mutkaton ja sopeutuvainen otus, se on herkkä kodin ilmapiirille eikä meillä todellakaan ollut aikomusta katsoa sen elämää heittopussina yhtään sen pidempään. Nykyään Pantsin sidekick Brimi on siis pysyvästi tavattavissa vain meillä. 🙂

Kesäkuussa makasin sairaalassa tipassa, kun kaikki loksahti USA:n päässä vihdoin kohdalleen ja meidän vuoden mittainen projekti alkoi tulla päätökseensä. Olin jo vuosikaupalla etsinyt mistä tahansa päin maailmaa ulkoasultaan pitkäkarvaista x-holskua, jota voitaisiin rotuunoton kautta käyttää jalostukseen pitkäkarvaholskulle. Sopivaa yksilöä ei meinannut tulla millään vastaan; omistajaa ei kiinnosta rotuunotto, koiralla ei ole palleja, luonne on perkeleestä tai muuten vaan ei täytä “toiveita”. Viime kesänä törmäsin kuitenkin yksilöön jenkeissä, jolla oli valmiina jo terveystuloksetkin ja aiempaa jalostuskäyttöä. Kaiken lisäksi uroksen omistajakin oli vielä yhteistyöhaluinen, joskin hänellä oli hyvin vähän tietoa mistään rotuunottoprojekteista. Siispä kyselemään amerikkalaisilta kollegoilta apua, ja lopulta lyhyestä virsi kaunis: tänä kesänä Suomeen matkusti pakastespermaa uroksesta nimeltään Land of Oz Riddick. Tarkoitus olisi piakkoin käyttää Riddickin spermaa meidän omalle kasvatille Sindille, joka asuu tässä Joensuussa ja jota liisaan seuraavan pentueen emäksi. Uskallan uskoa ja uskallan toivoa että tämä on sen arvoista; tämä on jälleen näitä henkisesti äärimmäisen raskaita projekteja jotka palkitsevat sitten vasta joskus kuukausien, tai jopa vuosien päästä.

Postauksen kansikuvassa Brimi (oik.) ja sen ainokainen tytär Muusa, joka suruksemme jäi ainoaksi meillä syntyneeksi Dakotan jälkeläiseksi. Yritimme siementää Brimin jälkeen Dakotalla vielä Pantsiakin, mutta sen sperma ei enää kestänyt kuljetusta ja pentuja ei tullut – taaskaan. Ehkä Pantsinkin kanssa vielä joskus tehdään jotain muita suunnitelmia, kunhan on aikaa.

Treenit ovat tänä kesänä olleet käytännössä nollassa, sillä aika on mennyt toipuessa ja koiralauman arkea pyörittäessä. Elokuussa kävin katsomassa kasvattini Sonyn jälkeläisten MH-kuvauksia Tampereella ja viime viikonloppuna vuorossa oli sijoitusnarttu Ruusan luonnetesti Iisalmessa. Tämän kuun lopulla toivottavasti saan “vapautuksen” kaikista rajoitteista ja saan jatkaa taas normaalia elämää, esimerkiksi ajaa autoa ihan itse! Ja kaikkea kivaa onkin tulossa, stay tuned 😉