Kyllä, täällä taas! Päivittelin tuonne uutisten puolelle muutamia menneitä tapahtumia, mutta blogiin tulee nyt vihdoin oikein BLOGAUS meidän kesäreissusta. 13.6. keskiviikkona päätettiin, että nyt koitti hetki. Maltan juoksut olivat jo yli viikon vanhat, ja kennelliitosta lupailtiin muunnosristeytyslupaa ihan muutaman päivän sisään. Torstaina se sitten kilahtikin maililootaani, ja perjantaina jo päästiin kokeilemaan astutusta ensimmäistä kertaa. Pakko sanoa, että viimeiseen saakka odotin ettei lupaa tule, mutta kaikki kiitos nyt sitten Suomen Palveluskoiraliitolle ja Suomen Kennelliitolle jotka uskoivat yhdistelmään!

Keskiviikkona siis ajoimme Maltan kanssa Turkuun, missä nukuimme Auran ABC:llä upeaksi hotellihuoneeksi muunnetussa autossa (patjat ja kaikki mahdolliset oli mukana, ärsyttävimmäksi asiaksi muodostui se nihkeys mikä autoon kerääntyy yön aikana) makoisat yöunet. Aamulla sitten Turusta laivaan ja torstai-iltana oltiin jo Tukholmassa. Sompailtiin pikkuhiljaa kohti Malmöa, keiteltiin sienisoppaa retkikeittimellä ja ajeltiin pitkin maaseutuja etsimässä kirkkojen raunioita. Lopulta sitten jossain kahden aikaan yöstä sammuttiin jonnekin päin Ruotsia, vielä oli matkaa Tanskaan vieville silloille.

Aamulla virkeänä (…not. Huomasin, että vaikka normaalisti uniani ei edes auringonpaiste haittaa, niin nyt loppui nukkumiskyky siihen kun aamu vaaleni. Ja sehän oli siis aika pian.) jatkettiin matkaa ja päästiin vihdoin Tanskaan jossain yhdeksän maissa. Tuntui kuin olisi tullut kotiin, aivan mahtava fiilis! Ilmakin oli hieno aina iltaan saakka, siis siihen kun ylitimme rajan Saksaan ja lähestyimme Maltan sulhasen majapaikkaa. Olivat pohjois-Saksassa lomalla lauantai-aamuun saakka, joten päätimme kokeilla tilaisuuden tullen miten koirilla synkkaisi jo tuolloin perjantaina (11. juoksupäivä). Ei synkannyt! Malta tarjosi heti hammasta, ja olin ihan varma että lähdettyämme perästä tulee viesti että ei tarvii tulla uudestaan. 😀 Noh, ehkä tuo nyt oli vähän ylireagointia taas, mutta olin kertonut että Malta tulee kyllä urosten kanssa mainiosti toimeen ja sitten ensitapaaminen oli tuollainen…

Pikaisen ensitapaamisen jälkeen lähdimme jo saman tien ajamaan kohti etelä-Saksaa. Matkaa edessä n. 850 km, sinä iltana taidettiin ajaa jonnekin Hampurin eteläpuolelle. Auto parkkeerattiin jonnekin huoltoaseman taa perunapellon laitaan, ja taas retkikeittimellä kokattiin illallista. Tuossa vaiheessa jo oli jo satanut sen koko illan, ja satoi koko yön… ja satoi koko seuraavan päivän aina siihen saakka, kunnes alle 100km ennen perille saapumista autobahnilla oli tietyö ja kaikki liikenne kierrätettiin läheisen pikkukylän kautta. Siellä madeltiin sitten pari tuntia paahtavassa auringonpaisteessa, ai että!

Päämääränähän meillä oli siis kaupunki nimeltä Lahr, Schwarzwaldin alueella. Seuraavina päivinä kävi selväksi, että olimme tulleet aivan liian aikaisin. Lauantai-iltana Malta oli jo suosiollinen, eikä edellispäivän hampaidennäytöstä ollut merkkiäkään jäljellä. Sulho Glen ei alun jälkeen vaan ollut kovin kiinnostunut, eikä muutamana seuraavanakaan päivänä. Vuokrattiin mökki läheisestä kylästä nimeltä Seelbach, jossa oli ihana leirikeskus. Päivisin samoiltiin metsissä ja käytiinpäs yhdet linnanrauniotkin kiipeämässä. Malta oli muuten oikein innokas kiipeilijä, itse huomasin omaavani jonkinasteisen korkeanpaikankammon mutta Maltaa piti välillä hillitä ettei se tunkisi pälliänsä liian pitkälle sieltä ikkunoista ja muureilta… 😀 Sää oli vuoronperään sateinen ja aurinkoinen, mutta oikein miellyttävä miniloma siellä tuli vietettyä!

Vihdoin sitten juoksun 15. päivä (tiistaina) tuli ensimmäinen onnistunut astutus, helpotus. Sinä päivänä meininki oli heti alusta saakka aivan eri näköistä, Glen oli hyvin kiinnostunut ja astui aktiivisesti. Ei kestänyt pitkään ennen kuin koirat olivat nalkissa. Jäätiin mökkeilemään vielä yhdeksi yöksi, ja seuraavana aamuna astutettiin toisen kerran ennen ajamaan lähtöä. Taas kävi nopeasti ja homma oli helposti ohi.

Glen oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin. Aivan supersuperviilipytty ja “hillitty” koira, josta samaan aikaan huokuu se halu tehdä töitä omistajalle. Hienosti hanskassa, todella ystävällinen ja tasapainoinen, ihana koira. Toisaalta oli mukavaa, että jouduimme olemaan siellä vähän pidempään, ehti tutustumaan urokseen paremmin. Asuivat keskustassa kerrostalossa, kyseessä ei siis ole mikään pihan perällä häkissä asuva pari kertaa viikossa hihaa ja siinä sivussa naapurin mummojakin elämäntyökseen pureva cerberus. 😉 Aivan hirveästi odotan raskauden varmistumista ja pentuetta!

Keskiviikkona alkoi siis matkan toinen osa, eli Tanskassa sukuloiminen. Lähdettiin ajamaan jossain yhdeksän maissa aamulla, ja oltiin pohjois-Jyllannissa n. 12 tunnin päästä. Yli tuhat kilometriä takana oli ihana päästä perille “kotiin”! Majapaikkamme oli Patrickin isän luona, kissataloudessa. Maltahan rakastaa kissoja… pihveinä. No jaa, ensimmäisenä iltana meininki oli vähän ikkunoissa kyttäämistä (kissat kulkivat vapaasti ulos ja sisään toiselle puolelle taloa), mutta kyllä tuo osasi sitten lopulta rauhoittuakin. Lähtiessä tuli positiivista palautetta Maltasta, joten kaipa se oli osannut olla edes suhteellisen koiriksi silloinkin kun oltiin itse pois paikalta.

Vietimme Tanskassa neljä päivää, jona aikana sai monta kertaa selitellä noita astutusjuttuja ja etenkin raha-asioita. Lähes jokainen reaktio tuntui olevan, että “joo hankitaan mekin koira ja tehdään sillä pentuja ja rikastutaan”. Joopa… Samalla sai tuijottaa kuin mielipuolista, kun kuulivat paljon pulitan siitä että saan käydä jollain randomilla saksalaisella uroksella astuttamassa. Muistakaa nyt sitten kaikki kasvattamisesta haaveilevat, että tyhmä ei saa olla vaan tulojen maksimoimiseksi kannattaa käyttää sitä naapurin rekkua ja mihinkään ylimääräisiin hömpötyksiinhän ei rahaa sitten pistetä! Anyways, kävimme merellä vedättämässä äiteen auton rantahiekasta traktorilla, kavereita tapaamassa, juhannuskokkoa aka noitaroviota katsomassa, syömässä anopin ja Patrickin sisarusten kanssa sekä löhöilimme ihan hävyttömästi ja hyväksikäytimme pitkästä aikaa kunnollista nettiä!

Sunnuntai-iltana mentiin sitten Fredrikshavnista yli Ruotsiin, ja maanantaiaamuna kaatosateisen puoliunessa ajetun yön jälkeen Tukholmassa laivaan. Kotiinpääsyä hidastivat vielä yön hämärässä esiin kömpineet perisuomalaiset jänöpupuset, hirvet ja lepakot auton valoissa, mutta lopulta päädyimme kotipihaan noin neljän aikaan keskiviikkoaamuna. Jadi ja Dex käytiin hakemassa myöhemmin päivällä hoitolasta kotiin. Nyt ollaan jo viidettä päivää kotona, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua että matkasta on saanut toipua! Tällä kirjoituksella kuittaan nämä uudet sivut, kauanhan näitä on tehtykin ja vieläkin on puutteita, mutta nyt jaksaa taas edes päivitellä blogia. Vatsan pyöristymistä odotellessa!